Hienossa vireessä viimeisen viikon ohjastanut Arto Laaksonen valmentaa hienosti aloittanutta Novan Varjoliljaa.
Hienossa vireessä viimeisen viikon ohjastanut Arto Laaksonen valmentaa hienosti aloittanutta Novan Varjoliljaa.

Varsana orvoksi jäänyt Novan Varjolilja vakuutti jälleen – ”Olin niin onnellinen jo siitä, että se tuli koelähtöön”

Arto Laaksonen ajoi valmentamansa Novan Varjoliljan selvään voittoon tiistaina Kouvolan T5-kierroksella.

Illan pääpelin kolmantena kohteena toimi 2100 metrin tasoitusajo enintään 6500 euroa tienanneille kylmäverisille. Hienosti uransa kakkossijalla ja voitolla aloittanut Novan Varjolilja lähti uransa kolmanteen kisaan suosikkina. Sen peliprosentit olivat hieman vajaat 35. Tamman pahimmaksi uhkaajaksi ennakoitu Villilempi oli puolestaan kerännyt hieman vajaan 22 prosentin kannatuksen.

Kiihdytyksessä keulapaikalle ampaisi Jukka Torvisen ohjastama Rillan Ilo. Kuski oli päättänyt, ettei paikastaan luovu, joten Arto Laaksonen ei turhaan käynyt piikkipaikkaa edes kysymässä, vaan tyytyi suosiolla paikkaan johtavan rinnalla.

Pertti Puikkonen ei kauan viihtynyt parijonossa, sillä hän käänsi toisessa ulkona matkanneen Meren Loiston jo reilusti ennen avauskilometrin täyttymistä kolmannelle radalle. Ensimmäisen kierroksen väliaika oli avauspuolikkaan tapaan 36,5.

Meren Loisto väsyi ja laukkasi viimeisen takasuoran lopussa. Väärä askellaji yllätti myös keulassa ravanneen Rillan Ilon, joten viimeiseen kurviin mentäessä johtopaikan valtasi Novan Varjolilja. Sen rinnalle kiri Oon Eka, mutta sekään ei pystynyt haastamaan upeita otteitaan jatkanutta tammaa. Toiseksi kiri Villilempi ja kolmanneksi Lars-Einar, joka näin tipautti Oon Ekan ulos totokolmikosta.

Novan Varjoliljan voittoaika oli 32,5ke, joka on samalla hevosen uusi ennätys.

”Vähän oltiin ehkä myöhässä, kun oli nelosrata, eikä hevonen meinannut kääntyä heti. Yritin vain ravilla matkaan”, Laaksonen kertasi kiihdytystä. ”En olisi halunnut ajaa kuolemanpaikalta, mutta siihen jäätiin, niin siitä ajettiin.”

5-vuotiaan tamman uran aloitus on tehnyt vaikutuksen myös valmentajaan.

”Tämä on niin hiton hienosti toiminut täällä radalla. Se on kuin vanha tekijä. Tuntui, että kyllä varaakin jäi.”

Hevosen omistaa Orpopiru Talli, jossa on 16 osakasta. Kimpan edustajana toimii Soile Heiniö, joka on myös kasvattanut hevosen yhdessä Pasi Patorannan kanssa. Puhelimitse tavoitettu omistaja oli paikan päällä seuraamassa tamman komeaa suoritusta.

”Hyvältä tuntui. Kyllä täällä on kimppalaiset niin onnessaan”, Heiniö iloitsee. ”Ihan alusta lähtien meillä on ollut sama omistajaporukka.”

Novan Varjoliljan kohdalla on riittänyt erilaisia vaiheita jo ennen kilpauran aloitusta. Se jäi varsana orvoksi, kun sen emä Vinha-Vilma kuoli. Tästä juontaa juurensa myös omistajakimpan nimi.

”Pistimme kimpan ikään kuin hengenpelastusoperaationa, että saimme sille mahdollisuuden. Nyt se palkitsee.”

Monien vaiheiden jälkeen menestys on tullut positiivisena yllätyksenä, vaikka Heiniöllä oli hyvä kutina hevosesta jo opetusvaiheessa.

”Kimppalaisten kanssa opetimme sen yhdessä. Minulla oli ensimmäisten lenkkien jälkeen käsitys, että tämä on paras, joka minulla on ollut. Sen kaikki tekeminen oli niin helppoa. Sitten alkoivat vaikeudet, joita on riittänyt. Se kasvoi varsana kauhealla pyrähdyksellä, eikä oikein päästy treenaamaan, kun ravi katosi. Onnettomuuksiakin on tapahtunut, en edes muista kuinka monta.”

Kiitoksia Novan Varjoliljan hienoista otteista saa hevosta aiemmin treenannut Katri Heino ja Arto Laaksonen, jota Heiniö kehaisee hevosmieheksi.

”Arto on saanut sen kovaan kuntoon. Alku on ollut lupaava, eikä se ole joutunut vielä koville starteissa. Odotukset ovat kuitenkin edelleen realistiset. Olin niin onnellinen jo siitä, että se tuli koelähtöön.”

T5-pelin avasi lämminveristen avoin maili, jossa suursuosikki Global Withdrawl kärsi niukan tappion hienosti johtavan rinnalta puristaneelle Bag’s Simonille. Henna Halme ajoi puolisonsa Veijo Heiskasen omistaman ja valmentaman ruunan voittoon ajalla 13,4aly.

Toisessa kohteessa Kimmo Kuusiston valmentama Marlon Dee palasi voittokantaan näyttävällä keulasoololla. Voiton ohjastanut Antti Teivainen ei tyytynyt ainoastaan yhteen voittoon, vaan ajoi täysosuman myös päätöskohteen Pretty Visionilla. Myös jälkimmäinen ykkönen tuli keulapaikalta.

Oikean T5-rivin täydensi Christa Packalénin valmentama Kiikku’s Trooper, joka jyräsi johtavan rinnalta voittoon uudella ennätysajallaan 16,2ake. 4-vuotias ruuna on voittanut uransa 10 ensimmäisestä startista neljä. Packalénin talliin osui myös toinen ykkössija, jonka toi illan toisessa lähdössä toisen peräkkäisen voittonsa juossut Mandi More.

Tiistain muita voittajia olivat Dareon, Royal Date ja Posokka.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T5-1: 5 Bag’s Simoni, 14,74%, 5,13 euroa

T5-2: 7 Marlon Dee, 16,94%, 19,30 €

T5-3: 4 Novan Varjolilja, 34,93%, 30,40 €

T5-4: 2 Kiikku’s Trooper, 34,38%, 43,91 €

T5-5: 8 Pretty Vision, 22,69%, 88,32 €

Vaihto: 71 607,56 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi