Ravikuningas Pro kamppaili hengestään Viikin hevossairaalassa ja jouduttiin lopettamaan sen sairastuttua kaviokuumeeseen. Taistelusta huolimatta lopputulos oli ikävin mahdollinen. Taustajoukot tiedottivat asiasta perjantaina alkuillasta oriin Facebook-sivuilla.
Hevosen kasvattaja ja osaomistaja Mauri Korkiavuori huomioi, että menetys on tietysti taustajoukoille valtava, mutta sitä se on suomalaiselle raviurheilullekin.
”Lauantaina joku oli laskenut, että eri reittien kautta Facebookissa oli 20 000 reagointia. Sen jälkeen on varmaan tullut lisääkin. Pron poismeno oli huomioitu ulkomaisissa medioissakin”, Korkiavuori havainnollistaa.
Prolle ei ehtinyt syntyä yhtään jälkeläistä.
”Suomenhevospopulaatio on pienehkö. Vielä kun on ollut vallalla sellainen, että muotioriilla astutetaan paljon, niin geenivarannon menetys oli aika paha. Kun katsoo emälinjaa, sieltä löytyy kaikenlaista juoksijaa. Jo neljäs emä (Viimatar) menestyi viisivuotiaana. Markkamiljonääri Junkkari oli sen veli. Prolla on yksi täyssisko (Prosecco), joka on Tupamäen Antilla”, Korkiavuori sanoo.
Pro vietiin toissa lauantaina Pihtiputaalta Viikkiin, kun valmentaja Antti Ojanperän puoliso Jutta Ihalainen oli havainnut edellispäivänä, ettei hevosella tunnu olevan kaikki normaalisti. Ensioireet viittasivat ähkyyn, mutta ne eivät olleet ähkylle aivan tavanomaisia.
”Jutta oli tosi nopeasti huomannut, ettei hevonen ole normaali ja teki nopean päätöksen. Itse en olisi vielä noilla havainnoilla lähtenyt Viikkiin. Sinne saapuessaan hevonen oli vielä aivan hyväkuntoinen. Mitään ei viivytelty. Joskus voi laskea, että voi kun olisi lähdetty aikaisemmin, mutta Pro oli ainakin riittävän aikaisin perillä”, Korkiavuori kiittelee nopeaa reagointia.
Ojanperä kertoi viime viikolla eläinlääkäreiden epäilleen aiheuttajan olleen bakteeriperäinen. Tätä kirjoitettaessa asiaan ei ole saatu varmuutta.
”Tämä on spekulaatiota, mutta voisi kuvitella, että kyseessä oli bakteeri, koska annetut antibiootit näyttivät tehoavan”, Korkiavuori arvelee.
Pron toipuminen lähti edistymään hyvin, mutta tiistai-iltana se sairastui kaviokuumeeseen, mikä koitui lopulta oriin kohtaloksi.
”Jutta lähti tiistaina Viikistä sillä tiedolla, että kahden tai kolmen päivän päästä hevonen kotiutetaan. Siitä neljä tuntia, niin soitettiin, että nyt on kovaa vauhtia etenevä kaviokuume. Kun haimme kuolleen hevosen lauantaina, hoitaja sanoi, että se oli kipein kaviokuumetapaus, mikä on hänen aikanaan ollut”, Korkiavuori kertoo.
”Kuuntelimme Kimmo Elfvingiä joka käänteessä. Hän konsultoi ulkomaita myöten, voitaisiinko vaikka vain siitosura pelastaa. Eläinsuojelulliset asiat painoivat kuitenkin vaakakupissa voimakkaasti.”
Pro aloitti uransa Hannu Hietasen valmennuksessa. Häneltä käsin ori voitti muun muassa Satakunta-ajon ja Satakunta Seniorin. Ojanperän valmennukseen hevonen siirtyi vuoden 2024 marraskuussa.
Pro tienasi tänä vuonna 275 000 euroa, mikä on toiseksi suurin suomenhevosen yhden kauden aikana ansaitsema voittosumma. Se voitti ravikuninkuuden lisäksi Elitkampenin, Nordic Kingin ja Suurmestaruusajon. Suur-Hollola-ajossa ori sijoittui toiseksi tallikaveri Alarik Huikean jälkeen.
Kaikkiaan Pro kilpaili urallaan 75 kertaa totosijoin 25–24–12. Se tienasi 508 698 euroa ja juoksi ennätyksekseen 18,7aly.
PRO Tiimin omistama ori haudattiin Korkiavuoren kotipihassa sijaitsevaan puutarhaan.
Kaviokuume on etukavioissa esiin tuleva verenkiertohäiriö, johon liittyy voimakkaita kipuja. Se alkaa yleensä akuuttina oireena, mutta muuttuu helposti muutamassa päivässä krooniseksi, helposti uusiutuvaksi sairaudeksi.
Kaviokuumeessa syntyy voimakas verentungos martokavioon verenkiertoon päässeiden myrkyllisten aineiden ansiosta. Martokaviossa syntyvä paine aiheuttaa kipua, ja useampia päiviä jatkuessaan se voi johtaa kaviolamellien kuolioon ja kavioluun painumiseen alaspäin.
Kaviokuumeen aiheuttajia on monia, mutta useimmiten kaviokuume on kuitenkin hormoniperäinen, jolloin sen aiheuttajina voivat olla joko lihavilla hevosilla esiintyvä metabolinen syndrooma tai vanhoilla hevosilla esiintyvä Cushingin tauti.
Lähde: Hevostietokeskus