Antti Linna ei jatka HUJO:ssa

Siviiliammatissaan juristina täystyöllistetty Linna, 44, toteaa, että neljässä vuodessa on riittämiin yhdelle ihmiselle ja että vuodenvaihteessa, kun nykyinen pesti päättyy, on vereksien voimien aika.

Luottamustehtävät huippu-urheilun edistämiseksi ovat aikaa vieviä. Eivätkä ne aina vie toivottuun lopputulokseen, myös sen Linna kertoo saaneensa nähdä.

Tämänhetkinen kansainvälinen tilanne ratsastuksessa on suomalaisittain hämmästyttävän ja ilahduttavan hyvä. Esteratsastaja Noora Forstén tekee elämänsä kautta viiden tähden tasolla ja kouluratsastaja Henri Ruoste on raivannut lopullisesti tiensä maailman kärkeen. Kenttäratsastuksella ei mene huonosti myöskään. Tämä kaikki näin pienen maan tekemänä ei ole vähäinen saavutus.

"Aivan fantastista", Linna hehkuttaa. Hän kuitenkin lisää, että SRL:llä ei ole minkäännäköistä osuutta asiaan, vaan kyseiset henkilöt ovat raivanneet tiensä huipulle, verkostoituneet ja kartuttaneet osaamisensa itse.

Mutta kun heillä nyt osaaminen on, Linna olisi halunnut hyötyä siitä.

Linnan suurimmat pettymykset luottamustehtävässään littyvät Suomen asemaan ratsastuksen huippu-urheilun maana tulevaisuudessa.

"Vaikka meillä on Noora ja Henri ja 15 muutakin tyyppiä maailmalla, tosi asiassa Suomen tilanne on neljän vuoden aikana vain heikentynyt. Pian olemme tilanteessa, jossa kuilu maailmanluokan osaamisen ja suomalaisen paikan päällä tekemisen välillä kasvaa ylittämättömäksi", hän näkee.

Syynä Linnan mukaan on osaamispako maasta. Jopa Forsténin takana on saksalainen tiimi, vaikka hän asuukin Suomessa. Linna sanoo toivovansa ihmisten ymmärtävän, että nelikymppisen perheenäidin kilpaileminen maailmancupin uusinnoissa ei ole sattumaa eikä sitä ole mahdollista saavuttaa yksin.

"Kaikki kunnia meidän erinomaisille ratsastuskouluopettajille ja suomalaiselle ruohonjuuritason osaamiselle, mutta tässä on kyse jostakin muusta. Jostakin sellaisesta, paljon syvällisemmästä taidosta, jota tällä hetkellä ei ole Suomessa tarjota. Sellaisesta, jota ei ole ylipäätään mahdollista saada, jos ei pääse niin sanotusti oikeisiin piireihin", Linna toteaa. "Mun näkemys HUJO:n puheenjohtajana oli, että sitä taitoa olisi pitänyt yrittää meille hinnalla millä hyvänsä lapioida."

Ypäjän Hevosopiston valmennuskeskuksen suurten suunnitelmien kariutuminen oli Linnalle murskatappio.

"Hevosopiston osaamisklusteri näytti reilu vuosi sitten jo mahdolliselta, ja visio oli ihan mielettömän upea. Oli yksi Forstén hallituksessa, Noora, ja toinen Forstén, eli Mikael, joka oli tulossa vetämään valmennuskeskuksen huippu-urheilutiimiä muutamana päivänä viikossa. Oli Elmo Jankaria paikan päällä ja Henri Ruostetta ja Juulia Jylästä, jotka olivat sitoutuneet tulemaan jakamaan osaamistaan useita kertoja vuodessa. Janna Jensen kotimaisena huippuna. He kaikki ovat ihmisiä, jotka olisivat antaneet aikaansa rakkaudesta lajiin, asia ei ollut heidän kanssaan kiinni parista tonnista kuussa. Valitettavasti vaan, se kaikki tyssähti. Oli Hevosopiston ongelmista ja viime vuosien uutisista mitä mieltä vaan, tämä asia olisi SRL:n pitänyt hoitaa ihan eri lailla maaliin kuin mitä tapahtui."

Toinen Linnan nelivuotiskauden synkkä piste liittyy Ratsastuskeskus Ainoon, joka lopetti toimintansa.

"Minun on vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä, että Ratsastajainliitto ei saanut Erkki Siltalan kanssa yhteistyötä toimimaan niin, että hän olisi jatkanut. Kyse oli ymmärtääkseni alle sadan tuhannen euron summasta. Siihen se kaatui. Nyt jo nähdään, minkälaista on elämä ilman Ainoa ja sen hienoja kilpailuja - aika ankeaa."

Linna jatkaa omaa kilparatsastajan uraansa. Hän toivoo, että löydettäisiin viisastenkivi, joka toisi sovun tai ainakin dialogin ratsastuksen kaikkien eri eturyhmien välille. "Mä henkilökohtaisesti luulen, että nämä äänekkäimmät 'hevoset vapaaksi luontoon' -tyyppiset ovat todella pieni ryhmä ja että valtaosin ratsastuksen harrastajilla ei ole mitään kilparatsastajia vastaan, niin kuin ei kilparatsastajillakaan ole mitään harrastajia vastaan. Eikä saa ollakaan, sillä molemmat tarvitsevat toisiaan."

Suomen Ratsastajainliitolle hän toivoo kuitenkin aktiivisempaa otetta edunvalvonnassa.

"Se tie ei vie minnekään, että kyyristellään somekohujen pelossa. Dialogi on avattava ihmisten kanssa ratsastuksen ja hevosenpidon kaikista asioista, eikä niissä saa olla tabuja. Kaikki eivät koskaan pidä kaikesta, eikä siihen kannata edes pyrkiä, mutta keskustelun johtajan asema olisi paras ottaa, ennenkuin jokin toinen taho sen tekee."