Consalvo selvisi Suur-Hollola-ajossa finaaliin. Kuva: Maisa Hyttinen
Uutiset

Nämä kolme hevosta karsittiin SM:stä – Jarkko Korhonen perustelee, miksi

Consalvo, Highlight Bogeyman ja Lake's Action eivät pääse tavoittelemaan Suomen mestaruutta.

Toimitus

Derby-päivänä 15.8. kilpaillaan vuodesta 1962 lähtien ajettu lämminveristen Suomen mestaruus. Kilpailun ensi palkinto on suurkilpailurajan ylittävä 25 000 euroa. Mukaan ilmoitettiin 15 ja pääsi 12 hevosta.

"Ulkopuolelle jäävät hevoset karsittiin kilpailusta ravikilpailusääntöjen 40 § suurkilpailukarsintaperusteella", Vermo tiedottaa.

Suurkilpailusarjoissa hevoset karsitaan seuraavien periaatteiden mukaan:

– hevosen saavuttama voittosumma kilpailuvuonna sekä sitä edeltäneenä vuonna
– hevosten saavuttamat ennätykset ja sijoitukset kilpailuajankohtaa edeltävän vuoden aikana
– hevosten keskinäiset kilpailut kilpailuajankohdasta vuosi taaksepäin
– hevosen sopivuus sarjaan ja nykykunto

Näitä kriteerejä vertailemalla hevoset on pisteytetty, ja Suomen mestaruudesta karsittiin Consalvo, Highlight Bogeyman ja Lake's Action.

"Consalvon karsiutuminen lähdöstä on herättänyt keskustelua", Vermon kilpailupäällikkö Jarkko Korhonen kertoo.

"Suurkilpailukarsinnassa vertaillaan ensin hevosten voittosummia kuluvalta ja edelliseltä vuodelta. Nämä ja edellisen 12 kuukauden kilpailusuoritukset ovat helppoja pisteyttää. Kokonaisvoittosummaltaan Highlight Bogeymania ei katsottu sarjaan sopivaksi, ja Consalvolla sekä Lake's Actionilla viime aikojen tienestit heikensivät niiden sijoitusta karsinnassa."

"Viimeiset paikat ovat aina rajatapauksia", Korhonen jatkaa. "Lopulta hevosten keskinäisiä kilpailuja edelliseltä vuodelta ja viime starttien tuloksia vertailtaessa ratkesi viimeinen paikka niukasti Kyle Webin eduksi.

Yleisten karsintamääräysten perusteella tasoitustenlaatijan tulee perustella karsiminen pyydettäessä kirjallisesti. Tasoitustenlaatijan päätöksestä ei voi valittaa.

Lähde: Vermon tiedote