Kaksoisnumero takaa jakelun

Työnantaja ja työntekijät ovat postinjakelun osalta tätä tekstiä kirjoitettaessa sopimuksettomassa tilassa. Julkisuuteen annetuista lausunnoista päätellen sopu näyttää olevan kaukana. Postityöntekijät ovat ilmoittaneet olevansa lakossa torstain ja perjantain 19. - 20. marraskuuta. Työntekijäpuoli on kertonut ilmoittavansa uusista lakkotoimista myöhemmin, mikäli neuvotteluissa ei päästä sopimukseen.

Hevosurheilu reagoi tilanteeseen julkaisemalla kaksoisnumeron keskiviikkona 18.11. sekä keskiviikkona 25.11. Postin jakeluun sekä lehden painattamiseen liittyvistä syistä joudumme tekemään tällaiset päätökset aina hyvissä ajoin. Päätöksen taustana on halumme taata, että esimerkiksi lauantaina 21.11. juostavaa Käpylä Grand Prixia ennakoivat artikkelit ovat lukijoilla ajoissa. Maanantaina tai tiistaina postilaatikkoon ehtivä perjantain Hevosurheilu ei olisi enää kaiken sisältönsä puolesta tuoretavaraa. Lakkon takia näin kävisi suurelle osalle lehden tilaajista.

Julkaisemme perjantaina 20.11. ja lauantaina 21.11. Hevosurheilun tilaajille tarkoitetun sähköisen RaviPLUS-julkaisun täydentämään viikon kaksoisnumeron sisältöä. Jokainen Hevosurheilun tilaaja saa kyseiset julkaisut ilman lisämaksua, mutta se edellyttää rekisteröitymistä palvelun käyttäjäksi ennakkoon. Rekisteröitymisohjeet löytyvät tämän lehden sivulta 4.

Toimiva postinjakelu on ollut merkittävä osa suomalaisen yhteiskunnan kehitystä sekä sitä että koko Suomi on ollut tasa-arvoisesti tiedonvälityksen piirissä. Hallituksen suunnitelmissa on ollut postilain uudelleen kirjoittaminen tulevan talven aikana. Tuossa yhteydessä käytännössä määritellään se, kuinka monena päivänä Suomessa postia jaetaan ja kuinka nopeasti posti on velvoitettu jakeluun toimitetun sanomalehden jakamaan. Jälkimmäinen asia on Hevosurheilun sekä yhtiön julkaisemien vihjelehtien kannalta ratkaisevan tärkeää.

Hevosurheilun lukijoiden ja lehden välisessä yhteydenpidossa postin jakelun epäonnistumiset ja niihin liittyvä aiheellinen ärtymys ovat nousseet viime vuosien aikana kaikkein eniten keskustelua herättäviksi aiheiksi.

Hevosurheilun ilmestyminen kahdesti viikossa sekä jakelun onnistuminen ajallaan ovat koko suomalaisen ravitalouden kannalta merkittäviä asioita. Hevosurheilulla on monia tehtäviä, yksi niistä on huolehtia ravitapahtumiin ja totopeleihin liittyvän informaation jakelusta.

Hevosurheilun tehtävä ei ole ottaa kantaa postialan työmarkkinatilanteeseen. Lukijoiden sekä myös meidän lehden tekijöiden puolesta toivon, että sopimukseton tila jää mahdollisimman lyhyeksi ja postinjakelu palaisi mahdollisimman pian mahdollisimman häiriöttömäksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi