Harvinaista herkkua

Se on taas talvi, suurimmassa osassa Suomea nyt myös luminen ja kaunis. Aika harva pystyy vetämään tällaiset kelit ihastelematta tyrmäävää maisemaa, sillä lumessa ja lumipeitteisessä maisemassa on jotain pysäyttävän taianomaista. Toki innostavaa on ajatella sitäkin, että jonain päivänä sieltä samasta, nyt kylmästä maasta alkaa taas tupata uutta vihreää, jota hevoset voivat elääkseen syödä.

Siihen on kuitenkin pitkä aika, joten on syytä nauttia lumesta. Lumesta, joka tuo valoa, peittää paskakasat, estää hiekansyömisen ja saa rivit kuivamaan. Kylmäähän se on, kyllä, mutta sitä vastaan meillä on hyvät keinot sekä hevosille että ihmisille.

Joskus aikanaan oli puhetta siitä, kuinka mahtavan matkailutuotteen saisi tehtyä hankiratsastuksista. Se on ihan totta. Laukka kimmeltävässä, hevosen polven alle vievässä puuterilumessa on aika pakahduttava kokemus, joka on helposti tuotavissa kiinnostavaksi mainoskuvaksi. Kokeilijoita löytyy varmasti, mutta palvelun tarjoajien kanssa voi olla hiljaisempaa, ainakin jos aitoa asiaa lähdetään hakemaan.

Onnistunut hankilaukka kun on harvinaista herkkua. Nytkin, kun lumi ja keli ovat täydelliset, on monessa paikkaa vielä maa lumen alla sula ja pohja on siksi epäluotettava reippaaseen menoon. Eikä unohdeta, että yhtä hyvin keli voisi olla +2, ja aika taikuri saisi olla se ratsastusmatkailuyrittäjä, joka silloin toisi turistiryhmänsä iloisena maaliin ratsastettuaan tunnin ajan savisella sänkipellolla veden vihmoessa naamoihin.

Silloinkin kun lunta on, sen määrä saattaa olla mikä tahansa. Oikeana lumitalvena hanget käyvät hevosille turhankin paksuiksi.

Ja sitten meillä on tietenkin vielä this thing called hankikanto. Kun lumen päälle tulee jääkuori, on se ihanin ilottelu hevosten kanssa yleensä koko talveksi ohitse. Tietenkin kaikenlaisia polkuja voi aurata, mutta ei se ole ihan sama kuin koskemattomassa hangessa laukkaaminen.

Eli idea hyvä, toteutus vaikeaa. Kyllä lumi ja ratsastus osataan Suomessa monessa paikkaa tuotteistaakin, mutta tuotelupaus on suunniteltava tarkkaan. Se on vähän niin kuin delfiinisafarien ja revontulimatkojen myyminen: sitä tarjotaan, mikä milloinkin sattuu onnistumaan.

Onneksi suurimmalla osalla meistä hangessa ratsastus on samaa kuin hevosjuttu ylipäätään – rahan ei ole tarkoitus tulla, vaan se saa iloisesti mennä. Ja kun vaikeuksiakin laji joskus eteen heittää, on onnistumisista muistettava iloita. Hankitreeni on nimenomaan sitä onnistumista ja onnea, oli satulan alla sitten vanha suomenhevonen, hieno kilparatsu tai höyryävä islanninhevonen.

Pidetään siis mielessä, että lumessa ratsastaminen, valokuvaajan ollessa paikalla, mutta myös ilman kuvaajaa, on yksi talven ja koko hevosvuoden huippuasioita. Tuskin kukaan koskaan on laukannut hangessa niin, että hymy ei ole hiipinyt suupieliin ja silmäkulmiin, ellei sitten ole vallannut koko naamaa.

Se on asia, joka suomalaisen ratsastajan pitäisi tehdä joka vuosi, niin kauan kuin veri hänen suonissaan kiertää.

Miia Lahtinen

Toimittaja

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi