STOP Koulukiusaaminen

Tulevana maanantaina Jyväskylän Killerin raviradalla järjestetään yksi vuoden tärkeimmistä ravitapahtumista. Koulukiusaamisen ja siihen puuttumisen esille nostava tapahtuma on ilahduttava poikkeus suomalaisten teemaravien joukossa.

Kuten usein, myös tällä kertaa uuden tekeminen vaatii yhden ihmisen, jolla on kyky innostaa suuri joukko mukaansa. STOP Koulukiusaaminen -ravien tapauksessa kyseinen henkilö on Killerin raviradan pitkäaikainen päälähettäjä Tanja Säynevirta. Bussissa matkalla raveihin syntynyt idea on kasvanut sen myötä, kun eri tahot ovat halunneet tulla mukaan tapahtumaa toteuttamaan.

Säynevirta on saanut matkaan raviradan lisäksi Mannerheimin lastensuojeluliiton Kymen ja Järvi-Suomen piirit, Jyväskylän kaupungin nuorisotyön, koulupoliisin ja palolaitoksen.

Urheilun raja-aidat ryskyvät Killerillä komeasti, kun paikalliset mahtiseurat Jyp ja Happee tulevat paikan päälle oman nuorisotoimintansa voimin. Mukana ovat ainakin pesäpalloväki ja freestyle-harrastajat. Laajavuoren ratsukoilla ja Killerin poniraviharrastajilla on tapahtumassa luonnollisesti oma roolinsa.

Säynevirran ajatus on kantanut pitkälle. Voima on noussut hänen omista kokemuksistaan, Säynevirta haluaa lisätä ymmärrystä havaita koulukiusaaminen jo sen varhaisessa vaiheessa. Hänelle asian esilletuonti ravitapahtumassa oli luonteva ajatus.

STOP Koulukiusaaminen -ravit on ollut työläs ja tarkoin mietitty konsepti. Tapahtumaa on kehitetty osana ammattiopiston aikuiskoulutuksen oppilastyötä. Tehty työ ei saa pysähtyä yhteen toteutettuun tapahtumaan.

Suomalainen raviurheilu tuntee laajan joukon hienoja tapahtumia, jotka eivät kuitenkaan ole levinneet raviradalta toiselle. Nyt Suomen Hippoksen toimivan johdon ja hallituksen on yhdessä raviratojen ja kaikkien alan toimijoiden kanssa huolehdittava siitä, että ensi vuonna kaikilla maakuntaradoilla järjestetään STOP Koulukiusaaminen -tapahtuma.

Tällä tavalla yhä useamman ihmisen yksittäinen hyvä idea opitaan tunnistamaan ja ottamaan osaksi ravitapahtumien kehittämistä.

Haluan kiittää Killerin ravirataa, Tanja Säynevirtaa ja kaikkia tapahtumaan osallistuvia tahoja ensi maanantain ravien toteutuksesta. Toivottavasti Killerillä nähdään mahdollisimman monen suomalaisen raviradan väkeä ja suuri joukko yleisöä, joka lähtee paikan päälle osoittamaan tukeaan kaikille koulukiusaamiseen puuttumiseen kannustavalle työlle.

Tapahtuma alkaa jo kello 16.00, joten paikan päälle kannattaa tulla ajoissa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi