Näin valtion ja sittemmin MTT:n esteoritta muistelevat Arto Vahtera ja Susanna Frey.Juttu luistaa Hevosopiston oppilasruokalassa. Tällä mäellä ori vuonna 1986 syntyi ja tälle mäelle se vuonna 2011 kuoli.Se oli saanut syntymälahjana laukan. Aivan ihmeellisen laukan. Hyvän puoliverisen laukan.”Se laukka pyöri ja vei eteenpäin. Sen takia sille eivät avoimet 130-sarjavälitkään käyneet ikinä pitkiksi, eikä sille tarvinnut laittaa kolmoissarjaan suomenhevosvälejä”, sanovat Frey ja Vahtera yhteen ääneen.Samuli sai kantakirjauksessa luonteesta vain 7. Liikkeistä 8, esteiltä 9.Mutta kun näiltä kahdelta Samulin läpikotaisin tunteneelta kysytään, ei se luonne ollut mikään seiskan luonne, vaan se oli kympin luonne. Sellainen luonne, että enempää ei voi hevoselta enää vaatiakaan.”Vilkashan se oli, mutta ei väärällä tavalla”, Vahtera kuittaa.Frey arvelee, että luonteen se sai isältään Kelmiltä, joka oli kuin ihmisen ajatus.Siinä menee tovi, kun oikein analysoimalla analysoidaan, mikä se hieno luonne on.Se on alttiutta, nöyryyttä ja herkkyyttä, vilkkautta olematta karjautta.”Samuli oli aina ohjan ja pohkeen välissä. Se kuunteli koko olemuksellaan, mitä ratsastaja halusi, ja toteutti sitten saamansa pyynnöt heti. Ilman, että käsijarru oli millimetrin murto-osaakaan vedettynä päälle”, muotoilee Vahtera.Sellainen on hieno ratsuhevonen, ja sellainen oli Samuli.Luonteeltaan se oli paitsi herkkä ja aulis, myös kiltti. Kiltti käsitellä. Ei sellainen, joka kyttää muita hevosia ja jyrää taluttajan alleen.”Samulin pystyi antamaan kelle tahansa oppilaalle tarhaan vietäväksi ilman pienintäkään pelkoa”, Frey sanoo.. Oppilaiden ratsuksiKun Vahtera oli hypännyt oriilla kolme suomenhevosten estemestaruutta, saanut 5-vuotiaalla Samulilla hopean ja sen jälkeen vuosina 1992 ja 1993 voittanut niistä kaksi ja osallistunut avoimiin 130-luokkiin, se siirtyi oppilaskäyttöön.”Ratsuttajan tehtävä on kouluttaa hevonen, joka siirtyy sitten eteenpäin”, Vahtera toteaa.”Mäkin silloin vuonna 1993 kävin sillä hyppäämässä parin viikon sisään 4 luokkaa, hyvillä Suomen Hippoksen palkinnoilla, oliko ne nyt metrin ja metrikympin, kun Artsi oli jossain GP-kisoissa. Olin ratsastanut sillä kaikkiaan neljä kertaa ennen sitä ensimmäistä luokkaa. Voitin ne kaikki luokat”, Frey muistaa.”Veikko Heikkiläkin taisi sillä jonkun startin mennä.”Ammattilaisura päättyi nykymittapuun mukaan katsottuna nuorten vuosiin. Se oli vasta 7-vuotias, kun se siirtyi opetuskäyttöön.”Se oli sitä aikaa”, Vahtera ja Frey naurahtavat.Se oli sitä aikaa, kun 110-esteitä pidettiin suomenhevosillakin pienenpuoleisina. Tasoa, josta oli sopiva aloittaa. ”Nykyään mestaruuksiin ei saa 5–6-vuotiailla edes osallistua”, Frey nauraa.Frey sanoo myös, että Samulin onni oli joutua Vahteralle, joka on hevosmies ja jolla on erinomainen estesilmä. Samulin luonne oli varmasti peritty, mutta oli se tehtykin. Ainakaan sitä ei ollut pilattu.”Kun hevosella ei ole yhtään huonoa kokemusta esteradalla, se on aika itsevarma ja kiva radalla”, Frey sanoo, Vahteran oppilas itsekin.Samuli ei koskaan kieltänyt.”Sille tarjoiltiin aina sellaisia lähestymisiä, että se uskalsi yrittää.””Se olisi yrittänyt hypätä varmaan vaikka GP-radan, jos olisi pyydetty”, Vahtera sanoo. Mutta ei siltä pyydetty. 130 riitti.Ei Samuli niitä avoimia 130-ratoja kuitenkaan koskaan voittanut, mutta yhdellä pudotuksella hyvinkin selvittiin.”130-esteillä suomenhevosen maha rupeaa olemaan jo aika lähellä puomia”, Frey sanoo.”Kyllä se jonkin kiltin nousevan 150-okserin kotimaneesissa vielä selvitti ihan kepeästi, mutta ei me haluttu katsoa, mihin asti sen pää mahdollisesti riittää. Ei hevonen tarvitse paljoa, kun se jo lannistuu. Joillekin riittää yksi kunnon rysäytys okseriin, ja se on siinä”, Vahtera tuumaa.”Ja sen jälkeen ei välttämättä koskaan enää palata edes sille edeltävälle tasolle, vaan pitää pakittaa vielä parikymmentä senttiä alaspäin”, lisää Frey.Samulista tehtiin palvelualtis estetykki, joka toimi pitkän aikaa opetuskäytössä. Se johdatti estemestaruusmitaleille ROK:in oppilaita Minna Heinosesta Saara Nahkalaan ja Jenni Ahlgreniin, ja vei lukemattoman määrän ratsastuksenopettajaoppilaita koulutuksen loppuestekokeen läpi.”Se pelasti myös sellaiset oppilaat, jotka eivät olisi välttämättä pysyneet puoliverisen kyydissä. Samulilla oli hyvä tekniikka, ja se oli elämänsä loppuun asti hyvinkin varovainen hyppääjä, mutta hyppykaari oli kuitenkin suomenhevosen – sellainen helpompi istua ja seurata”, opetuksesta vastannut Frey sanoo. ”Ja vaikka oppilas vähän jäätyikin, Samuli ei edes huomannut, vaan hoiti homman.”. Kuuma ja vilkasSamuli oli kuumanpuoleinen ja vilkas. Vaikka se halusikin aina miellyttää ihmistä, kuten Vahtera sanoo.Jonkun verran kovasuinen Samuli oli, sen Vahtera myöntää. Hän ratsasti oritta gägillä, kuumien hevosten suosikkikuolaimella.Samuli oli hevonen, jolla oli aito eteenpäinpyrkimys.Kuten Frey sanoo, se oli hevonen, jolla voi ottaa ja ratsastaa pisteestä A pisteeseen B ilman ”pököttämistä”.”Siis, ilman, että hevonen ehdottaa jo tuossa heti alkuun kahdella jalalla seisten, että lähdetään takaisin, ilman, että se haluaa kentällä aina portista ulos, liikkuu maneesissa aina ovelta pois päin nahkeasti ja vain ovelle päin vähän paremmin.””Ja eteenpäinpyrkimystä ei saa sekoittaa siihen tilaan, johon hevonen on kuumentanut itsensä, koska se ei halua tehdä juuri sitä, mitä on pyydetty”, Frey sanoo.Eteenpäinpyrkimys on hevosen arvokkaimpia ominaisuuksia ja varmasti syy, minkä takia hevonen on ihmisen käyttöön ylipäätänsä otettu.”Joo, ei. Samuli ei lähtenyt karkuun eikä viemään”, Vahtera täsmentää.Paitsi kerran. Ypäjällä oli Samulin varsa-aikoihin tapana valjastaa kaikki varsat kärryjen tai laatikkoreen eteen. Vahtera MTT:n ratsuttajana teki työtä käskettyä.Nyt jälkikäteen on helppo sanoa, että oli onneton idea lähteä 3-vuotiaalla Samulilla raviradalle kärryillä, ja onni oli onnettomuudessa, ettei käynyt hullusti. Koska Vahtera oli huomannut oriin ääniherkäksi, sillä oli vedettävät korvapallot. Kaikki meni jotakuinkin hyvin niin kauan kun korvat olivat kiinni.”Sitten mä nykäisin ne auki. Ja siitä paikasta se läks. Meni kiitolaukkaa kaksi kierrosta niin täysillä kuin vai voi. Mutta koska se ei ollut mikään talliportin vahtaaja, se onneksi pysyi radalla eikä potkinut. Kahden kilsan päästä se sitten ihme kyllä itse hiljensi vauhtia ja sain ajettua sen henkeä pidätellen talliin. Ei sillä sen jälkeen enää ajettu”, Vahtera muistaa.Senkin hän muistaa, että emä Akulin kanssa kävi samantyyppisesti. ”Just ja just johonkin maneesin seinään sain sen käännettyä, kun se talvipakkasella otti ja lähti.”. Ehkä Samulin loisto pääsi jossain vaiheessa suorastaan hieman jo hiipumaan.Sillä astutettiin vuosien aikana kuitenkin vain 48 tammaa. Hevostalouden Tutkimusaseman kasvatti Hermeli lienee tunnetuin ja Musta Magia viimeisin. Frey vastasi laitoksessa 1990-luvun lopulla hyvin pitkälle suomenratsujen jalostuspäätöksistä. Edelleen elävien kirjoissa on mielenkiintoinen Natsos (Samuli – Natso, Apeli), jolla on kesällinen varsa vierellään. Valiotamma Ystiin ja ori Raken-Rotuun linjattu Natsos on täysiverinen ypäjäläinen, sillä sen suvusta löytyvät kaikki Siittolanmäellä jalostetut arvokkaat nimet.”Melkein täydellinen Samuli”?Samuli oli valitettavasti hankuri. Kesäihottuma-asia oli aivan yleisessä tiedossa. Saattoi se vaikuttaa joihinkin astutuspäätöksiinkin, että viimeiset vuotensa se kesäaikaan vietti ihottumaloimen alla.25-vuotiaana todettiin, että eläkevuodet hieman tyhjän panttina olivat nyt lopussa. Mitään akuuttia syytä ei ollut, mutta ei myöskään syytä pitääkään, kun viimeisimmästä jälkeläisestäkin oli kulunut jo seitsemän vuotta.Vuonna 2011 ori lopetettiin, proosallisesti ihan vain vanhuuden takia. Viimeinen leposija on Ypäjän raviradan keskellä kivipaaden vieressä paikassa, johon on haudattu Siittolanmäen merkittävät oriit Uskoton, Avaus, Kelmi, Taikuri, Pysteri, Jaime ja Hermeli. .SamuliMusta suomenhevos-esteori156 cmMoninkertainen estemestariNostettu 1-kantakirjaluokkaan 1993.Paras parhaallaSamuli oli todellakin ”made in Ypäjä”.Ypäjän Siittolanmäen laitosten nimet muuttuivat rakennemuutoksen kourissa melko tiuhaan. Samulin syntymävuonna 1986 puhuttiin Valtion hevosjalostuslaitoksesta.Samuli oli tehty siellä syvällä ytimessä. Ja kun vanhempina oli laitoksen kaksi keulakuvaa, jalostusstrategia oli kuuluisa ”paras parhaalla”. Pieni ja pyöreä kouluori Kelmi (Kotomies – Saparo, Taaroni) oli moninkertainen koulumestari, mutta mestari oli jalo ja korkeajalkainen Akulikin (Vekkuli – Pusta, Taru), jo ennen Kelmiä, Heikki Haapalan ratsastamana vuodelta 1980.Akuli oli hieno, kuuma ja ryhdikäs.”Akulista se Samulin urheilullisuus tuli”, Arto Vahtera linjaa.”Kyllä. Akuli kun oli vähän menollaan, niin ihan lämpöisestä kävi”, Frey muistelee.”Sillä kun olisi ollut pidempi kaula, niin ei olisi voinut sanoa, että kumpaa se oli”, muistelee Frey. Ruunikkovärinsä se on saattanut kantaa emälinjallaan mukanaan kaukaa menneisyydestä. 1900-luvun vaihteessa elänyt Impi oli ruunikko ja sen isä Luutnantti oli väriltään musta. Akulin emälinja päättyy vuonna 1890 syntyneeseen tammaan nimeltä Elle. Ellen varsa Pikku oli niin ikään tummanruunikosta oriista nimeltään Pekka.Akuli oli hevonen, jossa oli pelkkää hyvää. Se oli tuottelias ja pitkäikäinen emätamma. Se oli tamma, joka aloitti urheilussa nuorena, ei ollut koskaan kipeänä ja emätammanakin ahkeroi niin, että kirjoissa on 12 sen jälkeläistä.”Vaikka sen olisi astuttanut aasilla, niin hyvä jälkeläinen olisi tullut silti!” Frey linjaa.Jälkeläisten joukosta löytyvät Lastun Lento, Lastun Leka ja, tosiaan, Samuli.Laukkaherkkähän se oli, niin kuin oli ollut emänsäkin, Pusta.Merkkinimi tässä tammalinjassa on ollut Ypäjän oma valiotamma Ysti, josta päästään paitsi yhden tyttärensä Kastin kautta Akuliin, toisen tyttärensä Systin kautta myös Nysteriin ja Pysteriin. Laatu-urheiluhevosia kerta kaikkiaan.”Vanhaa, hyvää sukua”, Frey toteaa. Kirjaimellisestikin hedelmällistä sukua, jota on kerätty Siittolanmäellä kauan ja hartaasti. Ystikin sai 12 varsaa.Jos Samulin keho tuli emältä, niin mieli oli isän.Kelmi oli, noh, Kelmi. Herasilmäinen rautias, upeasti liikkuva kouluori, joka on tässäkin sarjassa ensimmäisten joukossa jo esitelty.
Näin valtion ja sittemmin MTT:n esteoritta muistelevat Arto Vahtera ja Susanna Frey.Juttu luistaa Hevosopiston oppilasruokalassa. Tällä mäellä ori vuonna 1986 syntyi ja tälle mäelle se vuonna 2011 kuoli.Se oli saanut syntymälahjana laukan. Aivan ihmeellisen laukan. Hyvän puoliverisen laukan.”Se laukka pyöri ja vei eteenpäin. Sen takia sille eivät avoimet 130-sarjavälitkään käyneet ikinä pitkiksi, eikä sille tarvinnut laittaa kolmoissarjaan suomenhevosvälejä”, sanovat Frey ja Vahtera yhteen ääneen.Samuli sai kantakirjauksessa luonteesta vain 7. Liikkeistä 8, esteiltä 9.Mutta kun näiltä kahdelta Samulin läpikotaisin tunteneelta kysytään, ei se luonne ollut mikään seiskan luonne, vaan se oli kympin luonne. Sellainen luonne, että enempää ei voi hevoselta enää vaatiakaan.”Vilkashan se oli, mutta ei väärällä tavalla”, Vahtera kuittaa.Frey arvelee, että luonteen se sai isältään Kelmiltä, joka oli kuin ihmisen ajatus.Siinä menee tovi, kun oikein analysoimalla analysoidaan, mikä se hieno luonne on.Se on alttiutta, nöyryyttä ja herkkyyttä, vilkkautta olematta karjautta.”Samuli oli aina ohjan ja pohkeen välissä. Se kuunteli koko olemuksellaan, mitä ratsastaja halusi, ja toteutti sitten saamansa pyynnöt heti. Ilman, että käsijarru oli millimetrin murto-osaakaan vedettynä päälle”, muotoilee Vahtera.Sellainen on hieno ratsuhevonen, ja sellainen oli Samuli.Luonteeltaan se oli paitsi herkkä ja aulis, myös kiltti. Kiltti käsitellä. Ei sellainen, joka kyttää muita hevosia ja jyrää taluttajan alleen.”Samulin pystyi antamaan kelle tahansa oppilaalle tarhaan vietäväksi ilman pienintäkään pelkoa”, Frey sanoo.. Oppilaiden ratsuksiKun Vahtera oli hypännyt oriilla kolme suomenhevosten estemestaruutta, saanut 5-vuotiaalla Samulilla hopean ja sen jälkeen vuosina 1992 ja 1993 voittanut niistä kaksi ja osallistunut avoimiin 130-luokkiin, se siirtyi oppilaskäyttöön.”Ratsuttajan tehtävä on kouluttaa hevonen, joka siirtyy sitten eteenpäin”, Vahtera toteaa.”Mäkin silloin vuonna 1993 kävin sillä hyppäämässä parin viikon sisään 4 luokkaa, hyvillä Suomen Hippoksen palkinnoilla, oliko ne nyt metrin ja metrikympin, kun Artsi oli jossain GP-kisoissa. Olin ratsastanut sillä kaikkiaan neljä kertaa ennen sitä ensimmäistä luokkaa. Voitin ne kaikki luokat”, Frey muistaa.”Veikko Heikkiläkin taisi sillä jonkun startin mennä.”Ammattilaisura päättyi nykymittapuun mukaan katsottuna nuorten vuosiin. Se oli vasta 7-vuotias, kun se siirtyi opetuskäyttöön.”Se oli sitä aikaa”, Vahtera ja Frey naurahtavat.Se oli sitä aikaa, kun 110-esteitä pidettiin suomenhevosillakin pienenpuoleisina. Tasoa, josta oli sopiva aloittaa. ”Nykyään mestaruuksiin ei saa 5–6-vuotiailla edes osallistua”, Frey nauraa.Frey sanoo myös, että Samulin onni oli joutua Vahteralle, joka on hevosmies ja jolla on erinomainen estesilmä. Samulin luonne oli varmasti peritty, mutta oli se tehtykin. Ainakaan sitä ei ollut pilattu.”Kun hevosella ei ole yhtään huonoa kokemusta esteradalla, se on aika itsevarma ja kiva radalla”, Frey sanoo, Vahteran oppilas itsekin.Samuli ei koskaan kieltänyt.”Sille tarjoiltiin aina sellaisia lähestymisiä, että se uskalsi yrittää.””Se olisi yrittänyt hypätä varmaan vaikka GP-radan, jos olisi pyydetty”, Vahtera sanoo. Mutta ei siltä pyydetty. 130 riitti.Ei Samuli niitä avoimia 130-ratoja kuitenkaan koskaan voittanut, mutta yhdellä pudotuksella hyvinkin selvittiin.”130-esteillä suomenhevosen maha rupeaa olemaan jo aika lähellä puomia”, Frey sanoo.”Kyllä se jonkin kiltin nousevan 150-okserin kotimaneesissa vielä selvitti ihan kepeästi, mutta ei me haluttu katsoa, mihin asti sen pää mahdollisesti riittää. Ei hevonen tarvitse paljoa, kun se jo lannistuu. Joillekin riittää yksi kunnon rysäytys okseriin, ja se on siinä”, Vahtera tuumaa.”Ja sen jälkeen ei välttämättä koskaan enää palata edes sille edeltävälle tasolle, vaan pitää pakittaa vielä parikymmentä senttiä alaspäin”, lisää Frey.Samulista tehtiin palvelualtis estetykki, joka toimi pitkän aikaa opetuskäytössä. Se johdatti estemestaruusmitaleille ROK:in oppilaita Minna Heinosesta Saara Nahkalaan ja Jenni Ahlgreniin, ja vei lukemattoman määrän ratsastuksenopettajaoppilaita koulutuksen loppuestekokeen läpi.”Se pelasti myös sellaiset oppilaat, jotka eivät olisi välttämättä pysyneet puoliverisen kyydissä. Samulilla oli hyvä tekniikka, ja se oli elämänsä loppuun asti hyvinkin varovainen hyppääjä, mutta hyppykaari oli kuitenkin suomenhevosen – sellainen helpompi istua ja seurata”, opetuksesta vastannut Frey sanoo. ”Ja vaikka oppilas vähän jäätyikin, Samuli ei edes huomannut, vaan hoiti homman.”. Kuuma ja vilkasSamuli oli kuumanpuoleinen ja vilkas. Vaikka se halusikin aina miellyttää ihmistä, kuten Vahtera sanoo.Jonkun verran kovasuinen Samuli oli, sen Vahtera myöntää. Hän ratsasti oritta gägillä, kuumien hevosten suosikkikuolaimella.Samuli oli hevonen, jolla oli aito eteenpäinpyrkimys.Kuten Frey sanoo, se oli hevonen, jolla voi ottaa ja ratsastaa pisteestä A pisteeseen B ilman ”pököttämistä”.”Siis, ilman, että hevonen ehdottaa jo tuossa heti alkuun kahdella jalalla seisten, että lähdetään takaisin, ilman, että se haluaa kentällä aina portista ulos, liikkuu maneesissa aina ovelta pois päin nahkeasti ja vain ovelle päin vähän paremmin.””Ja eteenpäinpyrkimystä ei saa sekoittaa siihen tilaan, johon hevonen on kuumentanut itsensä, koska se ei halua tehdä juuri sitä, mitä on pyydetty”, Frey sanoo.Eteenpäinpyrkimys on hevosen arvokkaimpia ominaisuuksia ja varmasti syy, minkä takia hevonen on ihmisen käyttöön ylipäätänsä otettu.”Joo, ei. Samuli ei lähtenyt karkuun eikä viemään”, Vahtera täsmentää.Paitsi kerran. Ypäjällä oli Samulin varsa-aikoihin tapana valjastaa kaikki varsat kärryjen tai laatikkoreen eteen. Vahtera MTT:n ratsuttajana teki työtä käskettyä.Nyt jälkikäteen on helppo sanoa, että oli onneton idea lähteä 3-vuotiaalla Samulilla raviradalle kärryillä, ja onni oli onnettomuudessa, ettei käynyt hullusti. Koska Vahtera oli huomannut oriin ääniherkäksi, sillä oli vedettävät korvapallot. Kaikki meni jotakuinkin hyvin niin kauan kun korvat olivat kiinni.”Sitten mä nykäisin ne auki. Ja siitä paikasta se läks. Meni kiitolaukkaa kaksi kierrosta niin täysillä kuin vai voi. Mutta koska se ei ollut mikään talliportin vahtaaja, se onneksi pysyi radalla eikä potkinut. Kahden kilsan päästä se sitten ihme kyllä itse hiljensi vauhtia ja sain ajettua sen henkeä pidätellen talliin. Ei sillä sen jälkeen enää ajettu”, Vahtera muistaa.Senkin hän muistaa, että emä Akulin kanssa kävi samantyyppisesti. ”Just ja just johonkin maneesin seinään sain sen käännettyä, kun se talvipakkasella otti ja lähti.”. Ehkä Samulin loisto pääsi jossain vaiheessa suorastaan hieman jo hiipumaan.Sillä astutettiin vuosien aikana kuitenkin vain 48 tammaa. Hevostalouden Tutkimusaseman kasvatti Hermeli lienee tunnetuin ja Musta Magia viimeisin. Frey vastasi laitoksessa 1990-luvun lopulla hyvin pitkälle suomenratsujen jalostuspäätöksistä. Edelleen elävien kirjoissa on mielenkiintoinen Natsos (Samuli – Natso, Apeli), jolla on kesällinen varsa vierellään. Valiotamma Ystiin ja ori Raken-Rotuun linjattu Natsos on täysiverinen ypäjäläinen, sillä sen suvusta löytyvät kaikki Siittolanmäellä jalostetut arvokkaat nimet.”Melkein täydellinen Samuli”?Samuli oli valitettavasti hankuri. Kesäihottuma-asia oli aivan yleisessä tiedossa. Saattoi se vaikuttaa joihinkin astutuspäätöksiinkin, että viimeiset vuotensa se kesäaikaan vietti ihottumaloimen alla.25-vuotiaana todettiin, että eläkevuodet hieman tyhjän panttina olivat nyt lopussa. Mitään akuuttia syytä ei ollut, mutta ei myöskään syytä pitääkään, kun viimeisimmästä jälkeläisestäkin oli kulunut jo seitsemän vuotta.Vuonna 2011 ori lopetettiin, proosallisesti ihan vain vanhuuden takia. Viimeinen leposija on Ypäjän raviradan keskellä kivipaaden vieressä paikassa, johon on haudattu Siittolanmäen merkittävät oriit Uskoton, Avaus, Kelmi, Taikuri, Pysteri, Jaime ja Hermeli. .SamuliMusta suomenhevos-esteori156 cmMoninkertainen estemestariNostettu 1-kantakirjaluokkaan 1993.Paras parhaallaSamuli oli todellakin ”made in Ypäjä”.Ypäjän Siittolanmäen laitosten nimet muuttuivat rakennemuutoksen kourissa melko tiuhaan. Samulin syntymävuonna 1986 puhuttiin Valtion hevosjalostuslaitoksesta.Samuli oli tehty siellä syvällä ytimessä. Ja kun vanhempina oli laitoksen kaksi keulakuvaa, jalostusstrategia oli kuuluisa ”paras parhaalla”. Pieni ja pyöreä kouluori Kelmi (Kotomies – Saparo, Taaroni) oli moninkertainen koulumestari, mutta mestari oli jalo ja korkeajalkainen Akulikin (Vekkuli – Pusta, Taru), jo ennen Kelmiä, Heikki Haapalan ratsastamana vuodelta 1980.Akuli oli hieno, kuuma ja ryhdikäs.”Akulista se Samulin urheilullisuus tuli”, Arto Vahtera linjaa.”Kyllä. Akuli kun oli vähän menollaan, niin ihan lämpöisestä kävi”, Frey muistelee.”Sillä kun olisi ollut pidempi kaula, niin ei olisi voinut sanoa, että kumpaa se oli”, muistelee Frey. Ruunikkovärinsä se on saattanut kantaa emälinjallaan mukanaan kaukaa menneisyydestä. 1900-luvun vaihteessa elänyt Impi oli ruunikko ja sen isä Luutnantti oli väriltään musta. Akulin emälinja päättyy vuonna 1890 syntyneeseen tammaan nimeltä Elle. Ellen varsa Pikku oli niin ikään tummanruunikosta oriista nimeltään Pekka.Akuli oli hevonen, jossa oli pelkkää hyvää. Se oli tuottelias ja pitkäikäinen emätamma. Se oli tamma, joka aloitti urheilussa nuorena, ei ollut koskaan kipeänä ja emätammanakin ahkeroi niin, että kirjoissa on 12 sen jälkeläistä.”Vaikka sen olisi astuttanut aasilla, niin hyvä jälkeläinen olisi tullut silti!” Frey linjaa.Jälkeläisten joukosta löytyvät Lastun Lento, Lastun Leka ja, tosiaan, Samuli.Laukkaherkkähän se oli, niin kuin oli ollut emänsäkin, Pusta.Merkkinimi tässä tammalinjassa on ollut Ypäjän oma valiotamma Ysti, josta päästään paitsi yhden tyttärensä Kastin kautta Akuliin, toisen tyttärensä Systin kautta myös Nysteriin ja Pysteriin. Laatu-urheiluhevosia kerta kaikkiaan.”Vanhaa, hyvää sukua”, Frey toteaa. Kirjaimellisestikin hedelmällistä sukua, jota on kerätty Siittolanmäellä kauan ja hartaasti. Ystikin sai 12 varsaa.Jos Samulin keho tuli emältä, niin mieli oli isän.Kelmi oli, noh, Kelmi. Herasilmäinen rautias, upeasti liikkuva kouluori, joka on tässäkin sarjassa ensimmäisten joukossa jo esitelty.
