Jokimäen Mindy ja Lotta Mässeli voittivat A-ponien Suur-Hollolan vuosi sitten.
Jokimäen Mindy ja Lotta Mässeli voittivat A-ponien Suur-Hollolan vuosi sitten.Kuva: Anu Leppänen

HU kysyy: Miksi A-ponien Suur-Hollolan sarjamääritystä muutettiin?

A-ponien Suur-Hollolan sarjamääritys on ollut perinteisesti 2.28,0+ 20 m/2,0s.

Tänä vuonna sarjaa muutettiin huomattavasti kovempien ponien sarjaksi määrityksellä 2.22,0 + 20 m/2,0s. Lähtö on ollut aina suosittu ja yleensä täysi, mutta uudella sarjamäärityksellä siihen ilmoitettiin tänä vuonna vain 11 ponia. Miksi sarjamääritystä muutettiin, Jokimaan ravikeskuksen toimitusjohtaja Ville Holopainen?

”Tässä on meidän päässämme käynyt puhdas arviointivirhe. Muutimme sarjaa ajatuksella, että takamatkan kovien ponien tehtävä ei olisi liian helppo ja paalulta saataisiin realistisempi mahdollisuus menestyä. Kävi kuitenkin niin, että tuo 2,0s nousujen suhteuttaminen aikamäärityksen kanssa jäi epäoikeudenmukaiseksi ja hitaamman ennätyksen omaavat ponit kärsivät tästä. Huomattuamme asian oli se ehditty painaa jo sarjalehtiin ja takaisin muuttaminen olisi luonut vain lisää sekaannusta."

"Pahoittelemme tästä aiheutunutta epäselvyyttä. Jatkossa asia synkronoidaan SPRY:n kanssa tarkemmin.”

Jokimäen Mindy ja Lotta Mässeli voittivat A-ponien Suur-Hollolan vuosi sitten.
HU kysyy: Miksi ikäraja poistettiin?

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi