Hanne-Mari Kiuttu ja Chérubin kotona Turussa vuonna 2019.
Hanne-Mari Kiuttu ja Chérubin kotona Turussa vuonna 2019.Miia Lahtinen

Kiuttu ja Chérubin voittivat Vihdin kürin

Hanne-Mari Kiutun ja Chérubinin ensimmäinen GP-tason ohjelma toi prosentit 67.317.

Vihdissä kilpailtiin pienet kansalliset koulukilpailut, joissa ratsastettiin GP-kür-ohjelma. Mukaan lähti 4 ratsukkoa, kun Maria Pyykösen Fürst Wild S jäi pois. Sen kengitystä muutettiin, ja sille annettiin aikaa totutella uuteen, joten kilpaileminen päätettiin jättää väliin.

Kiutulle GP oli ensimmäinen 12 vuoteen. Etukäteen hän mietti, kuinka saa pidettyä kaiken kasassa vaikeaksi tekemässään GP-kürissa, mutta hyvin se onnistui.

"Toki rata olisi voinut olla sujuvampi, mutta tosi tyytyväinen olen. Ratsastettavuus oli melko hyvä, mutta musiikin kanssa oli vähän säätöä, ja tunsin olevani joko edellä tai jäljessä. Sen takia lennokkuus ei ollut tasainen, ja jouduin esimerkiksi jarruttelemaan suluissa, jotka ovat meidän vahvuus", hän kertoo. "Mutta kun me lähdettiin katselemaan, mitä tästä tulee, niin siihen nähden oli kyllä aika hyvä. Hevonen tuntui siltä, että jos vaikka jo huomenna haluaisin ratsastaa oikean GP:n, me kyllä selviytyisimme siitä."

GP:tä on tarkoitus mennä ensi kausi, alusta lähtien.

"Kyllä SM:t ovat aika realistinen tavoite", Kiuttu toteaa.

Chérubin, syntymänimeltään Cantara´s Surprise, on tammikuun viimeinen päivä vuonna 2012 syntynyt ruuna, joka sai alkunsa, kun ori karkasi tallissa. Kiuttu toteaa, että se on aika mörssäri, mutta liikkuu kevyesti.

"Katsotaan, mitä aika tuo tullessaan. Nyt on täysin terve hevonen, joka on mennyt eteenpäin nousujohteisesti", hän myhäilee.

"Ja jos ratsastuspuolella tulee pahoja vastoinkäymisiä, sitten kehitän itseäni koulutuomarina ja valmentajana. Tärkeintä on koko ajan oppia ja mennä eteenpäin."

Luokan tulokset täällä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi