Tutkimus ei anna suoraa vastausta siihen, miksi matemaattisesti lahjakkaat pelaavat enemmän Toto-pelejä.
Tutkimus ei anna suoraa vastausta siihen, miksi matemaattisesti lahjakkaat pelaavat enemmän Toto-pelejä.Anu Leppänen

Tutkimus: Matemaattisesti älykkäät pelaavat ravipelejä ahkerimmin - "Aiempaa tutkimusta älykkyyden ja rahapelien yhteydestä on niukalti"

Toisinaan ajatellaan, että rahapeleihin kuluttavat ne, jotka eivät ymmärrä rahapelien tuottavan tappioita pitkällä aikavälillä. Uusi Itä-Suomen ja Liverpoolin yliopiston tutkijoiden tutkimus haastaa näkemyksen ainakin taitopeleihin kuuluvan ravivedonlyönnin osalta.
Julkaistu

Tutkimuksessa yhdistettiin 15 000 suomalaisen miespuolisen ravivedonlyöjän verkkopelaamiskäyttäytyminen Tilastokeskuksen rekisteriaineistoihin ja älykkyyttä mittaaviin puolustusvoimien soveltuvuustesteihin. Yksittäiset pelaajat eivät olleet tunnistettavissa aineistosta.

Tutkimus osoitti, että älykkäät osallistuivat ravipeleihin suuremmalla todennäköisyydellä, kuluttivat rahaa enemmän sekä pelasivat monimutkaisempia pelimuotoja. Tämä näkyy vahvasti erityisesti matemaattisesti älykkäillä.

"Aiempaa tutkimusta älykkyyden ja rahapelien yhteydestä on niukalti. Tämän vuoksi emme tarkalleen ottaen tienneet, mitä odottaa, mutta silti näin voimakas tulos yllätti. Näyttäisi siltä, että taitoa vaativat rahapelit, kuten ravivedonlyönti, ovat älykkäiden duunareiden harrastus. Ei ole mitään syytä olettaa, etteivätkö he tietäisi pelaamisen lainalaisuuksia. Toisaalta tuloksia ei voida välttämättä yleistää kaikkiin rahapeleihin, kuten esimerkiksi raha-automaatteihin", tutkija Niko Suhonen Itä-Suomen yliopistosta kertoo tiedotteessa.

Tutkimus ei anna suoraa vastausta siihen, miksi matemaattisesti lahjakkaat pelaavat enemmän. Tutkijat arvioivat, että yksi vaikuttava tekijä on se, että matemaattisesti lahjakkaat pelaajat pitävät matemaattisista haasteista.

"Kohtuullista pelaamista voisi verrata ristisanatehtävien tekemiseen. Pelaajat pyrkivät murskaamaan numeroita ja näin ollen löytämään oikeat hevoset, vaikka tietävätkin jäävänsä tappiolle pitkässä juoksussa", pohtii tutkija Jani Saastamoinen Itä-Suomen yliopistosta.

Tutkimus on julkaistu Journal of Behavioral Decision Making- lehdessä. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta Ennustaako älykkyys ja persoonallisuus riskikäyttäytymistä? Empiirinen tutkimus ainutlaatuisella yksilötason rahapeliaineistolla.

Tutkimusartikkeli verkossa:

Niko Suhonen, Jani Saastamoinen, David Forrest, Tuomo Kainulainen. Does IQ predict engagement with skill-based gambling? Large-scale evidence from horserace betting. Journal of Behavioral Decision Making, September 2022. https://doi.org/10.1002/bdm.2300 .

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi