Kaisan oppivuodet

Do what you love, love what you do.

Kaisa Kähö sanoo, että häntä välillä ärsyttävät internetissä vastaan tulevat kauniin kuvan kanssa painetut mietelauseet. Ainakin huonona päivänä sitä ajattelee, että tuokin tuossa.

Mutta antamansa esimerkkilauseen ohjetta hän silti toteuttaa.

”Kyllä mä sillä tavalla ajattelen, että elämä on liian lyhyt sellaisen tekemiseen, mistä ei itse pidä”, hän sanoo.

Sitten hän tähdentää, että toki jotain sopivaa työtä voi tehdä ihan rahankin takia, ja sitten voi nauttia täysillä muusta elämästä. Eikä hän mitään ammattia väheksy. Hänen tiensä on kuitenkin se hevosihmisen työntäyteinen tie, jossa harrastus alkaa siitä, mihin työpäivä loppuu.

Kähö on pitkän linjan hevosharrastaja sekä Hevosopistolla Ypäjällä pitkään työskennellyt tradenomi ja kauppatieteiden maisteri . Vuonna 2017 hän otti työstään vuoden virkavapaan ja lähti töihin Kyra Kyrklundin ja Richard Whiten tallimestariksi Englantiin Snowhill Farmille. Tämän marraskuun loppuun siellä meni.

”Olin 43, ja aloin ajatella, että mitähän sitä tekisi isona. Ajattelin, että ei se työpaikka kuitenkaan ehkä sellainen ole, josta jäädään eläkkeelle”, Kähö sanoo.

Lähteminen Englantiin oli itselliselle ihmiselle aika helppoa. Hän myi suomenhevosensa Palon Hemmon ja antoi kissansa vanhemmilleen hoitoon.

Kähö lähti Englantiin samana vuonna, kun hän täytti 40, mutta ikäkriisiä ei hänen mukaansa ollut. Oli vain oravanpyörä, jossa päivä tehtiin palkkatöitä, ilta hevostöitä ja illalla kotona jatkettiin palkkatöitä. Oma elämä ei ollut kunnolla hallinnassa.

Kyrklundilla työn nimike oli tallimestari.

”Olin siellä yksi kolmesta tallin työntekijästä tai harjoittelijasta. Ratsastin vähän enemmän kuin muut, mutta samalla tavalla siivosin, lakaisin, ruokin, tarhasin ja kävelytin. Kyllä mulla talikko ja luuta pysyvät kädessä”, Kähö sanoo.

Iso kysymys tuollaisen reissun jälkeen on tietenkin se, että mitä opit. Kähö on miettinyt sitä ihan miettimällä.

”Ja ajattelen, että sitä syvällisintä oppia en varmaan vielä edes ymmärrä. Paljon oppi elämisestä ja olemisesta. Hevoshommissa päivät ovat työntäyteisiä ja pitkiä, mutta siellä silti jaksotettiin työaika ja vapaa-aika. Ajattelen, että aika Kyralla selkeytti mun elämänarvoja”, Kähö pohtii.

Richard White, Kyra Kyrklund ja Morris-koira joulutunnelmissa vuonna 2019.

Ratsastuksen suhteen vuodet Kyralla olivat luonnollisesti järisyttävät. Sinne lähti keski-ikäinen vaativaa B:tä startannut suomenhevosratsastaja, ja takaisin tuli kouluratsastaja, joka oli suorittanut hevostalouden ammattitutkinnon ratsuttaja-nimikkeeseen vaadittavat kilpailusuoritukset, startannut pyhää yrjöä ja saanut kokemusta piaffeista, passageista ja ykkösvaihdoista monella hevosella.

”Oleellista oli oppia se, että määrä ei korvaa laatua. Suurin osa tallin hevosista oli valmiita, ja ne osasivat jo kaikki asiat. Oli hieno oppia, kuinka silloin suunnitellaan ratsastuskerrat. Kun minä ratsastin, hevonen oli melkein aina viisaampi kuin minä, ja silloin mietittiin, miten joka kerralla voin saada niin paljon oppia kuin mahdollista samalla hevosta säästäen. Hevosten kanssa tehtiin asiat, ja sitten käveltiin. Työ ei ollut kuluttavaa.”

”Ja tasapainottamisesta sain paljon näkemystä, kuinka tärkeää se on, ja kuinka se on yksilöllinenkin kokemus. Sitä etsitään hevosen ominaisuuksien varassa, mutta hevosen ja ratsastajan ominaisuudet sekä heidän kokonaisuutensa vaikuttavat siihen, kuinka he tasapainottuvat ratsukoksi”, Kähö pohtii.

Yksi kohokohdista oli tietenkin käydä kilpailuissa Kyrklundin hevosilla.

”Viimeisten kilpailuideni aikaan Richard oli ei päässyt mukaan. ´Saat nyt tyytyä muhun´, Kyra sanoi”, Kähö hymyilee.

Kiitollisena kaikesta kokemastaan hän suunnittelee nyt elämää eteenpäin Suomessa. Hän on niin sanotusti between jobs, eli työttömänä. Hevosala ja siinä ratsastus ja valmentaminen ovat todennäköisesti seuraava askel.

”Sehän se on mulle luonnollinen suunta ja mun mielenkiinnon kohde. Ja onhan mun CV sen verran erikoinen, että ei sillä ihan heti kauppatieteen maisterin hommia laskentatoimesta tai kirjanpidosta saisi, jos realistisesti ajattelee. Se on niin valtavan kilpailtua. Eikä 8-16 työ ole millään tavalla mun unelmissa”, Kähö sanoo.

Jos unelmista puhutaan, ne liittyvät enemmän ratsastamiseen.

”Mutta ei minun päämääräni ole mennä jonain päivänä grand prix´tä. Mutta haluan ratsastaa hyvin, hyvillä hevosilla”, Kähö sanoo.

Suomenhevostenkin selkään hän uskoo taas nousevansa,

”Suomenhevosilla on yleensä omat rakenteelliset rajoituksensa, mutta niin on useimmilla puoliverisilläkin. Samoja asioita niiden kanssa tehdään. Olen hyvän hevosen ja hyvän ratsastuksen ystävä.”

Oma Palon Hemmo oli aikanaan sellainen harrastajan projekti, jota vietiin sinne, minne se ajan kanssa meni, vaativaan B:hen.

”Hemmohan on aika työhevosmallinen, eikä niin ideaali kouluratsastukseen. Mutta jatkoin sen kanssa, kun olin ratsastuksellisesti vähän välitilassa, koska olin loukannut selkäni”, Kähö kertoo.

Sitä paitsi lopulta Palon Hemmo oli opettanut niitä ihan samoja asioita, mitkä Kähö tajusi kunnolla Englannissa.

”Että se hevosen luonne ja koulutus ovat kaikessa avainasemassa. Edes parhaat synnynnäiset liikkeet eivät takaa, että hevonen pääsee GP:hen. Näin Kyralla, mikä osuus hevosen luonteella ja kouluttajalla on. Ja sekin tuli ilmi, kuinka paljon aikaa kouluttaminen vie.”

Kun Kaisa Kähö nyt kävelee kylän raittia Kyra Kyrklundin ja Richard Whiten monivuotisena oppilaana, hän ei usko silti röyhistelevän rintaansa.

”Se vanha virsi, joka on vähän surullinenkin. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän tajuaa, mitä ei tiedä. Kun luulet oppineesi jotain, tulee jotain uutta vastaan, ja sitten taas tajuat, kuinka vähän tiedät”, hän sanoo.