Turkulainen nettipelaaja teki oikeat valinnat Jyväskylän Toto5-kierroksella. Kuvituskuva: Jarno Unkuri
Uutiset

Nyt puhuu 100 000 euron voittolapun suunnittelija – ”En ollut uskoa silmiäni!”

Maanantain Toto5-rivi äityi Jyväskylässä niin haastavaksi, että vain yhdessä lapussa oli kaikki viisi kohdetta oikein. Takuupotin laukeamisen myötä satatonnia palauttaneen lapun laatija osasi odottaa haastavaa kierrosta.

Niko Haaranen

Toto5-rivin arvo nousi kertarysäyksellä toisessa kohteessa, kun Markus Porokka kaasutteli Boulder Cannonin suuryllätykseen. Hannu Torvisen ajama Enge Astarte oli sekin iso yllättäjä, ja kun viimeinen kohde meni Juho Ihamuotilan valmentamalle Over My Shoulderille, saattoi turkulaispelaaja tuulettaa rahakasta täysosumaa.

”Kun näin, että Juho tulee sieltä ohi, ja nyt laukeaa takuupotti, en ollut uskoa silmiäni! En ollut uskoa millään, että näin kävi”, Mika Mäenpää kertoi tunnelmistaan päätöskohteen maaliintulon jälkeen. ”Eniten itseäni lämmittää, että kun on sen 35 vuotta pelannut totoa, sai rivin ainoana kiinni. Se lämmittää mieltä todella paljon. Aika harva saa elämänsä aikana lappua yksin kiinni.”

Mika Mäenpää oli jakanut porukkapelin neljäänkymmeneen osuuteen, joista itsellään hän piti neljä. Yksi osuus maksoi pari euroa ja palautti siis 2500 e. Yhteensä hän oli tehnyt kierrokselle porukkapelejä myyntiin 400 euron edestä.

”Tein hajotussysteemin, johon valitsin A-, B-, ja C-hevoset ohjelmaan. Pohdin itse, että mikä saattaisi olla tänään voitto-osuus. Laitoin alarajaksi 6500 euroa, enkä rajoittanut ylärajaa. Viimeisessä kohteessa ei olisi ollut suosikkia mukana ollenkaan, kun pelin tekohetkellä sen voittaessa arvo oli alle alarajan. Ensi alkuun minulla oli ajatus, että rajoitan ylärajaakin, mutta onneksi tein näin.”

Jyväskylän Toto5-osuma ei ollut harrastuksenaan totoa pelaavan Mäenpään ainoa onnistuminen viime päivinä.

”Viime perjantaina Ylivieskassa, kun oli neljä täysosumaa, silloinkin meikäläisen tekemä peliporukka osui. Silloinkin porukalla saatiin melkein kymppitonni. Yhdessä on ilo voittaa, se on minusta hienoa.”