Puheenvuoro

Kaikki on mahdollista

Stiina Ikonen

Eletään vuotta 1985. The Onion on käynyt huhtikuisessa Vermo Cupissa kuittaamassa finaalin ykköspalkinnon. Syyskuun 29. päivä ajetaan Finlandia-ajo, jossa tätä lähtöä ennen ovat ilakoineet vain ulkomaan vieraat. Tyrmäys on täydellinen, kun lahjakkaan veljessarjan rumaksi ankanpoikaseksikin moitittu Keystone Patton voittaa Jorma Kontion ohjastamana ensin karsinnan, sitten finaalin. Tapio Perttusen sisupussi Einarsin ehättää parinkymmenen sentin päähän.

Suomalaisten kaksoisvoittoja Finlandia-ajon historia tuntee kolme ja kolmoisvoittoja yhden, mikäli tuolloin jo ruotsalaistuneen Born Quickin vuoden 1993 esitys vedetään sumeilematta kotiinpäin.

Kotijoukoilta odotetaan paljon jälleen tulevana sunnuntaina Vermossa. Todennäköisyys suomalaisten kaksoisvoitolle on jopa laskennallisesti suurempi kuin Finlandia-ajon ja Seinäjoki-Racen lähtölistoilla, jotka muotoutuivat ennennäkemättömän identtisiksi rata-arvonnassa.

Kotimaan toivoista Workout Wonderin esitys Seinäjoella jätti rutkasti jossiteltavaa, sillä kakkossija olisi ollut väkevän esityksen jälkeen kiistaton ilman yllättävää laukkaa. Lähdössä säästellen ajettu Elian Web oli lakeuksilla paras suomalainen, ja sen varaan voi Finlandiassa laskea monta pykälää enemmän, vaikka onni ei sitä rata-arvonnassa suosinutkaan. Suomalaisvärejä pitävät yllä myös D.D.´s Hitman, Victory Bonsai, Venice ja Seabisquit, joista jokaisella on kärkisaumat, kun kaikki palaset loksahtelevat kohdalleen.

Entä Vermon urheilullinen anti? Muotoillaan se niin, että järjestäjät ovat saaneet päälähtöön tavoittelemansa osanottajajoukon. Viime vuoden voittajan, Propulsionin saaminen mukaan oli järjestäjätaholla pitkän tähtäimen tavoitteena, ja siinä se onnistui. Kun radan rajalliset resurssit otetaan huomioon eikä turhia vertailuja Elitloppetiin tehdä, Bengt Nybondasin alun perin kätilöimä suurkisa on aivan mallillaan.

Erityismaininnan ravipäivän tarjonnasta ansaitsee Erkon Pokaali, jonka huippu-urheilullinen kattaus hakee vertaistaan. Ravikuningas Vitter kohtaa Costellon, Polaran, Köppisen, Välähdyksen ja kumppanit, ja parahultaisissa olosuhteissa Erikassonin seitsemän vuoden takainen täyden matkan SE 21,2 korjaillaan uusiin lukemiin.

Hienon osanottajakaartin keränneen kilpailun puolesta on harmillista, että se uhkaa joka vuosi jäädä päälähdön hehkutuksen varjoon. Tähän kohtaan Solvalla-kortti sopii, sillä on kutkuttavaa nähdä, millaisella kalustolla suomalaiset keulivat Elitkampeniin.