Villieläin otti Metsämäessä kauden toisen voittonsa.
Villieläin otti Metsämäessä kauden toisen voittonsa.Kuva: Roosa Lindholm

Villieläin Voimaeläincupin finaaliin vakuuttavalla suorituksella - "Vauhtia on tullut lisää sekuntitolkulla"

Turun Metsämäen sunnuntairaveja värittivät Voimaeläincupin karsinnat.

Turun Metsämäessä ratkottiin sunnuntaina Voimaeläincupin finalistit. Yksi karsintavoittajista oli Kaisa Toivosen valmentama Villieläin, joka hurjasteli keulapaikalta voittajaksi tuloksella 26,9/2100 metriä. Tulos on samalla hevosen uusi ennätys.

Villieläin pääsi voltin juoksuradalta hyvin liikkeelle Ari Moilasen kipparoimana ja valjakko lähtikin ajamaan heti aktiivisesti eteenpäin kohti kärkipaikkaa, jonne se lopulta siirtyi 25,5-vauhtisen avauspuolikkaan päätteeksi. Vauhti ei paljoa toisellakaan puolikkaalla rauhoittunut Villieläimen vetäistessä ensimmäinen kierros aikaan 26,5. Kirikierroksella kilpakumppanit eivät saaneet mitään otetta keulassa viilettäneestä Villieläimestä, joka hallitsi kisaa maaliin saakka 27,5-lopetuksessa.

"Pitkään meni kunnes päästiin keulapaikalle, mutta hevonen meni tosi helposti, eikä mitään ongelmia ollut missään vaiheessa", Moilanen kertoi radan voittajahaastattelussa.

"Korvat kiinni ajettiin maaliin", hän lisäsi.

Villieläin on nostanut tasoaan viimeisten kuukausien aikana Moilasen mukaan merkittävästi.

"Hevonen on kehittynyt huimasti. Tämä oli aikaisemmin aika epävarma, mutta nyt vauhtia on tullut lisää sekuntitolkulla."

6-vuotiaan ruunan omistaa Villieläimen Talli Helsingistä. Yksi omistajatallin jäsenistä on Jorma Perälampi jolle sunnuntai hevosenomistajana oli menestyksen täyteinen, sillä Perälampi omistaa puolet Toto5-pelin päätöskohteen voittaneesta Taj Onesta. Lisäksi hän on ravien toisessa lähdössä kakkoseksi sijoittuneen Make It Upin omistajaporukka Live It Up Stablen jäsen.

Kylmäveristen puolella muut Voimaeläincupin karsinnat veivät Mika Mäkelän valmentama Rannan Pomo sekä Jouni Miettisen Viesmanni.

Lämminverisissä karsintavoittoa juhlivat Laurila's Imanuel, Caboose ja Taj One.

Jokaisesta karsinnasta viisi parasta selvittivät tiensä 8. lokakuuta Turun Toto75-raveissa 7000 euron ensipalkinnolla ajettaviin finaaleihin.

Lue Metsämäen raveista lisää 21.9. Hevosurheilusta. Tilaajana voit lukea raportin jo 19.9. verkossa.

Tilaa Hevosurheilu tästä linkistä!

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

Toto5-1: 11 Caboose, 2,73 %, 15,60 €

Toto5-2: 4 Rannan Pomo, 46,06 %, 33,32 €

Toto5-3: 6 Villieläin, 30,63 %, 99,76 €

Toto5-4: 11 Viesmanni, 13,97 %, 348,80 €

Toto5-5: 4 Taj One, 12,57 %, 1653,32 €

Vaihto: 63 589,58 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi