Henri Bollströmin ohjastama Hurman Viesker jyräsi laukasta huolimatta kärkeen Lahden Kavioliiga-raveissa.
Henri Bollströmin ohjastama Hurman Viesker jyräsi laukasta huolimatta kärkeen Lahden Kavioliiga-raveissa.Kuva: Anu Leppänen

Tuore Kavioliiga-voittaja palasi kotiin valmistautumaan leikkaukseen

Viime lauantaina Lahden Jokimaalla kolmannen peräkkäisen voittonsa napannut Hurman Viesker pysyttelee hetken aikaa poissa kilparadoilta.

Kyösti Salojensaaren omistama ja kasvattama seitsenvuotias ori sai viime vuonna kunnolla juonen päästä kiinni, kun alku-uran laukat vaihtuivat säännöstä poikkeukseksi. Edellinen kausi tuotti kuusi täysosumaa, eikä tämä sesonki olisi voinut paremman alkaa, sillä heti vuoden ensimmäinen startti toi 4000 euron arvoisen ykkössijan. Hurman Viesker paineli viime kisassaan alun laukasta huolimatta hienon ajan 28,6ke.

Nyt oriin meno hidastuu ainakin hetkeksi. Se nimittäin palasi Seppo Suurosen Juvalla sijaitsevalta valmennustallilta kotiin Ylöjärvelle valmistautumaan irtopalaleikkaukseen.

”Seppo oli käyttänyt hevosen Mikkelin klinikalla. Sillä on takajalassa pieni irtopala, joka varmuuden vuoksi poistetaan ensi viikon perjantaina. Seppo oli sitä mieltä, että se kannattaa tehdä nyt, niin se ei rupea sitten myöhemmin vaivaamaan”, Salojensaari kertoo.

”Sovimme Sepon kanssa, että teen kotona kävelytyshommat ja kevyet liikuttelut, kunhan hevonen on ensin toipunut. Kun sitä saa alkaa kunnolla treenata, se menee takaisin Sepolle.”

Keskiviikkona Salojensaaren piti suunnata Vermoon kahden hevosen kanssa, mutta Queen Of The World joutui jäämään pois, koska se oli tarhassa polkenut kannalleen. Niinpä pääkaupunkiseudulle matkaa ainoastaan Vinci Power, joka tavoittelee paikkaa 30.1. ajettavassa Talvicup-finaalissa. Ruuna starttaa Jukka Torvisen ohjastamana nelosradalta illan neljännessä lähdössä, joka toimii samalla Toto65-pelin avauskohteena

”Toivottavasti selviäisimme neljän sakkiin, että pääsisimme kokeilemaan vielä finaalissakin, sinne yritetään.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi