Murder Mike aloitti tämänkin kauden kauden totosijoituksella. Kuva: Aada Pölönen
Murder Mike aloitti tämänkin kauden kauden totosijoituksella. Kuva: Aada Pölönen

Vuoden parhaat palkittiin Linnunlahdella – Murder Mike oli positiivisin väläyttäjä

Pohjois-Karjalan parhaille jaettiin tänään kultaa ja kunniaa Joensuun Linnunlahdella ravikilpailujen tiimellyksessä. Katso kaikki palkitut jutun lopussa olevasta listasta.

Vuoden positiivisimpana yllättäjänä palkittiin Sanna Paasikiven omistama ja valmentama Murder Mike. Taival ei ole ollut helpoimmasta päästä, kuten Hevosurheilun tammikuussa ilmestyneessä lähikuvassa kerrottiin.

Sanna Paasikivi myönsi rehellisesti olleensa pettynyt Murder Miken ensimmäisen kilpailukauden eli viisivuotiskauden jälkeen. Tulostaulu koostui pääosin laukkamerkinnöistä, eikä palkintotilille ollut kertynyt kuin parisataa euroa.

Harrastajastatuksella valmentava Paasikivi oli ostanut Murder Miken yhdessä miehensä Aki Kauppisen kanssa sen ollessa kaksivuotias. Hevosen oli myynyt heille joensuulainen eläinlääkäri Marjaana Konttinen, joka puolestaan oli hankkinut sen suoraan kasvattajalta varsahuutokaupasta. Tai oikeastaan vasta sen jälkeen, sillä itse huutokaupassa varsasta ei annettu yhtäkään tarjousta.

On oikeastaan puhtaasti Aki Kauppisen ansiota, että Murder Mike päätyi hänen ja Paasikiven lieksalaistalliin.

”Siihen aikaan Vilar Lake oli Joensuun korkeuksilla, ja ihan valtakunnankin tasolla tosi hyvä hevonen. Mieheni seurasi paljon sen juoksuja”, Paasikivi pohjustaa.

Vilar Laken isä Jailhouse Joey sattuu olemaan myös Murder Miken isä, ja kun Kauppinen intoutui Joensuun klinikkareissulla kehumaan seuraamansa ruunan edesottamuksia, Konttisella välähti.

”Hän kertoi, että on myymässä varsaa samasta oriista. Irtopalat pitäisi leikata, mutta hinta olisi kohtuullinen”, Paasikivi kertoo.

Selvisi, että hinta oli suorastaan huokea. Paasikivi painottaa kuitenkin, ettei hinta ollut kaupanteossa ratkaiseva tekijä.

”Onhan siitä kuluja tullut. Mutta kun kävimme katsomassa varsaa, varsinkin mieheni innostui kovasti. Päätettiin ottaa riski.”

Eniten varsassa kiehtoi suku, sillä ulkomuodollaan Murder Mike ei uusia omistajiaan suoranaisesti hurmannut. Jalka-asennoissa oli sanomista, ja ostovaiheessa varsa oli Paasikiven mukaan erittäin karvainen ja tuhdissa kunnossa. Niinkin tuhdissa, että sadevesi muodosti selän päälle pienen vesilammikon.

 Uusille omistajille kävi nopeasti selväksi, että Murder Miken tuhti ulkomuoto johtui sen äärimmäisen hyvästä ruokahalusta. Yhä edelleen ruuna vilkuilee ruokakuppiaan tuon tuosta ja imuroi appeensa aina silmänräpäyksessä, Paasikivi selittää.

”Kova syöminen on ollut sen kanssa jo pikkuisen ongelma”, hän myöntää.

Paasikivi on hevosrehujen jälleenmyyjä ja kertoo olevansa ”harrastusmielessä tosi kiinnostunut rehuasioista”. Hän laskee ystäviensäkin hevosille annostuksia ja tekee rehuanalyysien pohjalta ruokintasuunnitelmia.

Ruokintaosaaminen lienee yksi merkittävä palanen siinä kokonaisuudessa, jonka ansiosta Murder Miken toinen kilpailukausi oli lopulta ensimmäiseen verrattuna suoranainen menestys.

Viime vuonna kuusivuotiskaudellaan ruuna starttasi 12 kertaa. Se voitti neljästi, ja oli yhtä monta kertaa toinen. Rahaa kertyi melkein 6 000 euroa.

Paasikivi kertoo, että pieleen menneen viisivuotiskauden jälkeen hevosen koko elämä ”pistettiin ihan oikeasti uusiksi”. Käytännössä se tarkoitti muutoksia muun muassa treenimetodeihin, ruokintaan ja varusteisiin.

Omin avuin muutosprosessia ei käyty läpi, vaan apuna oli ammattilaisia.

”Meillä kävi hirveän hyvä tuuri, kun meillä oli varsa Turusen Heidin laitumella Valtimolla, ja tutustuimme häneen sitä kautta. Ajatettiin Murder Mikea, tai tuttavien kesken Mikkoa, hänellä ja kysyttiin mielipidettä. Hän antoi hyviä vinkkejä treeniin ja varusteisiin.”

Treenimuodoksi vakiintui intervallityyppinen harjoittelu, jossa matkat ovat lyhyitä mutta sykkeet korkealla. Intervallia varten Paasikivellä on tiluksillaan 550 metriä pitkä mäki ja mikäli kaivataan vaihtelua, lähdetään hevosen kanssa Nurmeksen harjoitusradalle.

Myös hoitotoimenpiteisiin tehtiin muutoksia. Aki Kauppinen alkoi kengittää Murder Mikea itse, ja Paasikivi intoutui opiskelemaan hevoshierojaksi.

”Mikko on saanut olla koekaniinina, mitä nyt ikinä keksinkään kokeilla”, Paasikivi naurahtaa. ”Sillä on omat ongelmansa, ja lihaksiston eteen joutuu tekemään töitä.”

Pelkästään käsivoimin hevosta ei kuitenkaan tarvitse hoitaa, vaan käytössä ovat myös laser- ja huippukylmälaitteet.

Olennaista lienee kuitenkin myös se, että Murder Mike saa ulkoilla vapaasti. Se asuu pihatossa ja liikkuu sen ansiosta paljon omatoimisesti.

”Joskus kokeiltiin pitää sitä karsinassa, mutta siitä ei tullut mitään. Jalat olivat koko ajan pöhöttyneen oloiset. Pihattoelämä on sille mieluisaa ja hyvää, jalkojen ja koko ruumiin hoitoa.”

Nyt koko kokonaisuus intervalleineen, hierontoineen ja ruokineen vaikuttaa niin toimivalta, etteivät Paasikivi ja Kauppinen uskalla muuttaa siitä mitään.

”Myö ei oikeasti tiedetä, että mikä näistä jutuista on se, mikä toimi, mutta selvästi joku!”

Murder Miken ansiosta vuosi 2020 oli Sanna Paasikiven valmentajauran menestyksekkäin. Ura ei tosin ole kovin mittava eikä valmennettavien lista pitkä, mutta yhtä kaikki.

Ruunan kausi päättyi tyylikkäästi ykkössijaan kotiradalla Joensuun Linnunlahdella joulukuun puolenvälin tienoilla. Sen jälkeen se sai kolmisen viikkoa vain olla ja nauttia pihattoelämästään.

”Myö ei kauheasti suunnitella, vaan ajetaan aina startti kerrallaan. Terveyspuoli on tämän hevosen kohdalla se kysymysmerkki, mutta tiedetään realiteetit ja jatketaan niin kauan kuin tämä on mukavaa”, Paasikivi muotoilee.

Ja mukavaahan Paasikivellä on nyt ollut. Hän kertoo, että palkitsevinta on nähdä, kun hevonen tekee hyvän suorituksen, nauttii kilpailemisesta ja palautuu hyvin.

”Tällaiselle pikkutreenarille kaikki menestys, oli se sitten voitto tai kakkossija, on hirveän hienoa.”

Murder Mike aloitti tämän kauden hyvällä kolmossijalla ja jatkaa Kuopion startilla tiistaina.

Linnunlahden liigavoittajat

Ohjastajaliiga: Henri Bollström (15 voittoa)
Valmentajaliiga: Seppo Suuronen (6 voittoa)
Lämminveriliiga: Downshifter (5 3-2-0), omistaja Korpi Joonas & Tiilikainen Jorma & Risto, valmentaja Jorma Tiilikainen, kasvattaja Riikka Avotie
Suomenhevosliiga: Myrskyri (9 5-1-0), omistaja ja valmentaja Ari Karttunen, kasvattaja Vesa Luukko


Ravigaalan palkitut

Vuoden nuori raviurheilija: Kaisa Arula
Vuoden poni: Nigella, omistaja ja valmentaja Oona Ikonen, kasvattaja Nina Pietiläinen

Vuoden positiivinen väläyttäjä: Murder Mike, omistaja Call It Team, valmentaja Sanna Paasikivi, hoitaja Aki Kauppinen, kasvattaja Iiri Välttilä
Vuoden komeetta: Jasmine Zon, omistaja ja valmentaja Tuomo Määttänen, kasvattaja Ohlzon Sören & Gun & Rundgren Camilla

Vuoden kasvattaja: Kauko Sokkanen
Vuoden valmentaja: Markus Porokka
Vuoden ohjastaja: Martti Pellikka
Vuoden hoitaja: Heidi Turunen

Vuoden nuori lämminverinen: Comway Cotter, omistaja ja kasvattaja Kauko Sokkanen, valmentaja Timo Korvenheimo, hoitaja Vilja Kivinen
Vuoden nuori suomenhevonen: Virin Urho, omistaja Nevalainen Anneli & Porokka Jenni, valmentaja Markus Porokka, hoitaja Jenni Porokka, kasvattaja Heikki Smolander
Vuoden lämminverinen: Comway Cotter
Vuoden suomenhevonen & Vuoden hevonen: Myrskyri

Vuoden toimihenkilö: Juha-Pekka Reijonen
Elämäntyöpalkinto: Antti Vaakanainen

Pohjois-Karjalan Ravinaisten palkinto, Vuoden Hevoshenkilö: Aki Ratilainen
Pohjois-Karjalan Hevosenomistajien Yhdistyksen palkinto, Vuoden Hevosenomistaja: Matti Kervinen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi