Uuden sarjamäärityksen on tarkoitus helpottaa aloittelevien kilpailijoiden kilpailemista kokeneilla poneilla.
Uuden sarjamäärityksen on tarkoitus helpottaa aloittelevien kilpailijoiden kilpailemista kokeneilla poneilla.Kuvituskuva: Anu Leppänen

Poneilla kokeillaan erikoisaikatasoitusta – "Nuoren on mukavampi kilpailla, kun uudella sarjamäärityksellä on parempi mahdollisuus onnistua"

Erikoisaikatasoituksen idea on Ruotsista, mutta se on muokattu Suomeen sopivammaksi.
Julkaistu

Uutta erikoisaikatasoitukseksi kutsuttua sarjamääritystä kokeillaan Suomessa Poniraviyhdistyksen aloitteesta.

Sarjamäärityksessä ponin juostava matka määräytyy sen kymmenen edellisen lähdön parhaan ajan mukaan, kuitenkin korkeintaan ennätys lisättynä 10 sekunnilla. Vain kärrylähdöissä ja tasoitusajoissa juostut ajat huomioidaan. Osallistuvalla ponilla täytyy olla vähintään 10 lähtöä urallaan ja ohjastajina toimia vuonna 2008 tai myöhemmin syntynyt henkilö.

”Kun aloittelevalle poniohjastajalle tai -valmentajalle hankitaan jo kilpaillut poni, käy usein niin, että ponin tulostaso ja menestys heikkenee. Näin käy ennen kuin uusi ohjastaja tai valmentaja pääsee ponin kanssa paremmin tutuksi ja saa kokemusta ja rohkeutta raveista ja ponilähdöistä”, Anne Ala-Korpi Suomen Poniraviyhdistyksestä kertoo.

Uuden sarjamäärityksen avulla toivotaan, että aloittelevat harrastajat saisivat onnistumisia ja lisää intoa ponien kanssa, mutta se palvelee myös kokeneempia harrastajia. ”Joskus poni on juossut kovan ennätyksen, muttei ole päässyt tasolleen aikoihin. Nuoren on mukavampi kilpailla, kun uudella sarjamäärityksellä on parempi mahdollisuus onnistua.”

Poniraviyhdistyksessä toivotaan, että poneja ilmoitettaisiin kyseisiin sarjoihin enemmän ja lähdöt olisivat tasaväkisempiä.

”Ajatuksena on pitkällä tähtäimellä myös se, että aloitteleville ohjastajille uskallettaisiin hankkia jo kilpailleita ja menestyneitäkin poneja”, Ala-Korpi sanoo.

Erikoisaikatasoitusta kokeillaan Kuopiossa 5.9 ja Vermossa 27.9. Kilpailijoilta toivotaan palautetta sarjamäärityksestä Poniraviyhdistykselle.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi