Kuukauden suomenratsu: Herrasmieshevonen Lorentso hurmasi ratsastajansa

”Se hurmasi mut”, hän sanoo.Lorentso oli MTT:n, nykyisen Luonnonvarakeskuksen, kasvatti kasvatti, kultaiseksi sanottua Kelmi–Apeli-yhdistelmää. Ihan niin kuin oli samalla mäellä alkunsa saanut Jaimekin. Ja Silvolan Elmeri, joka on Lorentson täysiveli.Nämä yhdistelmät olivat kouluhevosia yli muiden. Kelmistä tuli liikettä, kokoamiskykyä ja joustavuutta ja Apelistä jaloutta, nopeutta reaktiivisuutta, herkkyyttä ja keveyttä. Varmaan emälinjasta johtuen Lorentso oli Jaimea hieman raskaampi malli, mutta jotakin Siittolanmäen vanhoista sukulinjoista hyvin tuttua sen läsipäisessä liinaharjaisessa hahmossa oli.Korppoo tunsi ratsuna myös Kelmin, vaikka sen luottoratsastajia olivatkin Eija Markkanen ja Kerstin Nyberg. Hänestä oli hienoa päästä ratsastamaan Kelmin pojalla.”Kelmi oli hevosena niin täysin poikkeuksellinen, mutta tunne selkään oli samanlainen pojassa.”. JousillaKorppoota ei tarvitse kauaa maanitella puhumaan Lorentsosta.”No, se oli ihana hevonen. Valtavan hyvä tempperamentti ja kokoamiskyky, energinen ja valtavan hieno ratsastaa.”Sellainen, joka saa tajuamaan, että tällaiselta tämän pitääkin tuntua, tällaiseen tunteen takia tätä tehdään.Se oli hevonen, joka oli syntynyt jousilla. Se ei näyttänyt sivusta erityisen sirolta, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, miltä hevonen tuntui selkään.”Lorentson satulassa ei tuntunut ollenkaan että olisi istunut tasaisen suomenhevosen selässä, vaan jopa selkään tuli valtavasti liikettä”, Korppoo sanoo. ”Liikettä oli paljon ja sitä liikettä pystyi säätelemään tosi hyvin.” Ensin mietittiin esteitäOri kantakirjattiin Ypäjällä vuonna 2002. Samassa kantakirjaustilaisuudessa oli sellaisia nimiä kuin Lados, Apassi ja David Raymond. Ulkoisesti ori oli orilautakunnan mieleen, saihan se rungosta yhdeksikön. Mielenkiintoista kyllä, siihen aikaan ominaisuudet viittasivat erityisesti esteratsastuksen puolelle. Susanna ”Susu” Lindfors sitä laittelikin, kilpailikin esteillä ja esitti myös kantakirjauksessa. Lindforsin jälkeen se oli jonkin aikaa Satu Peltomäellä, joka kilpaili sillä koulua.”Olisko Kirsi ja Vinnukin menneet sillä”, Korppoo viittaa Hagneriin ja Viitaseen.Kouluhevonen siitä kuitenkin tuli.Korppoo muistaa yhtä päivän, jolloin näki Lorentson ”niillä silmillä”. Olihan hevonen mäellä jo ollut, mutta hän näki sen liikkeessä. Itse hän noihin aikoihin ratsasti toista samanikäistä oria Lesteriä, joka myöhemmin tosin ruunattiin.”Susu ratsasti kevyttä ravia maneesissa. Sen liike kiinnitti heti huomion. Siinä oli jouset niinkuin harvoin näkee”, hän muistelee.Hevonen siirtyi Korppoolle.”Kun multa kysyttiin, että haluaisinko mä sillä mennä, kyllähän mä innostuin.”Yksi Lorentson salaisuuksista oli sen mukautuvainen ja helppo luonne. Korppoo sanoo oriin käytöstä herrasmiesmäiseksi. Toki hän itsekin oli kohtelias hevoselle, kuten oriin kanssa asiaan kuuluu.”Ori kun oli, niin kyllähän se välillä saattoi karjahdella, jos mentiin vaikka tuota tallin edessä kulkevaa hiekkatietä, mutta meillä oli keskinäinen kunnioitus. Mä pidin tosin tarkan huolen siitä, ettei meille koskaan tullut sellaisia tilanteita, jotka olisivat voineet kääntyä johonkin välienselvittelyyn tai kriisiin. Silloin oriin kanssa pärjää hyvin, kun sen antaa elää pikkasen sitä omaa elämäänsä siinä ja pörhistellä menemään, koska se on niille tärkeätä.”Oriin kanssa on oltava suhde.”Sellainen suhde, missä sä tunnet sen oriin ja se ori tuntee sut, ja siinä ollaan eräänlaisessa kunnioittavassa rinnakkaiselossa. Ratsastajan tehtävähän kun on saada se ori loistamaan, ja loistaminen on oriille luontaisesti miellyttävää, motiivit ovat sopivasti samat. Sen hevosen pitää tietyllä lailla ymmärtää se.” Silloin kun näin on, ei tule ongelmia. Korppoo sanoo, että ori on toisaalta hyvin valmis ottamaan sen paikan, mikä sille annetaan. Ei sitä nolota olla jotakin toista ”alempi”. Kunhan edelleen ollaan hevosen näkökulmasta loogisia ja johdonmukaisia ja pidetään asiat päivästä toiseen samanlaisina. Jos jotakin ei sallita, sitä ei sallita koskaan ja päinvastoin. ”Hevonen on tyytyväinen, kun sen tilanne on selkeä. Oritallissa sen näkee, että niillä on keskenään hyvinkin tarkka viestintä ja selvä nokkimisjärjestys. Kun joku vanhempi karismaattinen ori tulee tai menee tallista, muut eivät kommentoi sitä eivätkä huutele. Ei se vanhempikaan välttämättä sano mitään. Esimerkiksi Lorentso oli pikemminkin hiljaista sorttia.”Luottamus on toinen tärkeä asia.”Jos mä sanon sille että me voidaan nyt mennä tästä sillasta yli, se silta ei saa sitten pettää.”Korppoo kertoo, kuinka tarkkaan oriit havainnoivat ympäristöään. ”Jostakin Lorentsokin aina tiesi, tultiinko oritallista hakemaan pukille juuri sitä, vai kenties jotakuta toista, kun tallimestarit Iikka tai Heli ilmestyivät ovella pitkät astutusohjat käsissään.”. Vaativa BLorentso oppi helposti piruetit ja sulkutaivutukset ja nousi vaativaan B:hen jo kymmenen vuotta sitten.”Se olisi ilman muuta päässyt vaativaan A:han asti, jos olisi pysynyt terveenä että olisi voitu jatkaa treeniä.”Suomenhevosille tyypillisesti kuitenkin laukanvaihdot olivat ongelma. Välillä ne tulivat puhtaasti, välillä eivät.”Välillä tein niitä sarjanakin, mutta pieni epävarmuus niissä oli, ties mistä johtuen. Aika pitkälti laukanvaihdot ovat hevoselle koordinaatiokysymys, mutta myös oppimis- ja koulutuskysymys.”Hän kävi oriin kanssa Richard Whiten ja Christopher Hessin valmennuksissa, eikä kansainvälisistä valmentajista kumpikaan mitenkään hämmästellyt. MestaruuskultaUran kohokohta oli viikonloppu Uusi-Kaarlepyyn suomenhevosten mestaruuksissa vuonna 2009, rodun edustajien päätavoite. Edellisenä vuonna ratsukko oli jo osallistunut mestaruuksiin, jotka järjestettiin Hevosopistolla, mutta vielä silloin aika ei ollut kypsä ja voitto meni Heidi Svanborg-Lodmanille Linkkerillä.”Me ei silloin sinä vuonna kävelty ollenkaan, tepasteltiin vaan. Tuttu paikka muiden hevosten miehittämänä on oriille helposti ongelmallinen paikka, kun on niin paljon vahdittavaa ja huolehdittavaa.”Vuonna 2009 tuntuma oli jo pidemmän aikaa ollut hyvä, ja tuona viikonloppuna hevonen tuntui verryttelyssäkin ihan sadalta.”Kyllähän sitä vuodessa ratsukko menee aika paljon eteenpäin. Meidän yhteistyö oli kehittynyt ja hevonen oli avuilla paremmin. Ratsastaja taas puolestaan osaa tehdä kaikki valmistelut liikkeisiin sille kyseiselle hevoselle paremmin.”Uusi-Kaarlepyyn verryttelyssä alkoi tuntua, että tänään voi olla se päivä. Hevonen oli läsnä ja kuunteli, pysyi oikealla tavalla ratsastajansa edessä, mikä mahdollistaa liikkeiden valmistelun radalla. Korppoo muistaa vielä, kuinka hänen mielessään häivähti mieluinen, riemukas tunne, kun verryttelystä tuli hänen vuoronsa siirtyä radalle. Pääsi esittämään hevosta rauhassa, tarvitsematta väistellä ja varoa muita, kuten orihevosen kanssa ahtaissa verryttelyissä aina täytyy.Itse suorituksessa hän ei ajatellut mitään, sillä on oppinut, että ratsastamalla vain liike liikkeeltä, hetkessä, tulee paras tulos, mutta vielä portilla käväisi mielessä, että ”nyt ei saa mokata tätä fiilistä”.Korppoo muistaa, että hevonen antoi ratsastaa itseään ja otti kaiken tuona päivänä vastaan. Virheitä ei juurikaan tullut. ”Olin itse ihan flow-tilassa. Tunsin vaan, miten hevonen liikkui mun alla.”Linkker jäi tuona vuonna hopealle. . Jänne pettiUra katkesi etujalan jännevammaan. Kiinnityskohta revähti, ilmeisesti tarhassa liukastumalla. Jalkaa yritettiin kuntouttaa, mutta vuonna 2015 kävi selväksi, että jänne ei tule kestämään kilpailukäyttöä. Oriille on olemassa toinenkin ura, siitoksessa. Lorentso oli astunut muiden hommiensa ohella Hevosopiston kolmostallissa, mutta nyt sille piti löytää uusi paikka astumiseen.Kuuluisin jälkeläinen on varmaankin Ypäjä Arska, joka oli pantu alulle vuonna 2007, mutta muitakin hyviä on, kaikkiaan jälkeläisiä on 66 kappaletta. Lorentso on emänisänä myös hallitsevalle mestarille Kulta-ahon Kasimirille.”Arskalla on muuten myös todella hienot laukanvaihdot!” Korppoo huomauttaa tähän väliin.Jaana Lallo sai vinkin Anna Kärkkäiseltä, että Lorentsoa saattaisi kannattaa kysellä. Hänen tallissaan oli juuri vapautunut paikka aiemman jalostusoriin Jaapelin kuoltua. Uusi elämäLallo kävi hakemassa oriin Hevosopiston silloin jo tyhjentyneestä oritallista.”Ei siellä käytävällä ollut enää kuin kaksi, Lorentso ja A.T. Eko. Oli aika hiljaista jo”, hän muistelee.Joutsenossa Lorentso pääsi elämään uudenlaista elämää, jossa se oli ehdottomana keskipisteenä.”Se oli minun palvelus vanhalle oriille, että täällä oli kaikki ihan sitä varten. Ajattelin, että annetaan oriin nyt nauttia ihan räävittömästi elämästään. Olla vaan ja välillä astua luomuna tammoja. Elää sikana pellossa, sellaista elämää, mitä jokainen ori haluaisi elää.”Kaverina Lorentsolla oli Lallon samanikäinen aasiruuna Mökä, joka elää talossa nyt yksinään. Videolla näkee, miten nämä kaksi rapsuttavat toisiaan antaumuksella, Lorentso Mökää selästä ja Mökä Lorentsoa kaulasta, kun ei ylemmäs ylety.Jännevamma muistutti olemassaolostaan aika ajoin, mutta ei suuremmin vaivannut, sillä hevosella ei varsinaisesti tehty mitään. Keväällä vanha jännevamma repesi uudelleen.”Se oli kevään ensimmäinen laidunpäivä, huhtikuun loppu. Päästin Loren laitumelle ja se lähti menemään sinne ihan onnessaan. Jänne paukahti sen verran totaalisti, ja kuvissa näkyi pelkkää reikää reiän vieressä, että eläinlääkärin kanssa arvioitiin tilanne toivottomaksi. Lore päästettiin pois ja haudattiin tonne mun pihaan Jaapelin viereen”, Lallo kertoo. Jaana Lallo muistee hevosta haikeudella.”Tuskin tulee enää yhtä hienoa”, hän sanoo. ”Ei mua harmita mikään muu kuin se, etten saanut sitä orivarsaa.” Lorentso1997–202066 jälkeläistäKasvattaja LuonnonvarakeskusOmistajat Hevosopisto ja Jaana Lallo

Kuukauden suomenratsu: Herrasmieshevonen Lorentso hurmasi ratsastajansa

Aiheeseen liittyvää