Aikataulutus ja ajatustyö avuksi treenipaikkojen hoidossa – "Aina kun on saanut muutaman satasen rahaa, olen ostanut siihen lisää hiekkaa"

Tommi Ala-Nikkola valmentaa Ilmajoella seitsemää hevosta. Määrän puolittumisesta huolimatta oman mailin mittaisen suoran ratamestarius työllistää entiseen malliin..”Hyvinä talvina voi ajaa myös joen jäällä ja peltoteillä, mutta käytännössä valtaosin treenataan tuossa omalla suoralla”, ravivalmentaja kuvailee..Peltotien paikalle rakennettu suora on omaa käsialaa..”Pohjalla on karkeampaa materiaalia, ja paikoin on käytetty suodatinkangasta. Aina kun on saanut muutaman satasen rahaa, olen ostanut siihen lisää hiekkaa”, Ala-Nikkola kertoo naureskellen..”Suora on tehty pienellä budjetilla, mutta ajatuksen kanssa. Hyvin se on kestänyt hevosenajoa, kun muuta liikennettä ei juuri ole.”.Myös oman pikkutraktorin perään kiinnitettävät radanhoitovälineet ovat osittain itse tehtyjä tai ainakin muokattuja..”Verkkolanaa käytän lähinnä kengän- ja renkaanjälkien peittelemiseen, niin kärryt eivät täristä. Sellaista pientä siistimistä, silloin kun pinta on valmiiksi kuohkea”, hän selittää..Perälevyn avulla taas vähennetään pintamateriaalin hukkaa ja edistetään kosteudenhallintaa..”Sillä muotoillaan pinnan profiilia toivotunlaiseksi, eli siirretään materiaalia reunoilta kohti keskustaa. Ainakaan keskelle ei saisi muodostua kourua siihen, missä kaviot menevät.”.Ala-Nikkolan piikkilana on muokattu vanhasta S-piikkiäkeestä radanhoitotehtäviin soveltuvaksi..”Se on hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen. Piikit ovat melko harvassa, joten muutaman kerran joutuu ajamaan edestakaisin. Mutta sillä saan avattua pintaa juuri sen verran kuin tarvitsee, eikä nouse kiviä.”.Lempikelikseen valmentaja mainitsee lumipolanteen, joka on hevosenkin kannalta erinomainen treenialusta..”Jos tulee kunnon luminen talvi, niin se on ihan huippua. Polanteen muodostuttua ei tarvitse kuin vähän kavionjälkiä peitellä”, hän hehkuttaa..”Sen sijaan sulaan maahan satava märkä lumi on toivoton tapaus. Sellainen tilsaava keli on vaarallisimmasta päästä hevosillekin, enkä ole keksinyt, mitä siinä voisi tehdä muuta kuin odottaa.”.Luonto auttaaKeväisin ja syksyisin sopiva luonnonkosteus pitää radanhoidon inhimillisenä. Sen sijaan kesän kaunein aika heinä-elokuussa voi aiheuttaa hankaluuksia..”Pölyn torjuminen ja kunnon pidon saaminen alustaan on kuivilla keleillä todella työlästä. Sitä ei moni edes ymmärrä, että kuinka paljon vettä oikeasti pitäisi ajaa. Pahimmillaan kasteleminen on kuin heittäisi vettä kiukaalle”, Tommi Ala-Nikkola toteaa..”Suolaustakin on koitettu, mutta käyn melkein mieluummin suosiolla Seinäjoen radalla aikaisin aamusta ajamassa. Muinakin vuodenaikoina yritän saada kokonaisuuden järkeväksi: aina ei ajeta ollenkaan, tai sitten käydään ajamassa pakolliset raviradalla. Tällaisessa pienessä tallissa se on mahdollista.”.Seinäjoen radalle on matkaa vain 15 kilometriä, joskin lähtemisen ja pakkaamisen vaiva on aina sama. Vaikka hevosten valmennukseen suhtaudutaan vakavasti, aikataulujen ja säätiedotusten mukaan joustamalla voi vähentää oman uupumisensa riskiä..”Syksyisin tulee pahimpia paikkoja, kun märästä kelistä heittää pakkasen puolelle. Silloin pintaa ei tahdo saada millään pidettyä riittävän hyvänä, ja jos vielä lähipäiville luvataan nollan molemmin puolin vaihtelua, niin luovutan suosiolla”, ravivalmentaja havainnollistaa..”Jos ei ole pakko lähteä vaikka starttihevosten takia radalle, niin sitten vaan kengitetään, laseroidaan ja hierotaan päivä tai pari välissä. Mutta jos on tulossa kunnon pitkä pakkasjakso, niin sitten siellä traktorissa olisi vaan vähän pakko istua.”.Mikäli routa pääsee silti niskan päälle ja pohja jässähtää kunnolla jäähän, hyvät vaihtoehdot ovat vähissä..”Joskus on ostettu syksyllä uutta pintaa sen jälkeen, kun suora on jäätynyt kovaksi. Sillä saa paikat hölkkäkuntoon, mutta ei se ole niin pitävä, että kauhean kovaa kannattaisi ajaa. Sellaista vehjettä ei taida olla olemassakaan, että kunnolla jäätyneen alustan saisi rouhittua kunnolla kuohkeaksi.”.Pohjoisen talveen voi luottaaYhdeksän hevosen valmentaja Kari Alapekkala treenaa Torniossa. Hän vahvistaa, että Lapissa lumikelit ovat ilmastonmuutoksesta huolimatta yhä pitkiä ja luotettavia..”Marraskuusta johonkin huhtikuun puoliväliin pystytään treenaamaan hevosia hyvällä lumipolanteella, eikä ole kauheasti sitä plussan puolella käymistä”, hän kertoo..”Kun kunnon hokkikengät laitetaan lokakuussa, niin ei tarvitse kuin ehkä Bodenin startteja varten vaihdella kesäkenkään tai pienempään hokkiin.”.Polanteen muodostumisen yksityiskohdat ovat yhdistelmä tuuria ja työntekoa..”Jäiseen maahan satava pakkaslumi ei niin vaan tiivisty. Jos taas lumi on kosteampaa, niin polanne on heti pakastumisen jälkeen hyvä, kunhan pinta on poljettu kunnolla.”.Polkeminen tapahtuu tarkemmin sanottuna leveärenkaisella pyöräkuormaajalla, jolla ajetaan edestakaisin omaa kilometrin mittaista hiittisuoraa..”Verkkolanan voi laittaa perään, sekin vähän tiivistää ja tasoittaa pintaa.”.Alapekkala ei ole onnekseen yksin vastuussa suorasta. Esimerkiksi ylimääräisen lumen linkoamisesta vastaa toinen, traktorin omistava käyttäjä. Lisäksi käytetään ostopalveluita..”Tiehöylä tilataan pari kertaa vuodessa. Keväällä kuoritaan polanne pois, kun se alkaa pettämään. Näin suora kuivahtaa nopeammin. Syksyllä taas on usein tarpeen oikaista pintaa eli vetää hiekkaa kohti keskustaa. Kun lanataan paljon, niin materiaali tahtoo ajautua tien reunoille”, hän selittää..Lisäksi uutta pintamateriaalia tilataan vuosittain. Viimeksi hiekkaostoksilla oltiin tänä syksynä..”Meillä pääsi suora tänä syksynä jäähän, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, jotta päästiin jatkamaan ajamista. Aina silloin jää kyllä toivomisen varaa, sillä alusta pitäisi oikeasti saada pidettyä edes jonkin verran pehmeänä ja kimmoisena nimenomaan syvemmältä”, Alapekkala pohtii..Mikäli lumeton pakkasjakso on lyhyt, toimenpiteeksi saattaa riittää vierailu Tornion raviradalle..”Meiltä ei ole sinne montaakaan kilometriä. En käy radalla kuin kymmenisen kertaa vuodessa, mutta kaikilla keleillä on saanut treenit tehtyä.”.Alapekkala kokee ajoalustojen vaatimusten kasvaneen vuosien varrella – myös omassa mielessään..”Jos vertaa vaikka kymmenen tai jopa kaksikymmentä vuotta sitten, niin nyt tulee kyllä pidettyä paremmin huolta siitä missä hevosia juoksutetaan. Ennen riitti ettei alusta ollut kivikova, mutta nyt on oltava pitoakin”, hän toteaa..Samalla kun hevosten hyvinvointi ja suorituskyky kiittävät, treenarin lompakko ja kalenteri ovat kovilla..”Onhan sillä iso kustannusvaikutus. Uutta pintaa ajetaan enemmän, koska se kuluu kovan työstämisen seurauksena enemmän. Polttoaineiden hinnat ovat nousseet, tiehöylä ja muut urakoitsijat ovat kalliimpia, ja tietysti omaa aikaakin kuluu.”.Rata pääosin pellollaOmalla radallaan treenaava Mari Kolkkinen valmentaa Lempäälässä seitsemää hevosta. 1400 metrin mittaisella lenkillä on pieni mäki, johon pystyy ajamaan puolen kilometrin mittaisia vetoja..”Rata on itse tehty pääosin pellolle, osa on moreenipohjaista metsää. Joissain kohdissa on suodatinkangasta, ja pinta on kokonaan kivituhkaa. En halunnut laittaa pohjalle ollenkaan karkeampia aineksia, etteivät ne ajan myötä sekoitu pintakerroksiin”, hän sanoo..”Kun kiviä alkaa nousta pintaan, koko rata on pilalla.”.Myös Kolkkinen kertoo suunnittelevansa ajopäivät joustavasti, niin että radanhoidon kokonaisuus säilyy järkevänä..”Pakko hevosia on joskus treenata, mutta kun ei ole montaa ajohevosta, niin huonoimmat kelit kannattaa väistää. Esimerkiksi toissaviikolla sulalle radalle satoi pari senttiä lunta, niin pidin sen verran ajotaukoa, että se ehti jäätyä”, valmentaja muistelee..”Muuten syviä pyörien ja kavioiden jälkiä olisi jäänyt pitkäksi aikaa. Ajoin sitten viikonloppuna hevoset, niin ei tullut enää tilsojakaan. Nyt rata on taas hyvä, kun se on tasaisesti jäätynyt.”.Hevosella ajamisen sijaan jäätymisvaiheessa ajettiin piikkilanalla. Kriittinen työvaihe ei katso kellonaikaa, joten valmentajan eläkkeellä oleva isä on korvaamaton apu radanhoidossa..Kolkkinen ei tosin pelkää paikkojen jäätymistä yhtä paljon kuin moni muu: kivituhkaan sekoitetaan syksyisin vähän filleriä eli rantahiekkaa, samalla kun uutta materiaalia muutenkin lisätään..”Pinta jää kuohkeammaksi eikä niin helposti jässähdä. Filleriä on sen verran vähän, että se sekoittuu ja painuu pikkuhiljaa kivituhkan sekaan. Kesäisin taas savisempi aines on hyödyksi, sillä rata pysyy kosteampana ja pitävämpänä kuumallakin.”.Tavallisen verkkolanan lisäksi rataa hoidetaan omatekoisella, pienellä piikkilanalla, joka ei möyhennä kovin syvältä. Lisäksi traktoriin löytyy linko, aurat ja perälevy, jota vedetään väärinpäin polanteen päällä. Toisin päin käytettäessä pyörätön perälevy saattaisi tehdä pintaan ikävästi täristävät nimismiehen kiharat..”Tiekarhua meillä ei ole, joten en halua talvisin kauhean paksua polannetta. Keväällä sulamisen ja kuivamisen kanssa on helpompaa, kun paksuutta on maksimissaan viisi senttiä. Muuten rata alkaa upottaa, ja tulee pidempi ajotauko”, Kolkkinen perustelee..Pyöräkuormaaja tai traktori lisäosineen ovat pienemmässäkin tallissa pakollisia hankintoja, jotta treenipaikat pysyvät ajokunnossa ympäri vuoden. Säiden nopeat vaihtelut ja ääriolosuhteiden yleistyminen lisäävät haasteita..VERKKOLANASTA KAMPALANAANRadanhoitovälineistön sanasto avaa erityisesti lanojen eroavaisuuksia.Verkkolana tasoittaa ja silottaa radan pintaa. Sellainen voidaan kiinnittää myös mönkijään tai vaikkapa henkilöautoon.Rengaslana on verkkolanaa painavampi, ja se tiivistää tehokkaammin, mutta vaatii järeämmän vetoauton. Rengaslanalla voidaan parantaa radan kosteudenkestävyyttä tai -pidättävyyttä sekä pito-ominaisuuksia.Piikkilana rikkoo ja irrottaa radan pintaa, mikä pitää pinnan kuohkeana ja päästää veden haihtumaan tai imeytymään. Piikkilanaa käytetään esimerkiksi ennen kastelemista (tai kesäsadetta) sekä ennen kaikkea lämpötilan pakastuessa.Kampalana on ikään kuin höyhensarjan piikkilana, jossa tiheämpien, mutta hennompien piikkien asentoa säädellään hydraulisesti. Kampalanalla voidaan siistiä tai kuohkeuttaa pintaa, mutta piikkilanaa se ei ainakaan kaikissa olosuhteissa korvaa.Perälevy, takalana tai profiililana muotoilee radan profiilia kokonaisvaltaisemmin. Sellaisen avulla irtopintaa voidaan siirrellä paikasta toiseen, tyypillisesti lenkkipolun reunoilta keskelle hevosten kavioiden alle.Auralla työnnetään irtonainen lumi sivuun, yleensä valmiin polanteen päältä.Linko poistaa ylimääräisen lumen radalta ja linkoaa sen kauemmas kulkuväylää kaventamasta ja ojia tukkimasta, kuten metsään tai pellolle.

Aikataulutus ja ajatustyö avuksi treenipaikkojen hoidossa – "Aina kun on saanut muutaman satasen rahaa, olen ostanut siihen lisää hiekkaa"

Aiheeseen liittyvää