Kaikki ikäluokat kattavan isäoritilaston kärki oli sama kuin viime vuonna. Ykkösinä juhlivat Andover Hall ja Viesker. Kuvat: Hevosurheilun arkisto
Kaikki ikäluokat kattavan isäoritilaston kärki oli sama kuin viime vuonna. Ykkösinä juhlivat Andover Hall ja Viesker. Kuvat: Hevosurheilun arkisto

Vanhat mestarit areenalla – isäoritilastoissa toisintoa viime vuodesta

Vuoden 2020 isäoritilastoissa ovat kärjessä Andover Hall ja Viesker. Suomessa jatkava Zola Boko menestyi kaikissa tilastoissa.

Viime vuosituhannella syntyneet Andover Hall (syntynyt 1999) ja Viesker (syntynyt 1989) eivät irrota otettaan tilastokärjestä. Molemmilla on ollut ja on edelleen Suomen hevospopulaatioon valtava vaikutus.

Andover Hallin lippua pitivät viime vuonna yllä erityisesti Grainfield Aiden ja Peanuts. Nuorempien ikäluokkien tilastoissa hallitsivat uudemmat oriit, mutta vanha mestari näkyy tilastoissa vielä pitkään. Viime vuonna Andover Hallilla siemennettiin yhteensä 21 tammaa.

Toiseksi kaikkien ikäluokkien tilastossa nousi Zola Boko, joka vuotta aiemmin sijoittui listalla seitsemänneksi.

Kolmevuotiaiden lämminveristen tilastoa hallitsee Maharajah, erityisesti An-Dorran ja Magical Princessin ansiosta. Kriteriumin voittanut Sahara Jaeburn ja Kymenlaakso-ajon sankari Consalvo nostivat isänsä Ready Cashin listan toiseksi.

Nelivuotiaissa Mascate Match vei isänsä Muscle Massin suvereenisti tilaston kärkeen. Raviliigahevoset olivat listasijoituksen takana myös toiseksi tulleella Zola Bokolla. Piece Of Glory ja Marschall Match olivat isänsä eniten tienanneita jälkeläisiä ikäluokasta 2016.


Vieskerin tilastomenestystä
kaikkien ikäluokkien ykkösenä varmisti erityisesti kriteriumvoittaja Ville Kalle. Tilaston kakkosena on Liising, jonka poika Parvelan Retu jatkoi ensimmäisen kilvan jälkeen alkanutta tappiotonta kilpailuputkeaan myös vuonna 2020. Kolmantena listalla on Sipori, jonka menestystä siivittivät erityisesti tammat Hetviina ja Suven Sametti.

Viesker hallitsi myös nelivuotiaitten suomenhevosten isäoritilastoa. Erityisesti lahjakkaan Ville Kallen onnistuminen kriteriumissa ratkaisi voiton. Toiseksi tilastossa nousi ensimmäisellä ikäluokallaan varsatähti Kihisee. Huisi Hemmo keräsi isänsä jälkeläisistä isoimman voittosumman, ja melkoinen suoritus Kihiseeltä oli peräti neljän varsan saaminen kriteriumin finaaliin.

Viisivuotiaissa suomenhevosissa oli laatua ja lahjakkuutta laajalla rintamalla, mutta myös yksi superhevonen. Ilmiö nimeltä Parvelan Retu nosti isänsä Liisingin tilaston ykköseksi. Toiseksi nousi Stallonen ja Säihkeen Sähinän isä Frans. Kolmantena oli ikäluokan tammalähtöjä hallinneen Suven Sametin isä Sipori.


Lämminveristen oritilastojen
kärkeä dominoivat tuontioriit. Kärkikolmikoista löytyy vain yksi Suomessa astuva ori. Zola Boko jatkaa tämän kauden Kallelassa. Viime vuonna ensimmäistä kautta Suomessa astuneella oriilla siemennettiin 52 tammaa.

”Meillä on pitkäaikainen, hyvä yhteistyö Menhammarin kanssa. Halusimme, että ori saisi mielellään jatkaa, kun se on saanut hyvän vastaanoton Suomessa tammanomistajilta”, kertoo Hannu Nivola Kallelan oriasemalta.

”Menhammar oli tyytyväinen Zola Bokon saamiin tammamääriin, ja totta kai hekin seuraavat, miten jälkeläiset pärjäävät. Se on mielestäni hyvä ori ja sopii monentyyliselle tammalle.”

Zola Bokoa suositumpi oli tilastoissa ryminällä noussut Maharajah. Sillä siemennettiin viime vuonna Suomessa 65 tammaa.

”Kiitettävästi suomalaiset ovat sitä käyttäneet, ja se on saanut niin hyviä tammoja, että näkyy tilaston kärkijoukoissa vielä pitkään”, oriin edustajana Suomessa toimiva Nivola ennustaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi