Puheenvuoro

Ptruu syrjäytymiselle

Stiina Ikonen

Lasten ja nuorten pahoinvointi on yksi nykypäivän merkittävimmistä ongelmista. Aihetta koskevat tutkimukset raportoivat syrjäytymiskierteen pahenemisesta ja ennaltaehkäisevän työn jatkuvasta resurssipulasta.

Jyväskylän raveissa kunnostauduttiin maanantaina jo toisena vuonna peräkkäin kampanjoimaan vahvasti koulukiusaamiseen puuttumisen ja kiusaamisen lopettamisen puolesta. Tapahtumassa tuotiin esiin tapoja mennä kiusaamisen väliin sekä keinoja avun hakemiseen. Yrityksillä oli mahdollisuus osallistua tapahtumaan etukäteen lahjoittamalla rahaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton tukioppilas- ja kaveritoimintaan, jonne kerättiin varoja myös ravien aikana.

Rata on onnistunut tavoitteessaan tuoda vaikeaa aihetta esille uudella tavalla. Se on esimerkillään näyttänyt, että kiusaamiseen puuttuminen on yhteinen asia. Tapahtumassa ovat olleet mukana seurat ja yhdistykset yli lajirajojen, kuten JYP, JYP Juniorit, Jyväskylän Kiri, paikalliset ravinuoret ja MLL:n Järvi-Suomen ja Kymen piirit.

Jo vuonna 2001 Suomen Ratsastajainliitto perusti kehittämishankkeen opetusministeriön myöntämän apurahan turvin. Hankkeen tarkoituksena oli kehittää ja tukea hevostoiminnan avulla tehtävää syrjäytymistä ehkäisevää työtä, kuntouttavaa työtä sekä jo syntyneiden vaurioiden korjaamista.

Ratsastusterapiaa tarjotaan jo melko laajalti, mutta hevosella voisi olla nykyistä merkittävämpikin rooli nuoren polven syrjäytymisen torppaamisessa, mikäli sitä tohdittaisiin markkinoida vieläkin laajemmin. Hevosen ja ihmisen välinen vuorovaikutus tutkitusti vahvistaa itsetuntoa ja elämänhallintaa, lisäksi ratsastuksen ja raviurheilun nuorisotyö voi tarjota mielekkään harrastuksen lapsille ja nuorille.

Petäjäveden kunnassa on aloitettu tänä vuonna kokeiluluontoisesti heppakaveritoiminta. Sen puitteissa yksinäinen, koulukiusattu tai muutoin syrjäytynyt nuori saa toimintaan mukaan lähteneeltä tallilta oman hevoskaverin, ja nuori voi käydä tallilla tapaamassa heppakaveriaan sovitusti. Tällaiseen toimintaan halajavat ohjataan mukaan kunnan viranomaisten tai MLL:n kautta.

Henkinen syrjäytyminen on uusi ilmiö, joka ei suoraan liity huono-osaisuuteen. Taustalla voi olla tunne siitä, ettei pysty täyttämään yhteiskunnan vaatimuksia. Hevonen ei sellaisia kysele.

Parhaaseen yhtälöön hevosen kanssa kuuluu kokemus siitä, että omilla toimilla on sille merkitystä. Myös kannustavalla ilmapiirillä on eheyttävä vaikutus. Konsulttihelinältähän nämä lauseet kuulostavat, mutta talliympäristön kiireissä harvoin tulee aktiivisesti ajatelleeksi, millainen voimavara sen asukkaat todellisuudessa ovat.