Zizou on ollut kuudessa Suomen startissaan kahdesti kolmas ja kahdesti neljäs, mutta voittotili on vielä avaamatta.
Zizou on ollut kuudessa Suomen startissaan kahdesti kolmas ja kahdesti neljäs, mutta voittotili on vielä avaamatta.Kuva: Roosa Lindholm

Zizoun yhteisomistus purettiin – ”Se oli rehellistä ja suoraa”

Ensio Mäntylä osti Veijo Heiskaselta tämän osuudet kahdesta kaksikon kimppahevosesta: Zizousta ja Winter Töllistä.

Minkäänasteisesta välirikosta ei ole kuitenkaan kyse.

”Veijolla on rajallinen määrä karsinoita, ja Kurri Jari Boko tulee nyt hänelle ja muitakin hyviä hevosia tarjotaan. Näissä kahdessa Veijo ei nähnyt sellaista kehitystä kuin olisi toivonut, ja nappasin ne itselle. Se oli rehellistä ja suoraa”, Ensio Mäntylä avaa asiaa.

Hevoset muuttivat maanantaina Mäntylän toisen luottomiehen Teemu Okkolinin talliin.

Zizousta tulee starttihevonen Oonalle (Halme). Ruotsissa ja Vermossa on ollut omanlaisensa systeemit ja olosuhteet, mutta nyt ne muuttuvat toisenlaisiksi. Toivottavasti muutoksella on molempiin hevosiin positiivinen vaikutus.”

Winter Töllillä homma ei ole lähtenyt oikeastaan vielä lainkaan käyntiin. Sillä on hyvä suku, ja yksi vaihtoehto on laittaa se siitokseen. Eletään muutama viikko kerrallaan ja katsotaan, mitä tapahtuu”, Ensio Mäntylä pohtii.

Heiskasen talliin hänellä jäi neljä hevosta, joista erityisiä ilonaiheita on tuottanut viime viikkoina Celsius Evo.

”Se on todellinen tuhkimotarina. Veijo kehui siitä kovasti silloin kun hankin sen, ja vaikka sen jälkeen tuli vastoinkäymisiä, Veijon sanat jäivät soimaan korvaani. Tässä tapauksessa osoittautui oikeaksi ratkaisuksi antaa sille vielä mahdollisuus”, Ensio Mäntylä iloitsee.

Hänen muut hevosensa Heiskasen tallissa ovat Volocity de Vie, 3-vuotias Space Oddity ja 4-vuotias Fake Super Fast.

”Varsinkin Space Odditysta on kovat odotukset.”

Ensio Mäntylä, Henna Halme ja Veijo Heiskanen pääsivät Zizoun kanssa Bjerken voittajakehään Oslo GP -viikonloppuna 2019.
Ensio Mäntylä, Henna Halme ja Veijo Heiskanen pääsivät Zizoun kanssa Bjerken voittajakehään Oslo GP -viikonloppuna 2019.Kuva: Totofoto

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi