Börjesin on illan ideavarma.
Börjesin on illan ideavarma.Kuva: Veeti Suomalainen

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Oulu: Takarivistä alipelattu riskivarma

Alusta pelijakauma on yllättävä. Sanni Komulaisen valmentama Börjesin on selvästi liian vähän pelattu.
Julkaistu

Heti alkuun on hyvä huomioida, että neljästä viime kisastaan Börjesin on kolmesti juossut Toto75-tasolla. Niissä lähdöissä vastus on ollut ihan toista luokkaa kuin nyt.

Ruunalla on nyt kolmannen kerra rata 11, joten sen suhteen mikään ei muut. Viimeksi viisivuotias kiersi johtavan rinnalle, sai selän eteensä ja koki häiriötä loppukaarteessa. Börjesin tuli muiden mukana hyvin maaliin, eikä suorituksessa ollut mitään moittimista.

Tänään samanlainen esitys riittää voittotaistoon kuin mitä hevoselta on viime starteissa totuttu näkemään. Pienet asiat ratkaisevat, pystyykö ruuna nousemaan voittoon saakka, mutta kyllä sillekin tapahtumalle pitää hyvä mahdollisuus antaa. Börjesin osaa voittaa, ja ruunalla on jopa noin 25 prosentin sauma kurkottaa sopivassa porukassa ykköseksi.

Aamusta pelikannatus oli kymmenen prosentin tietämissä, mutta sen on syystäkin pakko nousta selvästi iltaa kohden. Hevonen jäänee silti ainakin hieman alipelatuksi ideavarmaksi.

Toto-kupongille tästä linkistä

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Oulu

Toto5-1: 1, 9, 4, 11 (7, 3)

Toto5-2: 9, 4, 6 (10, 11)

Toto5-3: 3, 1, 5, 7, 4 (2, 8) 

Toto5-4: 11 Börjesin (2, 10)

Toto5-5: 5, 1, 2 (3, 7)

4 x 3 x 5 x 1 x 3 = 180 riviä – 18,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella

Börjesin on illan ideavarma.
Jockas Rita jäi pois – Oulun Toto5-pelin luonne muuttui täysin

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi