Viime syksyn derbyfinalisti Anne Kankaalle – ”Nyt tuli mielenkiintoista sakkia”
Quite A Lover selvisi karsintakakkosena derbyn finaaliin, mutta siinä tuli harmittava laukka ja hylkäys.Kuva: Anu Leppanen

Viime syksyn derbyfinalisti Anne Kankaalle – ”Nyt tuli mielenkiintoista sakkia”

Anne Kankaan talliin Nurmijärvelle tuli viikonloppuna kolme uutta hevosta.

Siitokseen siirtyneeltä Peanutsilta vapautunut karsina ei ehtinyt jäädä pitkäksi aikaa tyhjilleen. Lauantaina talliin muutti viime syksyn derbyfinalisti ja ikäluokkalähdöissä muutenkin hienosti Timo Korvenheimolta menestynyt Quite A Lover.

”Kiva päästä kokeilemaan, miten 5-vuotiskausi lähtee käyntiin. Hevonen tulee varmaan täydestä treenistä. Tiistaina pidetään palaveria jatkosta, mutta olettaisin, että katsellaan ja tutustellaan ja treenataan jonkin aikaa ennen kuin aletaan ajaa kilpaa”, Anne Kangas sanoo.

Quite A Loverin parhaita saavutuksia ovat 3-vuotiaiden Kasvattajakruunun toinen ja 4-vuotiaiden Kuopio Stakesin kolmas sija. Sen voittosumma on 91 950 euroa ja ennätys 11,3.

"Hevonen oli 2,5 vuotta Korvenheimolla, ja Timppa teki hienoa työtä. Nyt on kuitenkin tason nosto edessä, jos vielä meinaa pärjätä, ja kimppa päätti yksimielisesti, että kokeillaan pienemmässä ja yksilöllisessä tallissa. Annen statistiikka puhuu puolestaan, ja hän saa nyt kokeilla", Hyvä Paha Hukka Tallin edustaja Mikko Koskinen kommentoi vaihdosta.

Perjantaina Anne Kankaan talliin tuli Kai Jussilalta Ruotsista kaksi Esa Himasen omistamaa hevosta: vuodenvaihteessa 5-vuotiaaksi kääntynyt Readly Eagle ja 4-vuotiaaksi vaihtunut Vincent C.D.

”Nyt tuli mielenkiintoista sakkia”, Anne Kangas summaa.

”Kummankaan Ruotsin starttitiedot eivät ole Heppa-järjestelmässä ajan tasalla, mutta Readly Eagle aloitti viime syksynä 15-tuloksella ja voitti toisen starttinsa Solvallassa. Sillä on noin 6000 ja Vincentillä noin 8000 euroa rahaa tilillä.”

Yhteensä Anne Kankaalla on nyt 12 valmennettavaa.

”Talli on nyt täynnä, ei mahdu enempää hevosia.”

Edit 10.1. klo 9.25: Lisätty Quite A Loverin omistajatallin edustajan Mikko Koskisen kommentit.

Linkki Readly Eaglen starttitietoihin

Linkki Vincent C.D:n starttitietoihin

Quite A Lover selvisi karsintakakkosena derbyn finaaliin, mutta siinä tuli harmittava laukka ja hylkäys.
Peanutsin kilpaura päättyi – ”Oikeastaan juostiin jo yksi kausi liikaa”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi