Se on on kuitenkin asia, joka verrattomasti yhdistää ratsastusurheilun ja hevosen hyvinvoinnin. Kun hevoselle saa mahdollisimman hyvin selitettyä, mitä siltä ratsastuksessa halutaan, se pärjää paremmin kilpailuissa..Suomella on se etu, että meillä on asiassa muutamia erittäin hyviä osaajia. Kyra Kyrklund on tietenkin omaa luokkaansa, mutta Salla Varenti on myös pätevä yhdistämään eläinkoulutuksen ideoiden tuomista kilparatsastukseen, nykyään myös Hevosopiston kautta alan tuleville osaajille, ja on hienoa, että eläinkoulutusjulkkis Tuire Kaimio on perehtynyt hevosiin. Näistä tyypeistä voi olla suomalaisille selvää hyötyä kilpaurheilussa..Se edellyttää, että koulutusasioihin perehtyneitä henkilöitä kuunnellaan. On myönnettävä, että hevosalalla tapaa myös niin aataminaikaisia käsityksiä, että vähän itkettää. Hevosta inhimillistetään sekä hyvässä että pahassa, hevosen jännitystä ei aidosti tunnisteta, pysyvää ahdistavaa painetta ei huomioida tai asioista tehdään turhaan hevosen ja ihmisen välisiä arvovaltakysymyksiä. .Asiaa mutkistaa se, että ratsastus on monivivahteinen laji. Jos on kaksi esteratsastajaa, joista toisella on eläinkouluttajan ammattitutkinto ja virheetön teoriapohja, mutta toisella on hyvä fiilis ja tsemppi sekä pettämätön estesilmä, niin jälkimmäinen voittaa kisat ja hevonen viihtyy juuri hänen kanssaan. Tekninen taitavuus, urheilullinen lahjakkuus, tietynlainen tapa olla ja luontainen kyky lukea hevosta ovat ratsastuksessa valtavan tärkeitä..Tästä huolimatta kenelläkään ei näin kovassa lajissa luulisi olevan varaa ohittaa tietoa oppimisesta. Vähintään kotimaisessa maajoukkuetoiminnassa sille pitäisi antaa paljon isompi rooli..Kyseessä on myös nopeasti kehittyvä ala – ei 10 vuotta sitten juurikaan puhuttu edes käytösketjuista, vaan opetettiin, että hevonen ei lastaussillalla ollessaan tajua, että kohta se on trailerissa..Ratsastajilla tärkeiden asioiden haltuun ottamista jarruttaa käsittääkseni kaksi asiaa. Ensimmäinen se, että eläintenkouluttajissa, anteeksi vain, on paljon rasittavaa sakkia, joka on kieltämässä hevosurheilusta milloin mitäkin ja jotka – mikäli mahdollista – suhtautuvat kilpailijoihin vielä ennakkoluuloisemmin kuin kilpailijat eläinkouluttajiin..Vähän hassu on myös se periaate, että lieväpaineinen rangaistus lähtökohtaisesti aiheuttaisi hevosessa pelkoa ja sen oikea-aikaisuus olisi mahdoton toteuttaa. Fiksulla toimimisella rangaistuksia ei juuri tarvita, mutta jos esimerkiksi varsa puree kipakasti ja ihminen ärähtää sille ja koppaisee sitä kädessään olevalla kauhalla, se ei aiheuta varsalle juuri kipua tai pelkoa. Ihmisen reaktio on riittävän oikea-aikainen palaute, ja tilanne on täysin lajinmukainen..Toinen luotaantyöntävä asia on eläinkoulutuksen teoria, ja se perhanan nelikenttä positiivisine heikenteineen ja muine hämärine termeineen. Paljon hedelmällisempää olisi siirtyä ensin käytäntöön, tehdä ja huomata, että nämä jututhan toimivat..Koulutuspäivä ratsastusta opettaville: Paineella ja palkinnoilla.SROY:n koulutuspäivässä annettiin nameja satulasta
Se on on kuitenkin asia, joka verrattomasti yhdistää ratsastusurheilun ja hevosen hyvinvoinnin. Kun hevoselle saa mahdollisimman hyvin selitettyä, mitä siltä ratsastuksessa halutaan, se pärjää paremmin kilpailuissa..Suomella on se etu, että meillä on asiassa muutamia erittäin hyviä osaajia. Kyra Kyrklund on tietenkin omaa luokkaansa, mutta Salla Varenti on myös pätevä yhdistämään eläinkoulutuksen ideoiden tuomista kilparatsastukseen, nykyään myös Hevosopiston kautta alan tuleville osaajille, ja on hienoa, että eläinkoulutusjulkkis Tuire Kaimio on perehtynyt hevosiin. Näistä tyypeistä voi olla suomalaisille selvää hyötyä kilpaurheilussa..Se edellyttää, että koulutusasioihin perehtyneitä henkilöitä kuunnellaan. On myönnettävä, että hevosalalla tapaa myös niin aataminaikaisia käsityksiä, että vähän itkettää. Hevosta inhimillistetään sekä hyvässä että pahassa, hevosen jännitystä ei aidosti tunnisteta, pysyvää ahdistavaa painetta ei huomioida tai asioista tehdään turhaan hevosen ja ihmisen välisiä arvovaltakysymyksiä. .Asiaa mutkistaa se, että ratsastus on monivivahteinen laji. Jos on kaksi esteratsastajaa, joista toisella on eläinkouluttajan ammattitutkinto ja virheetön teoriapohja, mutta toisella on hyvä fiilis ja tsemppi sekä pettämätön estesilmä, niin jälkimmäinen voittaa kisat ja hevonen viihtyy juuri hänen kanssaan. Tekninen taitavuus, urheilullinen lahjakkuus, tietynlainen tapa olla ja luontainen kyky lukea hevosta ovat ratsastuksessa valtavan tärkeitä..Tästä huolimatta kenelläkään ei näin kovassa lajissa luulisi olevan varaa ohittaa tietoa oppimisesta. Vähintään kotimaisessa maajoukkuetoiminnassa sille pitäisi antaa paljon isompi rooli..Kyseessä on myös nopeasti kehittyvä ala – ei 10 vuotta sitten juurikaan puhuttu edes käytösketjuista, vaan opetettiin, että hevonen ei lastaussillalla ollessaan tajua, että kohta se on trailerissa..Ratsastajilla tärkeiden asioiden haltuun ottamista jarruttaa käsittääkseni kaksi asiaa. Ensimmäinen se, että eläintenkouluttajissa, anteeksi vain, on paljon rasittavaa sakkia, joka on kieltämässä hevosurheilusta milloin mitäkin ja jotka – mikäli mahdollista – suhtautuvat kilpailijoihin vielä ennakkoluuloisemmin kuin kilpailijat eläinkouluttajiin..Vähän hassu on myös se periaate, että lieväpaineinen rangaistus lähtökohtaisesti aiheuttaisi hevosessa pelkoa ja sen oikea-aikaisuus olisi mahdoton toteuttaa. Fiksulla toimimisella rangaistuksia ei juuri tarvita, mutta jos esimerkiksi varsa puree kipakasti ja ihminen ärähtää sille ja koppaisee sitä kädessään olevalla kauhalla, se ei aiheuta varsalle juuri kipua tai pelkoa. Ihmisen reaktio on riittävän oikea-aikainen palaute, ja tilanne on täysin lajinmukainen..Toinen luotaantyöntävä asia on eläinkoulutuksen teoria, ja se perhanan nelikenttä positiivisine heikenteineen ja muine hämärine termeineen. Paljon hedelmällisempää olisi siirtyä ensin käytäntöön, tehdä ja huomata, että nämä jututhan toimivat..Koulutuspäivä ratsastusta opettaville: Paineella ja palkinnoilla.SROY:n koulutuspäivässä annettiin nameja satulasta
