Jockas Rita ja Santtu Raitala tekivät viikonloppuna sataprosenttista työtä, eikä kuningattaresta jäänyt epäselvyyttä kaikkien osamatkojen päätyttyä Pihtiputaan punanutun voitonjuhliin.Päätösmatkan kolmella kilometrillä Jockas Rita taivalsi toista rataa kolmantena, kunnes viimeisessä takakurvissa heitti kolmannelle radalle ja vyöryi väkisin ohi keulasta kamppailleen Suven Sametin.”Aivan järkyttävän upea suoritus Ritalta”, Santtu Raitala herkisteli kuninkaallisten seremonioiden jälkeen tallialueella. ”Olen ihan uskomattoman ylpeä Ritasta ja siitä minkälaisen hevosen kanssa meillä on ilo tehdä töitä. Olemme antaneet Ritalle aivan kaikkemme. Kaiken, mitä meillä on ihmisenä antaa ja mitä meillä on ammatillisesti antaa, kaiken madollisen. Ja nyt Rita antaa tämän meille monin verroin takaisin. On kiitollinen olo.”Jockas Ritan ura hakee raviurheilun historiassa vertaistaan. 7-vuotias tamma on kilpaillut 28 kertaa, ja kaartanut voittajakehään 27 kertaa. Ainoa kauneusvirhe on viime syksynä Kouvolassa varusterikon takia tullut loppusuoran laukka. Ravikuningattareksi se nousi Raitalan mukaan erityisesti vahvan psyykeensä ansiosta.”Rita on tosi vahva hevonen henkisesti ja sen kanssa on tosi mukava touhuta. Se tykkää treenata paljon ja se nauttii siitä, että sen kanssa tehdään asioita. Se on rehti hevonen ja luottaa ihmisiin paljon”, Raitala kuvaili..Ravikuningattaruus on ehdottomasti hevosen hyvyyttä, mutta myös ohjastaja-valmentajan tarkkaa työtä.”Se alkoi jo ratavalinnasta, kun mietittiin, että mikä on oikea paikka lähteä liikkeelle. Rita oli ensimmäistä kertaa kuningatarkilpailussa ja juoksi ensimmäistä kertaa oikeasti tiheällä starttivälillä kilpaa peräkkäisinä päivinä ja saati sitten niin, että peräkkäisinä päivinä tuli kaksi lähtöä”, Raitala muistutti. ”Kyllä sitä piti miettiä viimeisellä matkalla, että kuinka paljon tamma on valmis tähän asiaan. Koko matkan ajan oli sellainen olo, että Rita kyllä tsemppaa ja Rita kantaa tämän.”Raviurheileva Suomi sai uuden upean kuningattaren, mutta kilparadoilla se ei valtakuntaansa tänä vuonna enää hallitse.”Lupasin Ritalle, kun päätin ilmoittaa sen tänne, kuiskasin sille korvaan, että jos se on ravikuningatar, sen kausi loppuu siihen. Että sen jälkeen me vaan nautitaan toisistamme.”Jockas Ritaa hoitava Anniina Pekonen oli kamppailun jälkeen onnellinen ja tyytyväinen, mutta ei yllättynyt.”Jollain asteella uskoin tähän etukäteen, sisimmässään siihen uskoi ja toivoi”, Pekonen kertoi..Hän kuvailee Jockas Ritaa persoonalliseksi hevoseksi.”Se tekee asiat oikein, mutta omalla tavallaan. Rita päättää mitä tehdään ja me muut tullaan nöyränä perässä”, Pekonen nauroi.Jockas Ritan taustalla on vahva tiimi, ja sitä on kuvailtu ennenkin koko Pihtiputaan hevoseksi.Erityistä kiitosta Pekonen jakoi Antti Ojanperälle.”Hän (Antti) varsinkin on auttanut paljon viime aikoina, tehnyt aina ajopaikat Ritalle valmiiksi ja kengittänyt ja ollut motivaattorina”, Pekonen sanoo.Antti Ojanperä myös antoi Pekoselle vinkkejä siitä, miten hevonen saadaan pidettyä notkeana päätösmatkalle.”Hän sanoi, että pitäkää liikkeessä ja antakaa vettä ja ruokaa, ja sillä kaavalla mentiin.”Kokonaiskilpailun toisen sijan piti vakaasti koko viikonlopun suorittanut Lumi-Oosa, joka sijoittui päätösmatkalla neljänneksi ja hävisi Jockas Ritalle kokonaiskilpailussa 0,7 sekuntia.”Juoksu meni niin kuin suunniteltiin ja hevonen tuli hyvin maaliin. Tyytyväinen olen, että kakkossija tuli kokonaiskilpailussa. Yksi oli vaan parempi. Sille ei mahtanut mitään, mutta Lumi-Oosa teki hienon kilpailun”, Harri Kotilainen kommentoi..Kokonaiskisan kolmanneksi ja päätösmatkalla toiseksi sijoittui tyylilleen uskollisesti tasaisen varmasti suorittanut Suven Sametti. Tapio Perttunen antoi kolminkertaiselle kuningattarelle viikonlopun suorituksesta hyvän arvosanan.”Valta vaihtui, mutta paras voittakoon. Jockas Ritalle kuuluu seppele, kun se voitti kaikki matkat eikä tässä jäänyt mitään jossiteltavaa. Hieno kisa oli ja se oli paras”, Perttunen totesi.”Ehkä vähän enemmänkin odotin, mutta kyllä ihan tyytyväinen olen. Ei kiitettävä, mutta hyvä suoritus. Sametin kausi jatkuu, jos kaikki on hyvin.”Kokonaiskilpailun neljäs oli Jukka Torvisen ohjastama Runoneito, joka sijoittui päätösmatkalla kolmanneksi. Mia Liipola oli kasvattamansa, omistamansa ja valmentamansa tamman suorituksesta hämmentyneen onnellinen.”Aivan mahtava, huimaa miten hevonen suoritti. Ja kehitti vielä tuollaisen loppukirin, aivan mahtava esitys. Mikä superhevonen”, Liipola jutteli onnellisena..Kaikki kuninkuusravitulokset löydät täältä.Lue lisää Oulun Kuninkuusraveista keskiviikkona 6.8. ilmestyvästä Hevosurheilusta.