Riihimäen raviradan keskellä sijaitseva kouluratsastuskenttä koki kovimmat kolhut. Arkistokuva HL
Riihimäen raviradan keskellä sijaitseva kouluratsastuskenttä koki kovimmat kolhut. Arkistokuva HL

Tunkeutujat tekivät järjetöntä ilkivaltaa Riihimäen radalle - vaurioita ratsastuskentälle ja ravintolatiloihin

Riihimäen raviradalle kohdistui ilkivaltaa viime torstain ja perjantain välisenä yönä. Vahinkoja on jo osin korjattu, lisäksi radalla tehdään parhaillaan tulevaisuutta palvelevia remontteja.

”Ainahan täällä jotain pientä vahinkoa on tehty, mutta nyt on ollut hirveää aggressiota kouluratsastajien kentälle. Koko aitaus on pantu matalaksi ja revitty aitatolppia juurineen irti. Ei siitä juuri mitään jäänyt jäljelle”, Riihimäen raviseura ry:n puheenjohtaja Ilmari Halinen kertoo.

Lisäksi ravintolakatsomon ylätasanteelta on revitty pöytiä irti seinästä paneeleineen ja koetettu ilmeisesti rakentaa skeittirataa.

”Sen verran tekijät olivat nähneet vaivaa, että olivat tuoneet jotain vesivanereita ulkopuoleltakin ja alkaneet rakentaa rataa. Hommat olivat jääneet kesken. Vietiin kaikki pois, ja vahinkoja on jo korjattu”, radalta talkootöistä tavoitettu Halinen toteaa.

”Kyllä masentaa, kun tehdään talkoilla ja tuommoiseen menee rahaa näinä ankeina aikoina.”

Ratsastuskentän kustannukset tulevat olemaan mittavimmat, arviolta noin 2000 euron tarvikkeiden lisäksi kentän ehostamiseen vaaditaan mittavasti talkootunteja.

Tällä hetkellä Riihimäellä rakennetaan kuitenkin uutta, sillä tuomaritornin kattoa uusitaan.

”Se on vuotanut luukun ja kuvaustornin juuresta niin, että oli pakko tehdä uusi huopakatto. 15 vuodessa se oli hapertunut ja nyt tehdään kunnon katto. Talvella tehtiin suoja-aita ja valtaojakin on kaivettu. Talkoot pyörivät, mutta ensi viikolla ilmeisesti linjataan, miten ravit tullaan käynnistämään. Jos jouduttaisiin ajamaan ilman yleisöä, niin kyllä se Riihimäelle olisi tosi vaikeaa. Valmiudessa ollaan, mutta taloudellisia edellytyksiä ajaa ilman yleisöä ei olisi. Katsotaan nyt, miten käy”, Halinen puntaroi.

Raviradalle tehdystä ilkivallasta uutisoi ensimmäisenä hyvinkääläinen Aamuposti-lehti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi