Tuliopaali (10) rynnisti ryhdikkäästi karsintavoittajaksi.
Tuliopaali (10) rynnisti ryhdikkäästi karsintavoittajaksi.Kuva: Pekka Salonen

Vermon karsintaillan suuryllättäjän ykköstila ei tullut sattumalta – ”Mustaparta” voitti vihdoin

Vermossa vietettiin karsintojen iltaa, kun finalisteja setvittiin sekä Oulu Expressin että TammaCupin osalta.

Lämminveristen Oulu Expressin karsinnassa Ari Moilasen ajama Blackbeard menetti sisäradalta keulapaikan, mutta sai poimittua sen nopeasti itselleen. Tapio Lehtorannan suojatti sai tehdä oman juoksunsa ja voitti todella helposti.

”Hevonen meni tosi kevyesti, ja meille jäi tänään paljon varaa”, Ari Moilanen vahvisti.

Blackbeard oli tehnyt kesällä jo monta äärimmäisen kovaa suoritusta, vaikkei ollut voittanut. Täydellä matkalla heinäkuussa ennätyksensä 12,8 ravanneen 3-vuotiaan OEX-karsinnan voittoon riitti aika 14,6ake.

Tapio Perttusen suojatti MAS Gold Rush lopetti toiseksi ennen Halley Waniaa. Finaaliin pääsivät myös Phantom Opera, Stabbers Star ja Unforgettable Kemp.

Maanantaina Oulussa ravatun OEX-karsintaillan tapahtumista voit lukea täältä.

Suuryllätys kylmäveristen puolella

TammaCupin karsintalähtöjä ravattiin kummankin rodun osalta neljä kappaletta, ja 2.9. Vermossa ravattavaan finaaliin jokaisesta lähdöstä pääsi neljä parasta.

Suosikit olivat odotetun vahvoja, mutta nähtiin yksi jymy-yllätyskin, kun Miika Tenhusen ohjastama ja valmentama Tuliopaali esitti 3. ulkoa terävän lopetuksen ja vyöryi hallittuun täysosumaan.

Annukka Merikallio Oy:n kasvattama ja omistama Tuliopaali teki voittotuloksen 26,7ake ja petrasi ennätystään kerralla 1,9 sekuntia.

”Viimeiseen kurviin tuntui, ettei se ala vetämään, mutta suoralle kun tultiin, sai hyvän pykälän päälle ja tuli puolivarmasti ohi”, Miika Tenhunen selosti voittajahaastattelussa.

Tuliopaali voitti viime kaudella viidesti, ja Miika Tenhusen mukaan 9-vuotias on menossa sitä iskukykyä kohti.

”On saatu veriarvot kuntoon ja hevonen muutenkin terveeksi. Pikkuhiljaa se alkaa nousemaan sellaiseksi kuin oli viime syksynä ja talvena.”

Suomenhevosten TammaCupin muut karsintavoittajat olivat Hollaus, Helmi-Huki ja Valkia.

Lämminveristen puolella Mandi More ja EL Indeed voittivat karsintalähtönsä suursuosikkeina todella helposti. Cream Candy ja Father's Hope olivat muut karsintaykköset.

Salamakypärissä lähtö lipsahti pahasti ylivauhtiseksi, kun avauslenkki reviteltiin täydellä matkalla 11,0-lukemiin. Puolustavan mestarin Jere Hurmeen naruttelema Goodygoodytwoshoes poimi kypsät hedelmät ja teki upean voittotuloksen 12,5ake.

”Eka puolikas, kun oli kymppiä ja tuntui ettei vauhti hiljene kärjessä oikein missään vaiheessa, oli makea vesi suussa”, Jere Hurme kommentoi.

Milla Markkanen ajoi Artful Dropin hopealle, Terno Grönstrandin ohjastama Vakabond Vik tuli maaliin seuraavana.

Lue lisää Vermon raveista 24.8. Hevosurheilusta. Tilaajana voit lukea raportin jo 18.8. verkossa.

Tilaa Hevosurheilu tästä linkistä!

Toto65-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T65-1: 8 Goodygoodytwoshoes, 53 %, 1,66 euroa

T65-2: 10 Tuliopaali, 1 %, 72,39 e

T65-3: 4 EL Indeed, 76 %, 81,88 e

T65-4: 11 Helmi-Huki, 38 %, 122,10 e

T65-5: 1 Blackbeard, 52 %, 147,07 e

T65-6: 4 Cream Candy, 17 %, 279,59 e

Kuusi oikein -voitto-osuus 279,59 euroa

Viisi oikein 2,48 e

Vaihto: 122 978,08 euroa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi