Juha Jalonen ajoi Villi Vilpertin voittajaksi.
Juha Jalonen ajoi Villi Vilpertin voittajaksi.Kuva: Pekka Salonen

Veljesten yhteistyö poiki täysosuman Vermossa

Isoveli valmentajana ja pikkuveli kuskina oli voittoisa resepti Vermon kylmäverikohteessa.
Julkaistu

Harri Jalosen valmentama ja omistama Villi Vilpertti osoitti sitkeytensä enintään 20 000 euroa tienanneiden ryhmässä. Juha Jalosen ajokki kiihtyi kärkipaikalle, mutta sai pitkin matkaa painetta, kun lähtöä ravattiin pitkään kolmirinnan.

Viimeisellä takasuoralla Juha Jalosen ja Villi Vilpertin puolesta rahansa likoon laittaneita tuskin nauratti, sillä valjakko vaikutti olevan pahasti alakynnessä.

Juha Jalosen vedettyä korvahuput, syttyi Villi Vilpertti kilpailemaan ja se piti maalisuoralla yliotetta, kun voitosta vääntänyt Wuuga laukkasi. Villi Vilpertti voitti tuloksella 27,2ake ylivoimaisesti.

”Villi Vilpertti oli vähän nihkeä koko matkan, että sai herätellä”, Juha Jalonen paljasti. ”Harri sanoi, että älä vedä huppuja liian aikaisin, mutta viimeisellä takasuoralla oli vedettävä, kun tuntui porukka tulevan ulkoa ohi. Hyvin se piti voittoon, mutta en tiedä olisiko Teemu tullut ohi, jos hänellä olisi ravannut.”

Tuplaa voittosumma –lähdössä Santtu Raitala rikkoi yhden kuukauden voittojen osalta hurjan rajapyykin, kun punanuttu sai kesäkuussa 40 voittoa täyteen Arc Angelin lipuessa kirivaiheessa hallittuun täysosumaan 3. ulkoa. Harri Åkerlundin suojatin ykköstila palkittiin muhkeasti 5000 eurolla. 3-vuotiaan tamman voittoaika oli upeasti 14,4ake.

Amatööriohjastajien SM-liigan osakisassa Markku Elfvingin 11-vuotias suojatti Mickey The Artist vakuutti. Lähdön varttunein ravuri jäi johtavan rinnalle, muttei siitä huonoa tykännyt, vaan runnoi selvään ykköstilaan täyden matkan ennätyksellään 14,7ake.

Enintään satatonnia ansainneiden lähdössä ei himmailtu. Santtu Raitalan ohjastama BWT Devil piti sisäradalta keulapaikan, jossa tamma tykitti avauspuolikkaan seiskan kyytiä, ja vielä kierros hurjasteltiin 09,6-vauhdilla. BWT Devil näytti vielä loppukurvissa olevan voimissaan, mutta ymmärrettävästi sen tahti hiipui maalia kohti. Taustalla matkanneet Power Blaster ja Double Revenge tulivat mainitussa järjestyksessä lopussa ohi.

Power Blasterin voittoaika 11,2aly oli Antti Veteläisen treenaaman 5-vuotiaan oriin uusi ennätys.

Teräsmiesliigassa Juha Utalan treenistä toisen kerran startannut Love'n Cash petrasi kovasti debyytistään. 5-vuotias ruuna pääsi keulapaikalle, josta voitti oikeinkin hallitusti voittonoteerauksella 15,6pi.

Lue lisää Vermon raveista keskiviikon (6.7.) Hevosurheilusta.

Oletko jo tilaaja?

Toto65-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T65-1: 7 Power Blaster, 42 %, 1,43 euroa

T65-2: 4 Mickey The Artist, 19 %, 5,24 e

T65-3: 2 Villi Vilpertti, 22 %, 14,84 e

T65-4: 6 Love'n Cash, 6 %, 132,33 e

T65-5: 8 Condesa, 22 %, 362,43 e

T65-6: 10 Arc Angel, 40 %, 480,85 e

Kuusi oikein -voitto-osuus 480,85 euroa

Viisi oikein 14,45 e

Vaihto: 126 854,08 euroa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi