Miia Salminen tuuletti kesäkuun viimeisenä päivänä Vermossa Zumumanin voittoa. Vuoden viimeisenä päivänä ruunalla on mahdollisuus nousta vuoden voitokkaimmaksi hevoseksi.
Miia Salminen tuuletti kesäkuun viimeisenä päivänä Vermossa Zumumanin voittoa. Vuoden viimeisenä päivänä ruunalla on mahdollisuus nousta vuoden voitokkaimmaksi hevoseksi.Pekka Salonen

Vuoden voitokkain hevonen selviää vasta vuoden viimeisenä päivänä

Tänä vuonna eniten täysosumia juossut Redemption jatkoi voittojen tiellä, mutta niin teki myös yhden ykkössijan päässä oleva Zumuman.

Tiistain T5-kierrosta isännöi tuttuun tapaan Tampereen Teivon ravirata. Illan pääpelin käynnisti enintään 27 000 euroa tienanneiden lämminveristen 2100 metrin ryhmäajo. Huomio kiinnittyi huonoimmalle mahdolliselle paikalle arvottuun Zumumaniin. Ennen tiistaita sillä oli kasassa tältä vuodelta peräti 15 voittoa.

Antti Teivainen hyppäsi jälleen elämänkumppaninsa Miia Salmisen valmentaman ruunan rattaille. Zumuman on tehnyt keulapaikalta parhaat juoksunsa, mutta takarivistä sinne ei ollut tällä kertaa asiaa, vaikka eturivistä olikin pari hevosta jäänyt pois.

Johtopaikka vaihtui alussa useaan otteeseen, kun ensin sinne kiiruhti Herman Halm, mutta pian keulahevosen kimppuun iski Selanne, joka myös sai haluamansa. Takasuoralla Esa Holopainen hyökkäsi selvänä suosikkina kisaan lähteneen Knows Everythingin kanssa kohti piikkipaikkaa, joten jälleen johtohevonen vaihtui. Zumuman puolestaan peruutteli jonon hännille.

13,5-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen vauhti hieman tippui, mutta kierroksen väliaika oli vielä 15,0.

800 metriä ennen maalia Teivainen käänsi Zumumanin neljännestä ulkoa kiriin kolmannelle radalle. Se kierteli viimeisen kaarteen jo neljättä rataa, mutta saavutti silti kärkeä pikkuhiljaa. Maalisuoralla ruunan vauhti oli jo omaa luokkaansa, eikä voittajasta jäänyt epäselvyyttä. Kauden 16 voitto nosti Zumumanin eniten tänä vuonna voittoja keränneeksi hevoseksi, mutta vain hetkeksi.

”Oli vähän vaikea pakittaa, kun hevonen oli menohaluillaan. Tuntui, että juoksu menee ihan pipariksi, mutta onneksi se rauhoittui ja sai pakitettua jonoon. Pahin vastustaja pääsi keulaan, niin ajattelin, että on toivottomat paikat nyt”, Teivainen kertasi kisan ensimetrejä radan voittajahaastattelussa.

”Se (reipas avaus) pelasti, että kenttä kääntyi. Loppu oli sitten niin kovaa, ja tämä piti hyvin vauhtinsa.”

Kauan Zumuman ei saanut nautiskella asemasta vuoden voittokoneena, sillä neljännessä Toto5-kohteessa Redemption nappasi paikan takaisin itselleen. Kimmo Aholan valmennettava ei jättänyt mitään sattuman varaan. Henri Bollström leiskautti ruunalla vaivatta keulapaikalle, mistä se hallitsi kisaa varmoin ottein.

Suosikin pahimmaksi vastustajaksi ennakoitu True Devotion sai Pekka Korven ohjastamana nappireissun johtavan takana, mistä se pääsi viimeisellä takasuoralla nousemaan toiseen ulos. Sen ruuti oli kuitenkin tällä kertaa märkää, eikä kukaan muukaan pystynyt haastamaan Redemptionia, joka irrotti lopussa vakuuttavaan voittoon.

Aholan valmentama ruuna on kasannut tänä vuonna 17 täysosumaa, siis yhden enemmän kuin Zumuman. Jälkimmäisellä on kuitenkin enemmän kakkossijoja ja se kilpailee vielä vuoden viimeisenä päivänä Forssassa, joten voitolla se nousisi vuoden voitokkaimmaksi hevoseksi.

”Samalle kaudelle niin paljon voittoja, se on kyllä kova suoritus”, Bollström sanoi voittajahaastattelussa Redemptionin komeasta statistiikasta.

”Juoksu meni ihan ok. Ajattelin, että lähdössä täytyy pitää Pekka (Korpi, True Devotion) ulkopuolella, mutta hän pääsikin meidän peräämme. Kovalle vastustajalle annettiin hyvä juoksu, mutta onneksi hevonen oli tänään jättihyvä ja voitti helposti. Tämä on oikein kiva hevonen, lähtee kovaa, on ravivarma ja jaksaa mennä. Kaikki juoksupaikatkin käyvät, ei paina oikein missään tilanteessa, tosi monipuolinen hevonen.”

Redemption palkittiin Teivon finaalin voitosta 3500 eurolla. Saman ykköspalkinnon kuittasi kylmäveristen vastaavan kisan keulasoololla vienyt Siriliisi.

Oikean T5-rivin täydensivät niin ikään keulapaikalta hallinneet Siirin Farssi ja Angela Matter.

Teivon ohjastajaliigan voitti uransa ensimmäistä kertaa Santtu Raitala. Pihtiputaalaiskuski on ajanut todellisen supervuoden ja varmistanut jo valtakunnallisen ajajaliigan voiton. Tiistain jälkeen hänellä on koko vuodelta kasassa 357 täysosumaa.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T5-1: 12 Zumuman, 25,98%, 3,31 euroa

T5-2: 3 Siirin Farssi, 26,75%, 7,85 €

T5-3: 4 Angela Matter, 19,65%, 29,27 €

T5-4: 5 Redemption, 39,83%, 35,42 €

T5-5: 4 Siriliisi, 22,86%, 43,66 €

Vaihto: 83 170,58 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi