Tero-Mikko Talaslahti odottaa tulevia haasteita innolla.
Tero-Mikko Talaslahti odottaa tulevia haasteita innolla.

Uusi päätoimittaja uskoo joukkueen voimaan – ”Pääsen nyt jäseneksi dream teamiin”

Hevosurheilun uusi päätoimittaja on Tero-Mikko Talaslahti, 57.

Hevosurheilu- ja 7 Oikein -lehtien uudeksi päätoimittajaksi valittu yhteiskuntatieteiden kandidaatti Tero-Mikko Talaslahti odottaa tulevaa pestiään innostuneesti.

”Median murros tuntuu kaikissa medioissa, mutta näen sen innostavana mahdollisuutena”, Talaslahti linjaa.

”Toki astun nöyrin mielin pitkien perinteiden erikoislehtien pariin. Hevosurheilu ja 7 Oikein ovat uniikkeja tuotteita, täysin ainutlaatuisia. Toivottavasti tulevaisuudessa yhtä lailla kuin nykyäänkin, sillä omilla lehdillä on iso merkitys näin merkittävällä alalla.”

Talaslahdella on pitkä kokemus journalismista ja uutistyöstä. Viimeksi hän on työskennellyt uutistuottajana Sanoma-konsernin Suur-Keuruu ja KMV -lehdissä. Sitä ennen hänellä oli yli 10-vuotinen pesti Veikkauksen tiedottajana.

”Toimittajan näkökulmasta olen aina enemmän tai vähemmän seurannut myös hevosurheilua, kyllä Varenne on aikanaan Mikkelissä nähty. Nyt olen kolmevuotiaan Press Release -ravurin omistajaporukassa mukana”, Talaslahti kertoo.

”Iän myötä kiinnostus raviurheiluun on kasvanut. Lajiin vihkiytyminenhän etenee niin, että tuntee jonkun, joka opastaa lajin pariin. Kimpassa on ollut hyvä tiedotus ja hevosen kautta pääsee kehittämään omaakin tietämystään.”

Yhdessä onnistuminen on aina mielestäni ollut hienompaa kuin yksin onnistuminen.
Tero-Mikko Talaslahti

Talaslahdella on vyöllään myös osavaltion mestaruus amerikkalaisessa jalkapallossa vaihto-oppilasvuodelta 1982. Hevosurheilun uusi kippari näkeekin itsensä luontevimmillaan joukkuepelaajana.

”Lehden tekeminen on ennen muuta joukkuepeliä. Yhdessä onnistuminen on aina mielestäni ollut hienompaa kuin yksin onnistuminen ja olen aina uskonut joukkueen voimaan. Oikeastaan voi sanoa, että pääsen nyt jäseneksi dream teamiin ja siinä on tietysti itsellä näytön paikka.”

Vapaa-ajallaan Talaslahti on innostunut luonnossa liikkumisesta ja – ehkä hiukan yllättäen – kullankaivuusta.

”Samaa tahtia kuin kiinnostus hevosiin on kasvanut, on kasvanut myös innostus kullankaivuuseen. Se on vähän kuin hevosurheilussa: ei tiedä mitä saa, mutta aina on hauskaa yrittää ja etsiä”, Talaslahti vertaa.

”Hipun löytäminen on hienoa. Yhtä lailla hevosta seuratessa sitä odottaa menestystä ja kultahippuja, vaikka koskaan ei etukäteen tiedä mitä saa. Mutta jos ei yritä, ei saa mitään.”

Tero-Mikko Talaslahti aloittaa päätoimittajana joulukuun alussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi