Gaala rakentaa lajikulttuuria

Lauantaina Lahden Sibelius-talossa kohtaa toisensa lähes viisisataa raviurheilun tekijää ja kokijaa. Määrä on suuri,  kun sitä vertaa minkä tahansa urheilulajin tai muun alan vuotuisiin traditioihin.

Ravigaala on myös seurattavissa maksutta Toto TV:n kautta. Tällaista palvelua harva urheiluyhteisö pystyy omalle lajiväelleen tarjoamaan. Kotitalleilla valmistaudutaan lauantai-illan omiin gaalastudioihin.

Vuoden hevonen –äänestys keräsi peräti 4 400 ääntä. Vuoden tärkeimmän palkinnon päättäminen yleisöäänestyksellä on osoittautunut oikeaksi valinnaksi.

Ravigaalan yksi merkitys on luonnollisesti alan omien ihmisten ja hevosten palkitseminen edellisen vuoden saavutuksista. Vielä tärkeämmäksi nousevat gaalaillan aikana kohtaamiset ja keskustelut raviurheilun ja ravikasvatuksen edustajien välillä sekä mahdollisuus vaihtaa ajatuksia eri puolilta maata ja maailmaa saapuvien ihmisten kesken. Tämä on Ravigaalan merkityksistä suurin.

Suomalainen raviurheilu onnistuu hetkin muistuttamaan jääkiekkojoukkuetta, jossa jokainen hyökkäysketju ja puolustajapari linnoittautuvat erätauoilla omaan pukukoppiinsa. Yhteisiä koko laajan lajiyhteisön yhdistäviä tapahtumia on liian vähän.

Tavalliset ravitapahtumat ovat menettäneet sen kiireettömyyden ilmapiirin, jossa keskusteluyhteyksiä syntyi. Nyt vain lajin kaksipäiväiset tapahtumat ja Ravigaalan kaltaiset hetket vastaavat suureen haluun pysähtyä yhteisten keskustelujen ääreen.

Raviurheilun omassa keskuudessa elää hetkin sinnikkäitä väitteitä siitä, miten lajiyhteisölle olisi vaikeaa tehdä asioita yhdessä ja laji eläisi etäällä nykyaikaisen sosiaalisen viestinnän maailmasta. Viime vuotta katsellessa on helppo todeta molempien mainittujen myyttien murtuneen.

Kummihevostoiminta sai alan väen liikkeelle kaikkialla Suomessa. Suuri määrä aiemmin toisilleen tuntemattomia hevosalan ihmisiä vei ilon ja onnen hetkiä ja elämyksiä suomalaisille kummihevosten kanssa. Syntyneiden tuttavuuksien suurin voima on varmasti tulevissa vuosissa.

Kummihevoskampanja näkyi ja kuului myös sosiaalisessa mediassa. Jorma Kontion nostaminen vuoden urheilijaksi kahdessakin eri yleisöäänestyksessä kertoo myös omaa kieltään siitä, että alan ihmiset ovat mielellään liikkeellä lajinsa puolesta myös verkossa.

Hevosurheilu raportoi lauantai-illan aikana Ravigaalan etenemisestä verkkosivujen lisäksi myös Facebookissa ja Twitterissä. Nämäkin välineet kannattaa ottaa kotona ravigaalastudioissa esiin. Saamme jokainen olla osaltamme onnittelemassa palkittuja ja viemässä raviurheilun näkyvyyttä eteenpäin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi