Kahden vuoden takainen Derby-voittaja Wertti aloittaa 7-vuotiskautensa Vermossa keskiviikkona 26. maaliskuuta. Jani Ruotsalaisen valmentama ori kilpailee enintään 160 000 euroa tienanneiden kylmäveristen 2120 metrin ryhmäajossa, joka on samalla KK-25 -lähtö.”Talvi on päästy treenaamaan hyvin ja hevonen on pysynyt terveenä. Nyt kuitenkin näyttää, että meiltä loppuvat hyvät treenikelit, jolloin kauden avaaminenkin tuntuu ajankohtaiselta”, Ruotsalainen aloittaa.Kuuden osallistujan lähtöön Wertti arvottiin radalle kaksi. Vastassaan sillä on talven aikana loistavasti menestynyt Tuuskanen sekä viimeksi Teivossa Antti Ojanperältä positiivisella suorituksella debytoinut Pro.”Wertti on saanut paljon treenikilometrejä, mutta ori on talven jäljiltä vielä vähän paksussa kunnossa. Kovaa ajoakaan ei vielä ole paljoa takana, mutta tästä on nyt hyvä aloittaa. Katsotaan kuinka startti menee ja mietitään sitten jatkoa eteenpäin”, Ruotsalainen suunnittelee.Startti on Wertille samalla ensimmäinen Einari Vidgren Oy:n omistuksesta, kun Vidgrénin veljekset ostivat hevosen marraskuussa Timo Hulkkoselta. Aiemmin Wertin kohdalla on väläytelty tavoitteesta osallistua elokuussa Oulussa juostaviin Kuninkuusraveihin.”Iän myötä Wertti on muuttunut treeneissä laiskemmaksi. En tiedä mitä hevonen tulee kilpailupaikalla tekemään, mutta mielestäni se on vain riskistynyt entisestään, ja niin toki pitääkin. Antaa hevosen nyt itse näyttää mihin se tänä vuonna nousee”, Ruotsalainen kokee.Vermossa ravien kovimmassa lämminverilähdössä nähdään myös mielenkiintoisia taukohevosia, kun Pekka Korven EL Jetpack, Jukka Hakkaraisen Callela Nelson sekä Antti Ojanperän Main Stage käynnistävät kilpailukautensa. Niiden kanssa samassa lähdössä kilpailee Janne Korven tähtitamma Kinglet Bird."Callela Nelson on vielä aika paksussa kunnossa, eikä varmasti ole vielä parhaimmillaan. Muuten talvi on mennyt hyvin sen kanssa. Kelit ovat olleet hankalat ja haitanneet, mutta olemme yrittäneet soveltaa. Välillä on ollut sellaisia hetkiä, ettei olla kunnolla päästy ajamaan, mutta liikettä hevoset ovat saaneet koko ajan", valmentaja Jukka Hakkarainen kertoo."Callela Nelsonilta pitää odottaa aina paljon. Ei minua yllättäisi, vaikka se pärjäisi heti. Vermossa riisutaan etukengät, jos rata on hyvä.”Vermon 26.3. ravien lähtölistoja pääset tutkimaan tästä linkistäJuttua muokattu 19.3. klo 12.38: Lisätty Jukka Hakkaraisen kommentti Callela Nelsonista..Timo Hulkkonen myi Derby-voittaja Wertin Einari Vidgrén Oy:lle – "Pidettiin veljesten kanssa pieni mietintätauko"