Lastatessa käytettiin juoksutuspiiskaa.
Lastatessa käytettiin juoksutuspiiskaa.Kuva: Miia Lahtinen

Asiattomasta lastauksesta pitkät toimintakiellot

Suomen Ratsastajainliiton kurinpitolautakunta määräsi toimintakieltoja kahdelle henkilölle viime kesän kenttäratsastuskilpailussa tapahtuneen lastaustilanteen tapahtumista.

Suomen Ratsastajainliiton kurinpitolautakunta on määrännyt kenttäratsastuskilpailussa tapahtuneen lastaustilanteen takia lastaustilanteessa narusta pitäneelle hevosen ratsastajalle 9 kuukauden toimintakiellon ja hevosta piiskanneelle toiselle henkilölle 2 vuoden toimintakiellon.

Hevosurheilun tietojen mukaan epäasiallinen lastaus tapahtui kenttäratsastuskilpailuissa Iisalmessa. Nyt julkaistussa päätöksessä lastaustapahtuma kesti todistajan mukaan noin kaksi tuntia, ja hevonen meni sen aikana ympäri ainakin viisi kertaa. Hevosta piiskattiin, ja todistajan mukaan lastauksessa käytettiin apuna myös sähköaitaa, jossa oli sähkö.

Liiton kurinpitolautakunnalle on toimitettu lastaustapahtumasta kolme videota, jotka kestävät 5 sekuntia, 17 sekuntia ja 1 minuuttia 1 sekuntia. Videoissa näkyy hevosen lastaustilanne, jossa hevonen nousee useita kertoja pystyyn ja myös kaatuu.

Hevosta lyödään videoilla lukuisia kertoja juoksutusraipalla naisen toimesta samalla, kun nuorempi naispuolinen henkilö pitelee tai vetää hevosta kuljetusvälineeseen.

Kuripitolautakunnan päätöksessä todetaan, että yhdellä videoista näkyy, kun nainen pitelee käsissään sähköaitalangalta näyttävää narukasaa. Lisäksi yhdeltä videolta on selvästi havaittavissa, että raippa tosiasiallisesti osuu useita kertoja hevosen takaosaan ja hevosen takaosassa on havaittavissa ainakin yksi juoksutusraipan osumaa muistuttava juova vasemman lautasen yläpuolella. Raipan lyöntien voimakkuus on luokiteltavissa kohtalaiseksi tai kovaksi. Ainakin yhdessä tilanteessa raipankäyttö hevoseen on todella rajua.

Kurinpitolautakunta määräsi raippaa käyttäneelle henkilölle kaksi vuotta kestävän toimintakiellon. Toimintakiellon aikana hän ei saa osallistua mihinkään Suomen Ratsastajainliiton tai Kansainvälisen Ratsastajainliiton FEI:n tai FEI:n jäsenliiton kilpailujärjestelmän alaiseen kilpailuun urheilijana eikä järjestäjänä, osallistujana tai katsojana, mukaan lukien kurssit, tapaamiset, jäsenkokoukset ym.).

Hevosta pitäneelle henkilölle määrättiin yhdeksän kuukautta kestävä toimintakielto. Hän oli iältään lähes täysi-ikäinen, ja vähemmän aktiivinen tapauksessa. Hän saa päätöksen mukaan osallistua tapatumiin katsojana.

Tuomittujen mukaan sähköaita ilman sähköä oli yhdessä vaiheessa auton sivulla ohjaamassa hevosta. Heidän mukaansa raippaa käytettiin, kun hevonen ei reagoinut pelkkään huiskimiseen, mutta hevosta palkittiin aina, kun se toimi oikein.

Eläinlääkäri tarkisti hevosen muutamia päiviä myöhemmin, ja silloin se oli rauhallinen, eikä siinä näkynyt jälkiä.

Molemmat lastaukseen osallistuneet henkilöt työskentelevät ainakin osittain hevosalalla, ja he mainitsivat kuulemisessaan, että heidän elinkeinotoimintansa ja työntekonsa vaikeutuu, jos he eivät pysty osallistumaan ratsastuskilpailuihin.

Kurinpitolautakunta kuitenkin päätyi siihen, että lastaus oli epäasiallista, pitkäkestoista ja eettisten sääntöjen vastaista. Sen katsottiin olevan vakava hevosen sopimaton kohtelu, jonka taulukkorangaistus on toimintakiellon osalta 2-5 vuotta.

Koko päätös ja tilannekuvaus löytyy täältä.

Tapaus on myös poliisitutkinnassa. Hevosurheilun ensimmäinen juttu aiheesta täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi