Näkökulma: Suurkilpailuvalvojan huomioita Raviparlamenttia koskien
Viime viikon 5 Raviparlamentissa oli montakin aihetta, jotka liittyivät tuomaritoimintaan sekä Vermoon. Tässä muutama huomio niitä koskien.
Lähdön viivästyttämisestä määrättävät sakkorangaistukset suurenivat entisestään viime heinäkuussa. Tällä halutaan tietysti suitsia sitä, että esimerkiksi talviaikaan naulat olisi vaihdettu ja kengän irtoamisesta johtuvia viivästyksiä ei tulisi. Samalla rangaistusmääräyksiin kirjattiin lähdön oleellisen viivästymisen aikamääre, jonka jälkeen hevonen voidaan poistaa lähdöstä. Nyt ”oleellisena” on määritelty yli 8 minuutin viivästys. Jo aiemminkin tuomaristo on voinut poistaa hevosen, jos lähdön oleellinen viivästys varustekorjauksen takia on ollut nähtävissä. Näin on vanhojen sääntöjen aikaan toimittu Vermossa noin 4 vuotta sitten. Silloin kyse oli hajonneesta renkaasta, jonka pultti oli niin ruosteessa ja tiukassa, ettei sen irrotusta jääty pidemmäksi aikaa yrittämään.
Mitä tulee Winter Bonukseen, aiemmissa ennakkomaksullisissa cupeissa radat on yleensä valittu karsintailtana kaikille. Nyt kisan karsinnat haluttiin ajaa 2,5 viikkoa ennen finaalia, jotta kauempaa saapuville ei tulisi kuljetusmatkaa niin tiuhaan. Kalenteria lukittaessa mukaan maksettujen hevosten nimiä ja sijainteja ei ollut tiedossa. Korkeampi ennakkomaksu, talviaika ja sairastelut huomioiden halusimme jättää option sille, että jos joku finalisti joutuisi jäämään pois jo ennen ilmopäivää, on seuraavaksi karsinnoissa sijoittuneella ja finaaliin ilmoitetulla vielä mahdollisuus päästä mukaan. Jos lähtöradat olisi valittu, ei tilalle voitaisi ottaa ketään.
Kuten Raviparlamentissakin nousi esille, vain voittajien ratavalinnalla peliä haluttiin tasoittaa siten, että karsinnoissa epäonnea tai vaikka niukan tappion maalikuvassa kokenut voi saada finaalissa paremman mahdollisuuden ratojen arvonnan myötä. Tavoitteena on täysi ja mielenkiintoinen lähtö eli vastinetta rahoille myös mahdollisimman monelle kisaan maksetulle. Konseptia kehitetään tarvittaessa, ja tämän vuoden perusteella kisa saa jatkoa myös ensi talvena.
Avoimen ilmon tulisi minusta päättyä tasan kello 9. Se olisi kaikkein selvintä. Vermossa tätä yritimme avoimen ilmon alettua, mutta toimiakseen käytäntö olisi vaatinut keskusjärjestön ohjausta ja kaikkien ratojen mukana oloa. Nykyisellään täyttöasteita tuijotettaessa ei osakeyhtiöpohjaisellakaan raviradalla ole muuta vaihtoehtoa kuin saada mahdollisimman täydet lähdöt kasaan.
Täysikin sarja saattaa silti ilmoittamisajan päättymisen jälkeen muokkaantua, koska toisesta sarjasta karsittavalla voi olla juuri kyseinen sarja merkittynä varasarjaksi. Eli sellaista tilannetta, jossa aina kello 9 tiedetään varmasti kaikki lähtöön osallistuvat hevoset, ei koskaan voida saavuttaa. Sarjasta voi tulla myös poisveto kahteen paikkaan ehdollisissa ilmoittamisissa, joissa ilmo päättyy samaan aikaan.
Ilmoittamiskäytäntöjä pitää aina toki pohtia ja sitä, miten systeemi olisi kaikille mahdollisimman toimiva. Tulisiko esimerkiksi vajaiden sarjojen täytön ulkopuolelle rajata ilmoajan päättymisen jälkeen sellaiset vajaat sarjat, joissa on jo yhdeksän hevosta, eli sääntöjen mukaan lähtö tullaan ajamaan. Tällaiset ovat keskusjärjestön linjattavia asioita.
Ilmoittamista pitää myös kunnioittaa. Raviradalla ei välttämättä ole tietoa, miksi jotakin hevosta ei ole ilmoitettu. Siksi hevosten soittamista vajaisiin sarjoihin ei Vermossa harrasteta kuin poikkeustapauksessa eli joihinkin ohjastajakilpailun lähtöihin, jotta kaikki saavat edes lähtökohtaisesti mahdollisuuden. Esimerkkinä kansainväliset ohjastajakilpailut, joissa osallistujia ja kalliin matkan Pohjolaan tehneitä on monta. Silloin on tyylikkäämpää, että kaikki pääsisivät ajamaan kaikissa osalähdöissä.
Tuukka Variksen Oulussa saamaa esittelysakkoa en lähde kommentoimaan, koska sen on Oulun tuomaristo käsitellyt ja jättänyt voimaan. Itselläni ei sen taustoista ollut yhteydenottohetkellä mitään tietoa, sillä olin tapahtumahetkellä lähtöautossa kuljettajan vieressä. Suurkilpailuvalvojilla on käytäntönä olla 75-raveissa alkulähdöt varikolla ja muualla eri sidosryhmien keskuudessa ja vain suurkilpailu- ja 75-lähdöt tuomariston tiloissa.
Oikaistakoon kuitenkin, että en luvannut sen poistamista vaan lupasin viedä asian tuomariston uudelleen käsiteltäväksi ravien aikana.
Jarkko Korhonen
suurkilpailuvalvoja
Vermon kilpailupäällikkö

