Vermon Ravikoulu on tutustuttanut vasta-alkajia ravuriehilun saloihin vuodesta 2016 lähtien.
Vermon Ravikoulu on tutustuttanut vasta-alkajia ravuriehilun saloihin vuodesta 2016 lähtien.Kuva: Pekka Salonen

Vermon Ravikoulun liiketoiminta lakkautetaan – toiminta jatkuu silti

Vermon Ravikoulun Facebook-sivujen päivitys YT-neuvotteluiden päättymisestä saattoi antaa virheellisen kuvan, että koulun toiminta olisi lopullisesti päättynyt.

”Neuvotteluiden lopputuloksen päädyttiin lakkauttamaan Vermon Ravikoulun liiketoiminta. Neuvotteluiden piirissä oli kaksi henkilöä, joille tarjotaan muuta työtä Hevosopistolla”, koulun Facebook-sivuilla kerrotaan.

Kyse ei ollut kuitenkaan Ravikoulun vaan Hevosopiston YT-neuvotteluista, jotka koskivat Hevosopiston Ravikoulun työntekijöitä. Kuten aikaisemmin on uutisoitu, Vermon Ravirata Oy ottaa Ravikoulun toiminnan haltuunsa ja jatkaa sitä omissa nimissään.

”Työntekijän haku on parhaillaan käynnissä ja haastattelukierros menossa, ja lisäksi täytyy löytää tietysti opetuskäyttöön sopivat hevoset ja ponit”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä vahvistaa.

Vermon Ravikoulun toiminta keskeytyi koronan takia maaliskuussa 2020 ja on ollut yhtä saman vuoden syksyn lyhyttä jaksoa lukuun ottamatta sen jälkeen keskeytyksissä.

”Nyt on tavoitteena käynnistää se vuodenvaihteessa uudestaan”, Häyhä aikatauluttaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi