Viisivuotiaasta saakka hevosten kanssa touhunnut Kari Aikio täyttää 70 vuotta 15. huhtikuuta. Tuolloin, vuonna 1958 nuori poika pääsi mummolassa isänsä kyydissä savottahommiin, ja samalla reissulla hän on edelleen. Sittemmin hevoset ovat toki siirtyneet talvisin rekiajeluun, ja Sodankylästä käsin ne ovat lähteneet kilparadoille hakemaan menestystä..Aikion tuorein ravireissu juhlapäivän alla Ylivieskaan kertoo kaiken oleellisen sinnikkyydestä ja rakkaudesta raviurheilua kohtaan. Keskiseen on Vaalajoen kotitallilta 500 kilometrin matka, ja toinen samanmoinen takaisin. Vilahus nappasi 500 euron arvoisen kakkossijan, joten kilometrikorvaukset tulivat täysimääräisenä takaisin..“Oli luvattu niin rajua pakkasta ja siinä oli myös kellonsiirtohömpätystä, joten lähdettiin jo lauantaina retkelle. Oltiin yötä Tyrnävällä, jossa päästiin kylästelemään meillä tallilla auttaneen tuttavan luona. Ravien jälkeen ajettiin suoraan kotiin sunnuntaina myöhään illalla”, Aikio selvittää..Kirsi-tytär on Sodankylän raviseuran Lapin Ravi ry:n puheenjohtaja, ja innokas hevosihminen muutenkin. Kotitallissa on neljä hevosta, kaksi oria ja poni kuuluvat myös kokoonpanoon. .Kari viettää syntymäpäiviään kotitallilla Sodankylässä. Ulkomailla hän on käynyt kerran, eikä mies haaveile Espanjan rannoista..“Ruotsin puolella Kolarissa olen käynyt, ihan nokko on siinäkin ulkomaanmatkailua”, Aikio nauraa. “Ei tässä jouda lähtemään mihinkään, vaan tallilla yritetään kompuroida. Ainahan sitä toivoisi, että keväällä parhailla keleillä järjestettäisiin Lapissa raveja.”