Terho Rautiaisen valmennettavat ravasivat kaksi voittoa tiistaina.
Terho Rautiaisen valmennettavat ravasivat kaksi voittoa tiistaina.

Virustauti hellittänyt – Sorsasalosta talliin tupla

Terho Rautiainen iski Kuopion suomenhevosraveissa suosikkiriviin kiilaa Callexilla.

Kuuselan Wiltterin, Huisi Hipun ja Virin Varpun lisäksi seiskanumerolla ylivoimavoittoon kirmannut Helmi-Huki jatkoi T5-kohteiden suosikkimarssia, mutta illan kovimmassa suomenhevoslähdössä nähtiin yllättävää ylivoimaa. Terho Rautiainen puolusti voltista terävästi avanneella Callexilla johtopaikan, eivätkä muiden kirit tarjonneet uhkaa tasaisen reippaalla matkavauhdilla vetäneelle oriille.

”Callex on tuntunut nyt kotona harjoituksissa mahdottoman hyvältä. Ajattelin siksi välillä kokeilla keulastakin”, Rautiainen huomautti. ”Astutushomman loputtua hevonen on lihonut. Edellisen Joensuun startin aikoihin siinä kävi virusta, eivätkä veriarvot olleet silloin kohdallaan. Viimeisessä kaarteessa ajattelin kokeilla irtiottoa, ja se onnistui.”

Virus iski hieman pahemmin Rautiaisen osaomistamaan 4-vuotiaaseen Farakiin, joka ei pystynyt siksi lainkaan tasolleen Pikkuprinssissä. Viimeistelynä ennen Kriteriumin karsintoja treenari ajoi Farakilla Varsakunkun karsinnan, jossa ori hallitsi alusta loppuun.

”Aika helposti se siinä keulassa meni. Farak heilutteli vain korviaan”, Rautiainen summasi.

”Kriteriumiin yritetään tähdätä. Katsotaan, löytyykö sinne tarpeeksi vauhtia. Viimeksi Farak oli viruksessa, mutta muut startit se on ollut ihan asiallinen. Tämä on hyväluontoinen ori, ja sillä on hyvät liikkeet. Uskon, että Farak kehittyy aika korkealle.”

Lue lisää ensi keskiviikon Hevosurheilusta. Tilaajana voit lukea raportin jo huomenna verkossa.

Tilaa Hevosurheilu tästä linkistä!

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T5-1: 7 Kuuselan Wiltteri, 46,24%, 1,28 euroa

T5-2: 7 Huisi Hippu, 48,57%, 1,58€

T5-3: 7 Virin Varpu, 32,99%, 2,46€

T5-4: 3 Callex, 2,11%, 72,03 6,79

T5-5: 7 Helmi-Huki, 67%, 75,14

Vaihto 68 083,84

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi