Hertus voitti viimeksi marraskuun lopussa Vermossa.
Hertus voitti viimeksi marraskuun lopussa Vermossa.Kuva: Pekka Salonen

Toto65-ennakko: Voittoputkessa ravaavan ruunan kohdalla yksi iso kysymysmerkki – "Ennen se ei siinä toiminut"

Juha Utala tuo keskiviikkona Vermoon kovakuntoisen kaksikon.

Keskiviikkona Vermossa ravataan yhdeksän lähtöä. Kylmäveriset kilpailevat neljässä lähdössä, jotka kaikki ovat Joulucup-karsintoja. 10 000 euron ykköspalkinnolla kilpailtava finaali ajetaan Vermon Kavioliiga-raveissa uudenvuodenaattona.

Lämminverilähtöjä on siis keskiviikkona viisi, joista kolme ravataan 2120 metrin matkalla. Hollolassa valmentava Juha Utala tuo pidempien matkojen kisoihin kovakuntoisen kaksikon.

Illan seitsemäntenä lähtönä ja Toto65-pelin neljäntenä kohteena ajetaan Teräsmiesliigan kisa, joka ravataan tuttuun tapaan kolmen kierroksen matkalla.

Kisan suosikki on Utalan valmentama Hertus, joka starttaa 40 metrin takamatkalta paalun hevosiin nähden. Väkivahva ranskalaisruuna ei pitkää matkaa kavahda, joten on hyvin mahdollista, että kolmen täysosuman mittainen voittoputki saa jatkoa.

Yksi iso kysymysmerkki Hertuksen kohdalla kuitenkin on. Ruuna ei ole nimittäin kilpaillut volttilähdössä yli vuoteen.

”Ei voitto ole varmaan kaukana, jos hevonen vain toimii voltissa. Ennen se ei siinä toiminut, mutta kokeillaan, jos hevonen olisi viisastunut. Jos homma onnistuu, se taistelee kärkisijoista”, Utala uskoo.

Juha Utala myös ohjastaa kumpaakin valmennettavaansa keskiviikkona.
Juha Utala myös ohjastaa kumpaakin valmennettavaansa keskiviikkona.Jarno Unkuri

Volttilähtö on siis todella iso kysymysmerkki Hertuksen kohdalla. Ruuna on muutenkin luonteeltaan erikoinen. Hevonen on suomalaisessa raviurheilussa varsin hyvin tunnettujen Susanna ja Christa Packalénin omistuksessa, joista ensin mainittu valmensikin hevosta sen aloitettua kilpailemisen Suomessa viime syksynä.

Keväällä valmentajaksi vaihtunut Utala kertoo hevosen käytöksen menneen vuoden aikana oikeaan suuntaan.

”Siksi ajattelinkin, että kun on vielä sopiva lähtö, niin kokeillaan pelittäisikö se voltissa. Jos ei, niin sittenhän sieltä on tultava pois. Siinä tapauksessa katsotaan tulevaisuudessa taas autolähtöjä.”

5-vuotias Hertus on kilpaillut urallaan vasta 22 kertaa. Valmentaja kuvailee ruunan olevan ranskalaiselle hevoselle tyypilliseen tapaan hieman hitaammin kukkaan puhkeava.

”Se kehittyy koko ajan. Se pystyy vielä nousemaan sarjoissaan. Uskon, että sillä on vielä parhaat vuodet edessä. Hertus on aika isokokoinen hevonen, eikä ole siksi ollut mikään varsatähti.”

Fazimo on tallikaveriaan varmempi suorittaja.
Fazimo on tallikaveriaan varmempi suorittaja.Kuva: Pekka Salonen

Jos ei homma Hertuksen kanssa onnistu, on Utalalla toinenkin hyvä mahdollisuus voittoon. Illan viimeisessä lähdössä hänen valmentama Fazimo kiihdyttää ykkösradalta 2620 metrin kisaan.

5-vuotias ruuna on tehnyt tasaisen hyvää tulosta viime aikoina. Seitsemässä viime kisassaan Fazimo on jäänyt ainoastaan kerran kolmen parhaan ulkopuolelle ja voittanut kolmesti.

”Silläkin pystyy pärjäämään. Se on vielä hyvällä paikalla, niin sitä täytyy totoon odotella. Ei voittokaan kauhea yllätys olisi”, Utala kommentoi.

”Fazimo on mukava starttihevonen. Sillä oli välissä vähän vaisumpi jakso, mutta nyt se on tehnyt taas hyvää jälkeä.”

Kumpi on keskiviikkona todennäköisempi voittaja?

”Sitä on vaikea veikata. Kummallakin on omanlaisensa mahdollisuus menestykseen. Fazimo on tietysti varmempi suorittaja”, Utala vastaa.

Veikkaus kaupallinen yhteistyo
Veikkaus kaupallinen yhteistyo

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi