Solvallan viimevuotinen toive toteutuu tänä vuonna.
Solvallan viimevuotinen toive toteutuu tänä vuonna.Kuva: Anu Leppänen

Yleisö palaa Elitloppetiin - tärkeää tietoa pelaamisesta paikan päällä

Pelaaminen Solvallassa on ensi viikonloppuna mahdollista vain omilla mobiililaitteilla. Juttu on julkaistu Hevosurheilussa 25.5.

Elitloppet on kahtena viime vuonna jouduttu järjestämään tiukin koronarajoituksin. Nyt ne ovat taakse jäänyttä elämää, mutta millainen kansanjuhla Solvallassa nähdään, on järjestäjillekin kysymysmerkki.

”Kahtena viime vuonna Elitloppet on tuntunut tyhjältä. Lähdöt on kyllä ajettu, ja urheilu on ollut hienoa, mutta ilman yleisöä juhlatunnelma on puuttunut”, Solvallan markkinointi- ja viestintäpäällikkö Markus Myron alustaa.

”Siksi odotamme ja toivomme nyt erityisellä innolla, että yleisö palaa nyt takaisin. Mutta miten nämä kaksi pandemiavuotta ovat vaikuttaneet, sitä voimme vain arvailla. Se, mitä tiedämme, on, että lippuja on myyty ennakkoon selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna ennen koronaa eli 2019. Se on hyvä signaali, kaikki muu puhdasta spekulaatiota.”

Varsinaista yleisötavoitetta järjestäjät eivät ole siksi asettaneet, mutta…

”Olemme tyytyväisiä, jos vierailuja Solvallassa tapahtuu kolmen päivän aikana yhteensä 50 000. Se ei ole kuitenkaan pääasia vaan se, että raveissa on hyvä tunnelma ja kaikki viihtyvät”, Markus Myron korostaa.

”Erityisen iloisia olemme siitä, että suomalaisvieraita on tulossa sankoin joukoin. Erityisesti risteily, jolla tulee noin 2000 henkeä, tuo hienon lisän ravi- ja yleisöjuhlaan. Arvostamme sitä suuresti.”

Yleisön viihtyvyyteen on tänä vuonna satsattu erityisen paljon. Ravintolapaikat on perinteiseen tapaan myyty hyvissä ajoin loppuun, mutta festivaalialuetta on laajennettu ja tarjolla on uudenlaisia ruoka- ja juomatarjoilupisteitä, mm. kuohuviinin ja rosén tai aasialaisen ruoan ja sen kanssa sopivien ulkomaisten oluiden ystäville.

Uutta on myös Totobaari, jossa entinen pelikassalinjasto on muutettu pitkäksi oluttiskiksi – kenties Ruotsin pisimmäksi. Kääntöpuoli on se, että pelikassoja ei enää ole ja käteisellä rahalla ei totoa voi enää radalla pelata.

”Solvalla on käteisvapaa areena. Kaikki pelaaminen tapahtuu mobiilissa oman maan ravipelien tarjoajan eli suomalaisilla Veikkauksen pelitilin kautta”, Markus Myron opastaa.

Taustalla on Ruotsin lisenssimarkkinaan siirtymisen yhteydessä uudistunut lainsäädäntö, joka edellyttää kaiken pelaamisen olevan sataprosenttisesti tunnistautunutta. Vaade hankaloittaisi käteisellä pelaamista Elitloppetin kaltaisessa massatapahtumassa valtavasti.

”Samaan aikaan maailma on muuttunut ja muuttuu koko ajan entistä enemmän digitaaliseen suuntaan, ja verkossa pelaamiseen tarvittavat mobiililaitteet ja pelitilit löytyy entistä useammilta. Solvallan langattoman verkon (Banguest, salasana Zoogin12) kapasiteettia on vahvistettu kattamaan lisääntynyt yhteystarve. Näin suurta tiedonsiirtokapasiteettia ei ole ollut käytössä koskaan”, Myron painottaa.

Radalle pelimyynti on ollut aikaisemmin merkittävä tulonlähde. Kokonaan ilman sitä tuloa rata ei jää nytkään.

”Ruotsalaisasiakkaiden ATG:n applikaatiolla tapahtuva pelaaminen voidaan paikallistaa, ja siitä rata saa tietyn osuuden. Olosuhteet ovat muuttuneet, ja siihen täytyy sopeutua.”

”Eikä muutos ole aina negatiivista. Pelaaminen omalla mobiililaitteella tapahtuu joustavasti, eikä koskaan jää pelien kanssa jonoon”, Markus Myron huomauttaa.

Solvallan viimevuotinen toive toteutuu tänä vuonna.
Pelaajat huolestuivat: voisiko torstain häiriötilanne toton pelaamisessa Ruotsiin toistua viikonloppuna?

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi