Hotshot Luca pystyy voittoon.
Hotshot Luca pystyy voittoon. Kuva Roosa Lindholm.
Kotimaan ravit

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Jyväskylä: ”On yhtä hyvä kuin aikaisemmin”

Tommi Salmela

Illan ravien ohjelmassa on nelivuotiaiden tammojen sekä oriiden ja ruunien Kasvattajakruunu-kilpailun välierät. Ne ajetaan Toto5-pelin kohdelähtöinä.

Idearivin tukipilariksi on valittu Aripekka Pakkasen valmentama Hotshot Luca. Vaikka edellisestä täysosumasta on aikaa jo kolme kuukautta, Pakkanen korostaa, että hevonen on yhtä hyvä kuin ennenkin. Juoksunkulut ovat koituneet monesti Dream Vacationin pojan kohtaloksi.

Viime startissaan Porissa Hotshot Luca taivalsi takajoukoissa. Kun matkalla mentiin hiljaa, kärkitaistoon nouseminen ei ollut enää mahdollista. Kaiken lisäksi ori häiriintyi, kun kilpakaveri kohottautui viimeisessä kaarteessa eteen.

Jos epäonni hellittää, niin Hotshot Luca kamppailee tiukasti välierälähtönsä voitosta.