Vireen ja odotusten raportointi on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi.
Vireen ja odotusten raportointi on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi.

Valmentajakommentit näkyviin Mobiiliheppaan

Tiedonkulku valmentajilta yleisölle harppasi viime viikolla aimo askeleen eteenpäin.

”Hevonen tuntui viikolla viimeistelyissä niin hyvältä, ettei voitto yllättänyt yhtään.” ”Kokeiltiin ensimmäistä kertaa vetolappuja, ja niistä tuli loppuun aivan uusi vaihde.” ”Viimeksi oli veriarvot pielessä, mutta nyt ne olivat taas kohdillaan.”

Kuulostaako tutulta? Kovin usein arvokas tieto tavoittaa pelaajat vasta yllätysvoiton jälkeen, kun on jo liian myöhäistä. Eikä kyse ole siitä, että valmentaja olisi pimittänyt tietoa. Kukaan ei ole vain tullut kysyneeksi.

Tähän asiaan tuli viime viikolla iso parannus. Jo muutaman kuukauden ajan valmentajien on ollut mahdollista syöttää omia hevosiaan koskevaa treeni- ja varustetietoa ja omia odotuksiaan Heppa-järjestelmään. Viime viikolla tiedot tulivat myös luettaviksi Mobiilihepasta.

Näin systeemi toimii: Hevosen starttiin ilmoittaessaan valmentaja voi ilmaista helposti liukukytkimellä, mihin suuntaan kunto on menossa ja millaista suoritustasoa hän siltä odottaa edellisstartteihin verrattuna. Lisäksi hän voi kertoa sanallisesti kuulumisia, mahdollisia suunnitteilla olevia varustemuutoksia tai muita oleellisia tietoja.

Kun lähtölistat ovat valmiit, lähtöpaikka ja vastus ovat tiedossa ja viimeistelyt on ajettu, Oma tallin starttihevosten alta pääsee syöttämään lisää muutakin tietoa kuin kärryinfon ja balanssin. Viimeistelyt ja sijoitusodotukset ilmaistaan liukukytkimellä ja varustemuutokset sanallisesti.

Liukukytkimillä annettu tieto tulee saman tien nähtäväksi Mobiilihepan lähtölistoihin ja hevoskohtaisiin kilpailutietoihin. Sanallisten arvioiden kirjoitusasu tarkastetaan Hippoksessa ennen niiden julkaisemista, joten tekstien ei tarvitse olla valmiiksi loppuun hiottuja.

Tähän asti tietoja on julkaissut vain IS Ravit, ja alkuinnostus tietojen syöttöön on hieman hiipunut. Hippoksen IT-päällikkö Jukka Niskanen uskoo valmentajien aktiivisuuden lisääntyvän merkittävästi, kun tiedot tulivat kaikkien nähtäville Mobiiliheppaan.

”Ne olisivat tosi hyvää sisältöä muillekin medioille ja erityisesti TotoTV:lle”, Niskanen tipsaa.

Yksi ahkerimmin kommentteja Heppaan antaneista valmentajista on Jonny Länsimäki.

”Ajattelen sen niin, että jos siitä on kenellekään mitään hyötyä, niin se kannattaa tehdä – suht näppärästi se ilmoittamisen yhteydessä menee eikä vie paljon aikaa. Lajille on positiivista, jos joku euronkin pelaa”, Jonny näkee.

”Varsinkin keväällä, kun ajokelit on eri paikoissa erilaisia, voisi siitä tiedosta ajatella olevan hyötyä, miten hevosia on missäkin päästy treenaamaan.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi