Jari Kinnunen voitti Teivossa Toto5-3:n Jakob K.Bokolla.
Jari Kinnunen voitti Teivossa Toto5-3:n Jakob K.Bokolla.Arkistokuva: Anu Leppänen

Voimamiehellä vaikea iltapuhde – ”Voitti tänään luokallaan”

Teivon T5-suursuosikki Jakob K.Boko sai urakoida voittonsa eteen täyden työn. Peli ei kuitenkaan ollut selvä vielä maalilinjankaan jälkeen.

Jari Kinnusen suojatti Jakob K.Bokolle osattiin povata jälleen kerran tuskaista tehtävää, sillä ulkoradan lähtöpaikalta hyvät tai edes asialliset vaihtoehdot olivat alussa vähissä. Juoksupaikkaa ei alkumatkalla löytynyt parijonosta, kunnes Kinnunen pakitti hevosensa kauas takajoukkoihin ja kahdeksanteen ulos.

Sieltä valjakko suuntasi tien päälle uudelleen jo 1200 ennen maalia. Loppukaarteessa kärkirintaman taakse kiertäneelle orille oli kuitenkin kasaantua uusia tummia pilviä.

”Viimeisessä kaarteessa hevonen meni tosi paljon oikeaohjaiseksi ja runttasi ihan väkisin alas, enkä meinannut millään saada sitä korjattua”, Kinnunen selvitti tuomariston tutkimaa kaista-ajotilannetta, jossa New Grove Waylon oli saada suljettua suursuosikin kiriväylän ulkoradoilla.

”Missään tapauksessa se ei ollut tarkoitus, mutta hevonen painoi niin, että se vain valui”, Kinnunen lisäsi.

Tilanteesta ei koitunut sanktioita hänelle eikä muillekaan.

Lähtönopeuden puute on ollut usein 6-vuotiaaan Jakob K.Bokon kompastuskivenä. Kinnunen korostaa, ettei hevonen ole jättänyt kertaakaan leikkiä kesken, vaikka juoksuista on tullut kuluttavia.

”Aika rankkoja juoksuja nämä ovat olleet, että vähän käy jo sääliksikin, mutta on se tosi rehti hevonen ja yrittää aina loppuun asti. Koetin tänään satsatakin vähän starttiin, kun hevonen oli nyt tosi rauhallinen auton takana ja pystyin antaa sen mennä, mutta alkumatka oli silti haastavaa. Ihan toivottomaltahan se matkalla jo näytti.”

”Lopussakin tuli se oikeaohjaisuus, mitä ei ole ennen ollut. Nyt täytyy vähän tutkia ja katsoa hevosta, mistä se johtuu. Ori voitti luokallaan tänään”, valmentaja summasi.

Haukeli Expressen ja Go West Young Man puursivat nekin voimillaan ansaittuihin voittoihin T5-pelin kahdessa viimeisessä koitoksessa. Ranch Whodidvwhat  ja Crossfire Eros saivat puolestaan kontrolloida tapahtumia johtopaikalta.

Lue Teivon raveista lisää 23.11. Hevosurheilusta. Tilaajana voit lukea raportin jo 16.11. verkossa.

Tilaa Hevosurheilu tästä linkistä!

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

Toto5-1: 6 Ranch Whodidwhat, 42,66 %, 2,19 €

Toto5-2: 7 Crossfire Eros, 22,44%, 4,47 €

Toto5-3: 8 Jakob K.Boko, 68,18%, 4,88 €

Toto5-4: 8 Haukeli Expressen, 24,34%, 6,36 €

Toto5-5: 9 Go West Young Man, 29,90%, 10,35 €

Vaihto: 66 337,90 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi