Talo elää tavallaan

Surprise Lordin Malja-ajon voittoon Ylivieskassa ajanut Iikka Nurmonen kritisoi voittajahaastattelussa voimakkaasti alkukesän suurkilpailukalenteria.

Hän sanoi sen olevan ”typerästi laadittu”, koska Kymi Grand Prix ja Suur-Hollola-ajo ajetaan viikon välein.

Havainto oli oikea, mutta analyysi väärä. Totta kai on kaikkien kannalta harmillista, ettei Surprise Lord voi juosta Kouvolassa, mutta typeryydestä se ei johdu.

Elitloppet-viikonloppu osui tänä vuonna toukokuun kahdelle viimeiselle päivälle. Väli siitä juhannukseen kutistui kolmeksi viikoksi normaalin neljän sijasta, mikä jätti Kymi GP:lle vain huonoja vaihtoehtoja. Normipaikkaa kolme viikkoa Elitloppetin jälkeen ei ollut, koska juhannuksena ei suurkilpailua haluttu ajaa. Kymi GP:n ajaminen viikkoa aikaisemmin ei tullut myöskään kyseeseen, koska silloin se olisi osunut päällekkäin Oslo GP:n kanssa. Tuhoon tuomittu olisi ollut Elitloppetin ja Oslo GP:n välinen viikonloppukin.
Ainoa mahdollisuus oli väistää juhannuksen yli ja kohti Suur-Hollola-ajoa, jonka osanottajista Kymi GP oli ajankohtainen korkeintaan muutamalle.

Enemmän kuin päälähdössä viikon väli Suur-Hollolaan saattaa näkyä Kouvolan nuorten hevosten lähdöissä. Sellaiset on tarjolla molempina viikonloppuina sekä kolmi- että nelivuotiaille. Onneksi kyse on Lahdessa vain yksittäisistä lähdöistä, ei kahden hiitin kisasta kuten Suur-Hollola-ajon kohdalla.

Eri kysymys on, olisiko Kymi GP kannattanut ajaa sunnuntaipäivänä. Lauantaina se osuu päällekkäin Färjestadin täyden matkan E3-finaalien kanssa, mikä estää tiettyjen Ruotsin kärkikuskien tulon Suomeen ja saattaa sitä kautta näkyä valmentajienkin innossa ilmoittaa hevosia Suomeen.

Lunta tupaan tuli viime viikonloppuna myös Ylivieskan Toto76-televisioinnista. Viideltä alkanut suora Uusi Lastensairaala -konsertti esti Ravikunkun esittämisen normaalina lähetysaikana. Asiaa paikattiin näyttämällä alkulähdöt suorina pääkanavalla ja koko kierros suorana nettipalvelu Katsomossa.

Pettymys oli tietysti ymmärrettävää, mutta poikkeusjärjestelyn johtuessa näinkin hyvästä asiasta, pettymyksen purkautuminen keskustelupalstoilla tuntui kohtuuttomalta. Samalla unohtui, että eivät lähetysajat ihan kiveen hakattuja olleet Ylelläkään.

Kun Yle-yhteistyö hevosväestä riippumattomista syistä päättyi, eikä uusia yhteistyökumppaneita ole jonoksi asti tarjolla, kannattaa muistaa, että hevosväki on vieraana MTV:llä – ei päinvastoin.

Ja että talo elää tavallaan tarkoittaa väistämättä, etteivät vieraiden ohjelmat ala ihan aina ajallaan.

Jari-Pekka Rättyä
uutistuottaja
jp.rattya@hevosurheilu.fi

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi