Puheenvuoro

Ennätysten kehtoon käy tähtien tie

Arto Sipakko

Kolmipäiväinen Elitloppet-viikonloppu on kaikilla mittareilla Euroopan suurimpia ravitapahtumia, ja urheilullisin perustein ehkä se kaikkein merkittävin.

Edellytykset suurelle urheilu- ja vauhtijuhlalle ovat tilastollisestikin parhaat mahdolliset, sillä Solvallassa on juostu eniten voimassa olevia 1000 metrin ratojen maailmanennätyksiä. Virallista lämminveriravureiden ME-sivustoa ylläpitävän travronden.se:n mukaan Ruotsin pääradalla on tehty 14 nykyistä maailmanennätystulosta. Neljä on syntynyt autolähetyksellä ja kymmenen tasoituslähdöissä, niistä viimeisimpänä Bird Parkerin voittoaika 12,1/3180 metriä vuosi sitten Harper Hanoverin lähdössä.

Kaikkiaan läntisessä naapurimaassamme on juostu 53 voimassa olevaa ME-aikaa, kun muut Pohjoismaat ovat yhdessä saaneet 33 merkintää voimassa olevaan ennätysluetteloon. Bosses Lily ravasi 15,2a vuoden 2012 Kriteriumissa. Tulos on 3-vuotiaiden tammojen ME 2600 metrillä autolähetyksellä tuhannen metrin radoilla. Kylmäveristenkin ME-tuloksista vain yksi on tehty Suomessa. Jokivarren Kunkku ravasi 20,3/2180 metriä vuoden 2015 Suur-Hollola-finaalissa. Lisäksi ennätystilastossa suomalaishevosista on Shadow Woodland viime keväänä Ruotsin Eskilstunassa pinkomallaan volttiajalla 11,1/1640 metriä.

Solvalla ei kuitenkaan ole absoluuttisesti nopein ovaali Ruotsissa, sillä kovin Euroopassa ravattu tulos 08,6a syntyi 14.8.2015 Bollnäsin raviradalla. Aika on myös tammojen ME 1000 metrin radoilla, sillä sen teki Delicious U.S. Paras oriin tai ruunan Ruotsissa tekemä tulos on 08,9a. Commander Crowe meni sen voittaessaan Hugo Åbergs Memorialin 2012 ja Propulsion viime vuonna. Myös Elitloppetissa on kerran paineltu alle 1.09. Panne de Moteur ja Raja Mirchi kaasuttelivat 2014 karsinnassa saman 08,9a-tuloksen. Delicious oli tuolloin kolmas ja juoksi 09,0a.

Sekä Delicious U.S. että Propulsion ovat toistamiseen mukana Elitloppetissa. Vastus on nyt kovempi kuin aikaisemmin, sillä viime vuoden kärkihevosten Nuncion, Resolven ja Timokon lisäksi starttilistalla on Bold Eagle. Kaksinkertainen Prix d’Amerique -sankari juoksee toisen kerran Ranskan ulkopuolella, ja sunnuntain Elitloppet-karsinnassa Ranskan supertähti kiihdyttää elämänsä ensimmäiselle pikamatkalle.

Ennusteet lupaavat Tukholmaan sunnuntaiksi kuumaa ja tuulista säätä, mutta ainakin rataolosuhteet antavat varmasti mahdollisuuden huippuvauhteihin. Ravureiden absoluuttista maailmanennätystä sentään tuskin uhataan. Ruotsissa syntynyt Sebastian K ravasi kesäkuussa 2014 mailin kokonaisaikaan 1.49,0, mistä kilometriajaksi tulee hurja 07,7a. Ennätys syntyi Pocono Downsissa, joka on selvästi nopein 5/8 -mailin rata Pohjois-Amerikassa.