Hissun Turbo kirii pikän matkan kisassa viimeistään lopussa kärkeen. Vastus on huomattavasti helpompi kuin normaalisti.
Hissun Turbo kirii pikän matkan kisassa viimeistään lopussa kärkeen. Vastus on huomattavasti helpompi kuin normaalisti.Kuva: Anu Leppänen

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Kajaani: Kirivoima puhuu pitkällä loppusuoralla

Torstain Toto5-kierros ratkeaa Kajaanissa. Myös Voittaja-peli kannattaa muistaa, sillä lähtöjen 5-8 Voittaja-pelin jakosummaan lisätään 1000 euron bonus.

Heti avauskohteessa on monen pelurin lappu yksinäisen merkin varassa, kun kierroksen pankki God Knows hakee neljättä ykköstilaansa putkeen. Iikka Nurmosen ajokin kunto on selvästi lähdön kovin, ja God Knows voittanee lähdön haavereitta. Se mennee kuitenkin nyt kengillä, joka vaikuttanee suoritustasoon jonkin verran negatiivisesti. Pankin peliosuus huitelee vieskermäisissä lukemissa, joten otetaan lapulle yksi täsmävarmistus. Ville Pohjolan ohjastama Scorzone on yllättänyt tänä vuonna jo kahdesti, ja se on jäänyt turhaan aivan miniprosenteille.

Tuomas Pakkasen ohjastama Hissun Turbo on ideavihjeen ainoa varma. Kovatasoisiin avoimiin lähtöihin tottunut ruuna joutuu nyt liikkeelle 60 metrin takamatkalta, mutta kohtaa sopivan porukan. Juostava pitkä matka sopii Hissun Turbolle mainiosti. Siltä riisutaan ennakkotietojen mukaan takakengät, ja varmavalinta pystyy kirimään koko porukan ohi.

Tästä kupongille

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Kajaaniin

Toto5-1: 6, 8 (9, 5)

Toto5-2: 6, 1, 5, 8 (7, 3)

Toto5-3: 7, 8, 6, 4, 3 (2, 1)

Toto5-4: 11 Hissun Turbo (6, 3)

Toto5-5: 9, 2, 3, 7, 5 (1, 10)

2 x 4 x 5 x 1 x 5 = 200 riviä – 20,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Valmentajakommentit Mobiilihepasta

Lähtö 3

Pauli Nuutinen: Robin Angus (6) on mennyt treeneissä hyvin,on hierottu ja on ollut letkeä. Kokeillaan eka kerran vetolappuja.

Lähtö 8

Aki Kauppinen: Cool It Doohanissa (2) vähän alkaa eloa olla, mutta vauhtia puuttuu.

Lähtö 9

Aki Kauppinen: Call It Haydenin (1) pitäisi porukan mukana pysyä.




Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi