Face Time Bourbonissa on synnynnäistä nopeutta. Kuva: Gerard Forni
Face Time Bourbonissa on synnynnäistä nopeutta. Kuva: Gerard Forni

Tutkimus: Mistä nopeusgeeni tuli?

Hevosessa ja monessa muussakin eläinlajissa on niin kutsuttu nopeusgeeni.

Tarkemmin sanottuna nopeusgeeni joko on, tai ei ole.

MSTN-myostatiinigeenin C-muoto, jota nopeusgeeniksi kutsutaan, löytyi vuonna 2011. Nopeusgeeni ei ole sama kuin samoihin aikoihin löydetty, niin kutsuttu ravivarmuusgeenimutaatio DMRT3. Ravivarmuusgeeni vaikuttaa epäsuorasti nopeuteen lähinnä ravihevosella, parantamalla sen kykyä ylläpitää ravi-askellaji kovassakin vauhdissa, myostaniinigeeni vaikuttaa suoraan absoluuttiseen nopeuteen lihasominaisuuksien kautta.

Nopeusgeenin oletetaan olevan ainakin 300 vuotta vanhaa perua, mutta mikä oudointa, se ei kuitenkaan olisi tullut niistä kolmesta 1700-luvulla Arabiasta tuodusta täysverioriista ja kantaisästä, Darley Arabianista, Godolphin Arabianista ja Byerley Turkista, joista englannintäysiverinen on luotu, vaan jostakin niistä Brittein saarten alkuperäiseen rotuun kuuluvista tammoista, joita noilla täysverioreilla astutettiin. Jostakin tänäpäivänä ehkä jo hävinneestä rodusta.

Kun vanhoja, 1700-luvun täysiverioriiden luurankoja on tutkittu nykykeinoin, niistä ei ole löydetty nopeusgeenimuotoa vaan päinvastoin kestävyysgeenimuoto, niin kutsuttu stayer T-alleeli. Kuuluisa Eclipse, aikansa kuuluisin laukkahevonen, oli geenityyppiä TT. Sen sijaan C-alleeli on säilynyt ikivanhassa rodussa shetlanninponissa, mikä vihjaa geenimuodon vanhaan brittiläiseen alkuperään.

Nopeusgeeni tuli hevosiin kerran, jäädäkseen. Se alkoi yleistyä täysiverisessä 1900-luvulla, jolloin vähitellen alettiin suosia pätkävauhtia korostavia sprinttimatkoja. 1950-luvun jälkeen vaikuttaneet Nearctic ja sen poika Northern Dancer ovat olleet nopeusgeenin tehokkaita levittäjiä laukkahevosissa.

Teorian mukaisesti samanperintäinen geenivariantti CC soveltuisi parhaiten lyhyille, räjähtävää nopeutta vaativille 1000–1600 metrin matkoille, kun taas CT käy keskipitkille ja TT pitkille matkoille.

Asiaa mutkistaa se, että hevoskasvattajat ovat aina halunneet sekä nopeutta että kestävyyttä.

Myös hevoskilpailujen historia vaikuttaa. Ensimmäiset hevoskilpailut olivat pitkiä matkoja, ja niihin kuului useita hiittejä. Ne olivat sellaisia, jotka vaativat nimenomaan kestävyyttä. Lisäksi hevoset eivät kilpailleet aivan nuorina, vaan vasta viiden-kuuden vuoden iässä. Tämä suosi tyyppiä TT.

Tänäpäivänä C-tyyppi on voimakkaasti yleistynyt T-tyypin kustannuksella.

Vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessa oli 600 hevosta tai historiallisten hevosten jäännettä, jotka kuuluivat 22 eri rotuun. 330 niistä oli eliittitason täysiverisiä, mutta myös aaseja ja seeproja tutkittiin. Kahdelta viimeksi mainitulta hevoseläinlajilta ei löytynyt C-tyyppiä.

Nopeusgeenin löytämiseen johtanutta tutkimusta johti geenitutkijatohtori Emmeline Hill Dublinin yliopistosta sekä arkeogenetiikan tohtori Mim Bower Cambridgen yliopistosta. Nopeusgeeniin on olemassa kaupallisia testejä.

Lisää Hevosurheilua? Tilaa lehti täältä.

Juttu on julkaistu alunperin painetussa Hevosurheilussa pe 16.7. osana nopeudesta kertovaa juttukokonaisuutta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi