Back to the basics

Luultavasti me kaikki ymmärrämme, miten asioita opitaan: perusasioiden kautta, harjoittelemalla, harjoittelemalla ja harjoittelemalla, ja vaikka olisimme jo edistyneellä tasolla, niin aina pitää palata takaisin perusasioiden kertaamiseen.

Kertaus on opintojen äiti.

Ratsastuksen, vaikka se ei ole rakettitiedettä, tekee haastavaksi se, että opiskelijoita on kaksi, joista toinen istuu toisen päällä. Siis kaksi kertaa Aapista, kaksi kertaa harjoitusohjelmia ja tuplakertaukset päälle. Toistoja toiston perään, eläintieteen perusoppien mukaan kuitenkin kolme kertaa kolme, kolmen sarjoissa.

Tämän asian, oppimisen lainalaisuuksien, tärkeyttä korostavat kaikki ne valmentajat, joiden hevoset ja ratsastajat ovat huipulla. Huippuja muiden huippujen joukossa, ei vähiten huono muiden huonojen joukossa. Lajista riippumatta.

Kiistatta eräs maailman parhaita estevalmentajia, George Morris, kävi kertomassa meille suomalaisille kuluneella viikolla (kartanoromanttisessa Harjun Oppimiskeskuksessa) miten pitää tehdä, jos haluaa tulla paremmaksi. Ja kun ratsastajat ja hevoset noudattivat ohjeita, tapahtui jälleen kerran se ihme, joka on ollut nähtävissä Morrisin klinikoilla jo vuodesta 1984: suoritukset paranivat jokaisen toiston jälkeen.

Pidän muuten suurena saavutuksena sitä, että yksityinen taho saa järjestettyä tällaisen huipputapahtuman tähän maahan. Maahan, joka ei voi ylpeillä suurilla ratsastusurheilun meriiteillä.

Morris-kurssien anti on aina ollut juuri sitä, mitä tarvitsemme, alkaen kurinalaisuudesta, joka ei tarkoita sitä, että mätkimme hevosta turpaan, vaan sitä, että ratsastajalla on itsekuria. Vain sellaista ratsastajaa hevonen kunnioittaa. Jos ratsastaja on löperö huitukka, hevonen ei kiinnostu yrittämään parastaan. Siitä on puhunut moni muukin huippuvalmentaja, kuten Bert Romp, joka on ottanut haasteen vastaan Suomen maajoukkuevalmentajana.

Morrisin retoriikka on armotonta, mutta tuottaa aina tulosta; verbaalinen piiskaaminen antaa kummasti puhtia, ryhtiliikettä alkaa tapahtua niin satulan alla kuin päälläkin. Tosin mielensä pahoittajat eivät tykkää.

Koska sinne maailman tasolle on tolkuttoman pitkä matka, niin kaikki, mitä kotimaassa saadaan aikaiseksi parempaan suuntaan, on win-win. Jos meillä ei ole osaajia metrin tasolla, ei niitä tule sinne 140-tasollekaan. Morrisin systeemi toimii juuri tässä. Hän on luonut hyvin yksinkertaisen metodin, joka pohjautuu eläimen oppimisen lainalaisuuksiin, hyvinvointiin ja ratsastajan tehokkaaseen asennon ja sitä kautta selkeiden apujen käyttöön. Jossa kaikki, mitä tehdään alkeistasolla maahan kaivetuilla esteillä, tehdään oikein ja taitavasti. Sellaisella tavalla jota hevonenkin ymmärtää.

Se, että Morris-klinikat ovat avoimia kaikille hakijoille ja yleisölle, ei ainoastaan maajoukkueelle ja sinne pyrkiville, avaa oven siihen, että kuka vain saa mahdollisuuden kasvattaa osaamistaan. Ratsastaa kuten ne Tosi Hyvät.

Systeemi on ollut siis tarjolla Suomessa, helposti omaksuttavasti, jo vuodesta 1984.

Miksi viesti ei ole mennyt perille?

Olisiko jo aika kuunnella ja ymmärtää?

Marjut Andersén
Ratsastuksen moniosaaja