Karlon valmentaja Janne Bährend haastaa omistajat ja valmentajat lahjoittamaan osan mahdollisista palkintorahoista ukrainalaisten tukemiseen.
Karlon valmentaja Janne Bährend haastaa omistajat ja valmentajat lahjoittamaan osan mahdollisista palkintorahoista ukrainalaisten tukemiseen.Kuva: Anu Leppänen

Vermossa ravataan ukrainalaisten hyväksi - osallistumismaksut Punaiselle Ristille

Hevosyhteisössä on herännyt halu auttaa Ukrainan konfliktista kärsiviä.

Vermo Areena lahjoittaa keskiviikon 2.3. ravien osallistumismaksut (10 euroa/hevonen) lyhentämättöminä Suomen Punaisen Ristin kautta Ukrainan konfliktista kärsivien tukemiseen.

Lisäksi hevosellaan Karlo keskiviikon raveihin osallistuva Janne Bährend haastaa kaikki omistajat ja valmentajat lahjoittamaan osan mahdollisista palkintorahoista Ukrainan sodasta kärsivien auttamiseksi esimerkiksi juuri Punaisen Ristin kautta.

”Jokainen voi lahjoittaa vaikkapa kymmenen prosenttia palkintorahoista, ja haastan samalla myös ensi lauantain ravien omistajat ja valmentajat tekemään samoin. Näin voimme yhdessä auttaa ukrainalaisia kauheassa tilanteessa”, Bährend sanoo Vermo Areenan tiedotteessa.

Linkki Vermo Areenan tiedotteeseen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi